Kotimaa Politiikka

Sisäministeri Ohisalo: Ei jalkapantaa turvapaikanhakijoille

Kuva Jérémy-Günther-Heinz Jähnick / Flickr / CC BY-SA 3.0

Sisäministeri Ohisalon mukaan maasta poistettavien henkilöiden tekninen valvonta jalkapannoilla ei olisi kustannustehokasta.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille kaavailtu jalkapanta ei toteudu, kertoo Yle.

Sisäministeriö on selvityksessään on päätynyt siihen tulokseen, että ”tällainen ei ole kustannustehokasta”.

Maasta poistettavien turvapaikanhakijoiden seurantaa varten suunnitteilla ollut jalkapanta olisi toteutuessaan toteuttanut hallitusohjelman kirjauksen ulkomaalaislain muuttamiseksi siten, että kielteisen oleskelulupapäätöksen tekninen valvonta tulisi mahdolliseksi.

Hallituksessa asiaa on ajanut keskustapuolue.

Perussuomalaiset ovat teknisen valvonnan sijaan vaatineet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden säilöönottoa.

– On erikoista, että potentiaalisen turvallisuusriskin muodostavien henkilöiden annetaan liikkua pahimmillaan jopa vuosikausia vapaasti Suomessa. Jos henkilö haluaa tehdä terrori-iskun, raiskauksen tai muun väkivaltarikoksen, jotta palautuksen sijasta pääsisi täysihoitoon suomalaiseen vankilaan, jalkapanta ei tätä estä. Sopii kysyä, miksi vastaanottokeskuksia pompahti pystyyn kuin sieniä sateella, mutta kun pitäisi suojella omaa kansaa, niin tyydytään vain kosmeettisiin toimenpiteisiin, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen totesi viime kesänä hallitusohjelmasta.

  • 505
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Avatar

Petri Saarela

Vapaan sanan tuki ry - puheenjohtaja.
Verkkolehti Kansalainen - vastaava toimittaja.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset