Kolumnit

Södertäljen syyrialaismafiasta

Kuva FrankieF / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Norjalainen Aftenposten julkaisi toukokuussa 2015 Norjan poliisin raportin, jossa varoitettiin siitä, että tarpeeksi suuri määrä saman etnisyyden taustaisia maahanmuuttajia tietyllä alueella aiheuttaa sen, että alueelle syntyy oma erillinen, valtiosta irrallinen ”pienoisvaltio” lakeineen, sääntöineen ja talouksineen.

Tällaisia alueita ei valtajärjestelmä enää pysty kontrolloimaan. Norjan poliisi kertoi Ruotsalaisen Södertäljen kaupungin syyrialaismafian vaarallisena esimerkkinä tällaisesta ilmiöstä ja kertoo, että ruotsalaiset ovat menettäneet otteensa kokonaan maahanmuuttoon.

Luonnollisesti Södertäljen vähät jäljellä olevat ruotsalaiset poliitikot ovat eri mieltä, ja Södertäljen kunnanhallituksessa jopa sanotaan, että kaupungin rikollisuudella ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa.

***

Tiivistelmä Södertäljen tilanteesta:

Södertäljessä valtaa eivät siis pidä ruotsalaiset vaan syyrialaiset, ns. södertäljemafia eli syyrialaismafia. Tämä on Ruotsin suurimpia ja vaikutusvaltaisimpia mafioita, joiden vaikutusvalta ulottuu pikkupojista- wannabegangstoista kunnallispolitiikoihin, ja sanotaanpa heillä olevan jalansijaa monissa pankeissakin. Mafia siis on mukana kaikissa kaupungin ”kerroksissa” ja elimissä. Käytännössä kaupungissa ei voi tehdä mitään, etteikö syyrialaismafia jollain tavalla olisi osallisena siinä.

Syyrialaismafian vaikutusalue on laaja: pesäpaikka on Södertäljen Ronnaassa, mutta käytännössä koko Södertälje on mafian hallussa. Kaupungin 60 000 asukkaasta noin puolet on syyrialaisia, loput muita pakolaisia ja ruotsalaisia. Lisäksi syyrialaismafialla on vaikutusvaltaa Botkyrkan kaupunginosissa Norsborg- Fittja- Hallunda- alueella.

***

Vaaralliseksi tämän mafian tekee se, että syyrialaisväestö seisoo aika yksissä tuumin sen takana. Mafia on jakautunut eri kerroksiin:  jengin ”avoimen rikollisen” siiven jäseniä , eli ”gangstoja” arvioidaan olevan 100- 200. Toimenkuvaan kuuluu huumekauppa, murhat, kiristys, rahanpesu ja kaikki ”likaiset työt” kuten velan perintä ja ”velan perintä”. Mafiosot ovat raakoja ja välinpitämättömiä, ja saattavat ampua ihmisen hengiltä vaikkapa liikenneruuhkassa, jos gangstaego kokee tulleensa loukatuksi. Heidät tuntee kaupungilla isoista bemareista, Hummereista ja kultaketjuista.

Eräänlainen ”valkokaulussiipi” häärää syyrialaisten kirkkojen ympärillä. Vuoden 2015 talven aikana rikospoliisi tutki massiivista rahanpesu-, petos- ja väärennösrikosvyyhtiä, jossa pyöri miljoonasumma rahaa, ja jossa on ollut kuultavana liki 100 syyrialaisten kirkon sisäpiiriin kuuluvaa henkilöä. Ainakin 50 henkilöä on ollut vangittuna.

Gangstasiipi ja kirkkosiipi ovat yhtä ja samaa syyrialaismafiaa, mutta tomivat ”eri toimialoilla”. Gangstat pyörittävät huumekauppaa, ja kirkon miehet pesevät rahan puhtaaksi. Näin myös pidetään julkisivu puhtaana. Tai siis pidettiin näihin päiviin asti. Tyyli on samantapainen kuin italialaismafiosoilla, joissa oltiin kirkon piirissä hyvinkin hurskaita, mutta samaan aikaan porukkaa lakosi kuin heinää.

Södertäljessä kaikki asiat pyörivät tai ovat pyörimättä syyrialaismafian kautta. Rakennusalalta ei saa aliurakoita, jos ei tunne syyrialaisia; ravintolaa ei voi pyörittää, jos ei käytä syyrialaismafiaa tukkurina jne. Toisaalta kaikki kaupungin ravintolat ja rakennusfirmat ovat syyrialaisten hallussa, joten yrittäjää ei tarvitse pakottaa mihinkään. Jos ruotsalainen yrittäisi avata Södertäljeen ravintolan, hänen toimiansa vaikeutettaisiin niin paljon, että yrittäminen olisi mahdotonta.

***

Vuonna 2011 alkoi vuosia kestänyt oikeuden käynti syyrialaismafian gangstasiipeä vastaan, jossa 17 syyrialaista syytettiin murhista, ihmiskaappauksista, kiristyksistä, pahoinpitelyistä, kidutuksista ja suunnilleen kaikesta, mitä rikoslaista löytyy. Sivujuonena mainittakoot, että syyrialaismafia ajoi Södertäljestä pois kilpailijansa, ja ruotsalaiset rikollisjengit jättivät tuolloin kaupungin.

Oikeutta istuttiin monta kuukautta, ja veronmaksajien rahaa paloi 200 miljoonaa kruunua. Lopulta vuonna 2013 saatiin aikaan tuomioita vajaalle parillekymmenelle henkilölle elinkautisista pienempiin vuosituomioihin. Merkittävää on, että kun hovioikeus vahvisti tuomiot syksyllä 2015, syttyi Södertäljessä ja Botkyrkassa massiivisia mellakoita, joissa autoja paloi viikkokaupalla jopa keskellä kirkasta päivää. Lisäksi ravintoloihin heiteltiin sisälle raketteja ja muita pommeja. Syyrialaismafia näytti valtaansa. Sama toistui talvella, kun korkein oikeus kieltäytyi ottamasta asiaa käsittelyyn.

Södertäljen syyrialaismafia on valtio valtiossa. Sen voima perustuu siihen, että ihmisten tuki on suurempi kuin ruotsalaisilla. Ruotsalainen voi ja pystyy kritisoimaan omaa valtiotaan, mutta syyrialaiset eivät kritisoi omaa ”valtiotaan”. Kaikki Södertäljen ja lähialueen syyrialaiset ovat sen vaikutuksen piirissä, sillä mafia on ottanut mukaansa myös nuoriso- ja urheilutoiminnan. Ei liene tarvitse mainita, että divarissa pelaava syyrialaisten potkupallojoukkue on ollut useampaan otteeseen epäiltynä sopupeleistä. Lasten päiväkodit, tarhat, harrastuskerhot ja kaikki- ne ovat mafian hallussa.

Koko syyrialaismafian perusta on siinä, että lapset kasvatetaan jo pienestä pitäen eräänlaisen yhteisöllisyyden piiriin, jossa he tulevat osaksi mafiaa, ja näin ollen sitä on mahdotonta kyseenalaistaa. Toimintakin voidaan pitää suht’ avoimena, sillä omien piireistä ei vasikoita tule, eikä  ulkopuolinen ole koskaan täysin perillä asioista.

***

Aftenpostenin haastattelussa syyrialaiset miehet sanovat ruotsalaisten olevan heikkoja.

Ruotsalainen identiteettikin on mennyttä 20-30 vuodessa. Ihmisten jotka tulevat Ruotsiin, ei tarvitse edes opetella ruotsia.

Lähteitä:

http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/Ordforer-Kriminaliteten-i-Sdertlje-har-ikke-noe-med-flyktninger-a-gjore-8022709.html

http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/–Vi-bor-alle-i-samme-by_-men-ikke-i-samme-verden-8021162.html

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa