Kotimaa Politiikka

Sisäilmasairauksien hoitoon ei lisää resursseja

Kuva NIAID / Wikimedia Commons / CC BY 2.0
Perussuomalaisten esitys home- ja kosteusvauriosairauksien tutkimuksen ja hoidon rahoittamiseksi ei edennyt eduskunnassa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä esitti 36 miljoonan euron rahoitusta home- ja kosteusvauriosairauksien tutkimukseen, diagnostiikkaan, hoitoon ja kuntoutukseen. Esitys kaatui tiistaina 19.12. äänestyksessä äänin 146-48.

Esitimme konkreettisia toimenpiteitä sisäilmasairaiden auttamiseksi. Sairastuneet tulee siirtää kelvollisiin asuintiloihin mahdollisimman nopeasti ennen kuin sairaus pahenee työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi, eduskuntaryhmä toteaa.

Lisäksi eduskuntaryhmä esitti, että SOTE-uudistuksen yhteydessä perustetaan 18 sisäilmapoliklinikkaa, vähintään yksi jokaiseen maakuntaan.

Asiantuntijoiden mukaan pitkäaikaisesta sisäilmaongelmille altistumisesta voi koitua elinikäisiä sairauksia, kuten astmaa, reumaa sekä allergioita. Suomessa terveydelle haitalliselle sisäilmalle altistuu jopa 800 000 ihmistä.

Hallitus säästää väärästä päästä – jälleen kerran. Sisäilmasairaudet aiheuttavat valtavia kustannuksia vuosittain sairauksien ja työkyvyttömyyden myötä. Olisi ennen kaikkea myös inhimillistä auttaa ihmisiä ja estää sairauksia.

Olemme kyllä huomanneet, että inhimillisyydellä hallitukselle ei kannata perustella mitään. Se nähtiin, kun hallitus vähensi ruoka-apua suomalaisilta ja toisaalta antoi rahaa laittomasti maassa oleville. Mutta luulisi, että heitä kiinnostaisi edes taloudellinen säästö, jonka ennaltaehkäisy sekä asianmukainen hoito ja tutkimus toisi, eduskuntaryhmä huomauttaa.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset