Kolumnit

Sinisilmäisyydestä oikeudenmukaisuuteen

On ihmisoikeus hakea turvapaikkaa, muttei saada sitä automaattisena seurauksena hakemisesta.

Hyvät ja oikeamieliset tahot saivat syyn tyrmistyä perinpohjaisesti, kun irakilaisten turvapaikanhakijoiden uutisoitiin saavan hakemuksiinsa myönteisen päätöksen aiempaa harvemmin. Suhteellisen laajaa kannatusta nauttivan kansalaismielipiteen mukaan tämä ei voi johtua mistään muusta kuin poliittisesta ohjauksesta. On toki puhdas kehäpäätelmä väittää aiempaa vähälukuisempien myönteisten turvapaikkapäätösten johtuvan siitä, että turvapaikkoja on yksinkertaisesti myönnetty aiempaa vähemmän.

Tällainen johtopäätös sisältää premissin, jonka mukaan myönteisiä turvapaikkahakemuksia pitää kaikesta huolimatta myöntää mahdollisimman paljon, koska se on oikein ja hyvin tehty. Tietenkään tämä ei ole mahdollista, mutta se ei estä oikeamielisiä ihmisiä vaatimasta, syyllistämästä ja laatimasta rasistista motiivia epäileviä salaliittoteorioita. Jos myönteisiä turvapaikkapäätöksiä annetaan kielteisiä vähemmän, on syyn pakko olla viranomaisissa – ei suurin surminkaan heidän asiakaskunnassaan.

Missään nimessähän selittävänä tekijänä ei voi olla se, että aiempaa perusteellisempien turvapaikkapuhutteluiden ja -selvitysten myötä viranomaiset kykenevät haarukoimaan niin ikään aiempaa perusteellisemmin joukosta pois ne tapaukset, joilla ei ole minkään valtakunnan edellytyksiä saada turvapaikkaa edes niiden kuuluisien ja joka kerta alleviivattujen kansainvälisten sopimuksien nojalla. Valituskierrettä hallinto-oikeusasteisiin tämäkään ei toki ainakaan toistaiseksi estä.

Kärjistetysti voidaan sanoa olevan johdonmukaista, että hakemuksia käsittelevät viranomaiset suhtautuvat niihin aiempaa skeptisemmin, mikäli samaa profiilia edustavat turvapaikanhakijat alkavat toistella yksityiskohtia myöten samankaltaista taustakertomusta.

On niin ikään johdonmukaista alkaa tutkia hakijoiden tausta entistä tarkemmin, jotta oikeus toteutuisi ja turvapaikkajärjestelmän uskottavuus säilyisi.

Järjestelmän hyväksikäyttö turvapaikkaprosessissa on yleisesti tiedossa. Siitä, kuinka suurta osaa esimerkiksi vuodesta 2015 lähtien turvapaikkaa hakeneista irakilaisista väärinkäytökset koskee, on mahdotonta saada edes valistunutta arviota saati varmuutta, mutta tämän mahdollisuuden olemassaolo tulee silti ottaa huomioon. Turvapaikka- ja kotouttamisresurssit ovat edelleenkin rajalliset, ja ne kuuluvat vain ja ainoastaan aidosti hädänalaisille, eikä onnenonkijoille.

Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä kohtaan osoitetun paheksunnan pontimeksi on odotuksenmukaisesti asetettu iankaikkinen tunteisiin vetoava paatos koskien sitä, kuinka hakijat ovat jättäneet kaiken taakseen sekä hylänneet kotinsa, ystävänsä ja perheensä. Sitten, jostain kumman syystä, he ovat vaeltaneet nimenomaan Suomeen, vieläpä maamme länsirajan yli ja lukuisten kiistatta turvallisten maiden läpi.

Ja Suomihan toimi(i).

Pieni ja vaatimaton Suomi on edelleenkin yksi niistä harvoista maista, joilla on käytössään aktiivinen kiintiöpakolaisjärjestelmä. Sen lisäksi Suomi ottaa vastaan myös ns. spontaneeita pakolaisia sekä turvapaikanhakijoita ja osallistuu kehitysyhteistyöhön, vaikka ”hyviksiä” kuuntelemalla saa sellaisen käsityksen, ettemme tee muuta kuin karkotamme solkenaan lapsiperheitä jonnekin kuoleman kieliin.

Koska olemme kokonaisuudessaan sangen suvaitsevainen, moniarvoinen ja solidaarinen kansakunta, on täysin tervettä, että pidätämme itsellemme oikeuden antaa rajallisista resursseistamme apua, tukea ja turvaa ainoastaan aidosti hädänalaisille. Ei voi yksiselitteisesti todeta resursseja olevan vähän tai paljon. Niitä on rajallisesti ja turvapaikkapolitiikkaa on toteutettava juuri näissä käytössä olevissa raameissa.

Tähän rajoittuvat Suomen kaltaisen pienen mutta sitäkin hyväntahtoisemman valtion vaikutusmahdollisuudet.

Mitä vallitsevan asiaintilan taustalta puolestaan löytyy tai annetaan ymmärtää löytyvän? Syyllistävään paatokseen lukeutuu erään asian tiimoilta Facebookissa näkemäni kannanoton perusteella se, että suomalaiset tankkaavat ajoneuvoihinsa Lähi-idästä pumpatusta raakaöljystä jalostettua polttoainetta ja siksi Lähi-idän humanitaariset ongelmat ovat meille velvollisuus sekä moraalinen, omatunnon ja/tai kunniakysymys.

Tämä ei ole millään tapaa relevanttia. Suurimpiin öljyä vieviin maihin kuuluvat myös Venäjä, Yhdysvallat, Kanada ja Brasilia, eikä missään niistä toimita vähäisissäkään määrin siten, että niihin olisi syytä kohdistaa vastaavanlaista humanitaarista apua kuin Lähi-idän öljyvaltoihin, joista tosin Saudi-Arabia suurimpana pärjäilee ihan hyvin itsekseenkin.

Lähi-idän tiettyjen maiden krooninen konflikti on status quo, jonka yksi taustasyy voi olla yhtä hyvin öljy kuin mikä tahansa muukin kulutushyödyke, mutta kaikkein keskeisintä on erilaisten elämänkatsomusten välinen ja fundamentalistinen eripura. On kiusallista, jos moisesta pitää kantaa täällä Pohjolan perukoilla minkäänlaista vastuuta.

Edes jonkintasoinen kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus ei voi olla liikaa vaadittua.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti