Kotimaa Politiikka

Sote- ja maakuntauudistus etenee eduskuntaan

Hallitus esittää eduskunnalle uusien maakuntien perustamista 1.7.2017 alkaen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtämistä kunnilta maakunnille 1.1.2019 alkaen.


Ehdotuksen mukaisilla laeilla perustetaan Manner-Suomeen 18 maakuntaa, joiden pohjana on pääosin nykyinen maakuntajako. Maakunnat ovat julkisoikeudellisia yhteisöjä, joilla on alueellaan itsehallinto. Maakunnille valitaan suorilla vaaleilla maakuntavaltuustot. Maakunnat ovat monitoimialaisia viranomaisia ja niiden tehtäväaloista säädetään maakuntalaissa.

Samalla uudistetaan julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, tuottamista, hallintoa, suunnittelua, rahoitusta ja valvontaa koskevat säännökset. Uudistuksella siirretään nykyisin lähes 200 eri kunnallisen organisaation järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto maakunnille. Maakuntien alueellista yhteistyötä varten on lisäksi viisi yhteistyöaluetta.

Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan

Valtion rahoitus esityksen mukaisiin tehtäviin on noin 17,4 miljardia euroa vuoden 2017 kustannusten tasossa. Rahoitus ei laske nykyisestä, mutta tulevaa kustannusten kasvua hillitään. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä kustannukset ovat 3 miljardia euroa pienemmät kuin ne olisivat ilman uudistusta.

Maakuntien palvelukseen siirtyy yli 215 000 työntekijää kunnista, kuntayhtymistä ja valtion viranomaisista liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti.

Nykyisten lakisääteisten kuntayhtymien varat ja velat siirretään maakunnille. Lisäksi kunnilta siirtyvät maakunnille tehtäväsiirron kohteena oleva irtaimisto sekä tehtäviä koskevat sopimukset. Maakunta vuokraa kunnilta määräaikaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimitilat.

Lisätietoa