Kolumnit

Suomen hallitukselle

Kuva Shutterstock.

Kansalaisena haluaisin nyt antaa palautetta teille, sillä viimeksi kun itse tarkistin, tämä oli (kansan) tasavalta. Mutta te ette kuuntele kansaa. Te ette kuuntele sitä kansaa jonka elinolosuhteita te olette vuosi vuodelta onnistuneet kurjistamaan. Aina 90-luvun suuren laman ajoilta, jonka seurauksena on tapahtunut yhteiskuntamme totaalinen alasajo, konkurssi ja häväistystila. Teitä on tullut ja mennyt, joukossanne on aina välillä saattanut olla se harvinainen yksittäistapaus, joka on oikeastikin kansan asialla, ennen kuin hyvä veli-järjestelmä korruptoi hänet. Aina neljän vuoden välein te jalkaudutte maakuntiin puhumaan ummet ja lammet kauniita sanoja, lupaamaan sen yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, keskustelette Irmeli-mummon kanssa vanhainkodissa äänestyskahveilla ja lupaatte olla kajoamatta eläkkeisiin, mutta sitten kun neljän vuoden suojatyöpaikkanne on jälleen uusittu, te palaatte norsunluutorneihinne ja rikotte vaalilupauksenne ennätysajassa. Olette yksimielisiä vain omien palkkioidenne nostamisessa.

Samalla kun leipäjonot ovat kasvaneet ja Itäkeskuksesta tehdään lomamatkoja Somaliaan, te olette ylenkatsoneet tätä kansaa ja vähätellyt sen ongelmia. Te olette vuosi vuodelta köyhdyttäneet kansaa niin, ettei pian ansiotulokaan tahdo riittää elämiseen. Te olette saaneet aikaan ennätyksellisen suuren määrän pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä. Te olette luoneet matapalkka-alalla työskentelevän köyhälistön, jonka selkärangoista revitään omat palkankorotuksenne. Keskiluokka on katoavaa kansanperinnettä. Kaiken tämän tapahtuessa olette kuitenkin saaneet myös aikaan ennätyksellisen korkean valtionvelan! Kun rahaa ei tule kansalle, vaan kansa köyhtyy, kun kaikilta viedään kaikkea, leikataan, kiristetään, säästetään, mutta missään ei näy mitään ja kaikki kärsivät, niin kaiken rahan kai täytyy tulla jotenkin teille itsellenne? Jos kansalainen olisi hoitanut omat raha-asiansa yhtä huonosti, hänellä olisi taivaasta läpi menevä ulosottopiikki ja todennäköisesti tukku petossyytteitä jonossa. Kuinka ihmeessä te olette saaneet koko valtakunnan konkurssin partaalle odottamaan lopullista kuoliniskua?

Ja kuolinisku on viimein tulossa. Se vyöryy maamme rajojen yli barbaarina virtana, jonka te annatte tapahtua, vaikka se on kaikkien lakien, asetusten, moraalin ja velvollisuuksienne vastaista. Teidän pitäisi edustaa Suomen kansaa ja sen asioita. Se on hallituksen ensi sijainen tehtävä. Te olette nyt kääntäneet asian niin päin, ettei omalle kansalle tarjota mitään vaan heidän etunsa ohi kävelee pataljoona muukalaisia, joiden oikeita nimiä, kansallisuuksia ja lähtömaita ei edes tiedetä? Tämä ei ole valtion johtamista vaan sen tuhoamista. Te olette avanneet ovet terroristeille ja kutsuneet maahamme ihmisiä, joilla ei ole mitään kunnioitusta maamme lakeja saati ihmisiä kohtaan. Tämä on valtiorikos. Risto Ryti uhrasi kerran itsensä kansan puolesta ja osoitti näin esimerkillistä ja suoraselkäistä maan johtamista. Te olette sen vastakohta ja irvikuva, te uhraatte kansan itsenne puolesta.

Sipilä, mikä mies te oikein olette? Saatatte olla talousmaailman ja liike-elämän suuri guru ja ihmeidentekijä, mutta pääministerinä te olette onneton. Pelkästään tarjouksellanne avata oman kotinne ovet laittomille maahantunkeutujille, te aiheutitte Suomelle miljardin laskun. Aiotteko maksaa takaisin? Teillä olisi käsitykseni mukaan siihen jopa varaa, ainakin osittaiseen kompensaatioon, sillä lienette Suomen rikkaimpia miehiä. Kaiken lisäksi te olette nyt myymässä kansalta maamme pohjavedet ja järvet monikansallisten yhtiöiden käyttöön. Kansa ei tule missään nimessä sallimaan sitä. Te ette myy järviämme, ne ovat kansan. Pohjavetemme eivät ole myytävinä. Mikä mies te siis olette? Lisäksi saarnaatte kansalta ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta maamme miehitystilaan, peräänkuulutatte moraalia kansalta, vaikka teillä itsellänne sitä ei tunnu olevan. Ettekö saaneet terveisiä kotikunnastanne Kempeleeltä? Eikö mielenosoittajien banderolli osunut silmiinne: ”Saatanan Sipilä!” Se oli terveiset kotikuntanne äänestäjiltä. Kuinka te vaaditte kansaa ymmärtämään, mutta leikkaatte köyhiltä, sairailta, eläkeläisiltä, työttömiltä? Ja vanhustenhoidosta voi aina nipistää muutaman miljoonan muukalaisten hyväksi. Kuinka te kehtaatte? Te maksatatte katkeraa laskua kansalaisten selkänahoilla. Kansa ei halua enää maksaa. Eikä kansalla riitä ymmärrystä teidän toimienne tarkasteluun. Olisi teidän aikanne ymmärtää kansaa. Se huutaa teille. Kansa näkee nälkää. Leipäjonot ovat korttelien mittaisia. Missä on teidän moraalinne oman maan kansalaisia kohtaan?

Alexander Stubb, kun tässä käytän muotoa ”te”, en käytä sitä teitittelymuotona, sillä en edes sinuttelisi sua, jos hiffaat? Käytän sitä monikkomuotona, yrittäen puhua kaikille persoonillenne, kaikille Aleksantereille joita edustatte, sillä puhutte mitä sattuu ja kuulette päästänne ääniä, niin siellä täytyy käydä melkoinen kuhina? Sanotte aivan rutiininomaisesti jotakin mitä ette tiedä sanoneenne ja viittaatte lähteisiin joita ei ole olemassa ja sitten kiistätte sanoneenne mitään, kunnes annatte lausunnon jossa ei ole mitään järkeä. Päähän tässä menee pyörälle. Hienoa, että teidän laskutaidoillanne olette juuri valtiovarainministerinä ettekä missään vaativimmissa tehtävissä. Ja olette kaiketi käsi Raamatulla vannoneet ministerin valan, ehkä piditte toista kättä selän takana ja sormet ristissä? Sillä Suomen kansan asialla te ette ole ollut milloinkaan. Teidän kaikkien Aleksantereiden agendana on kaiken aikaa ollut Uusi Maailmanjärjestys, vai kuinka? Tuttujen kesken voinemme puhua ihan vaan NWO:sta? Mutta näin kansalaisen näkökulmasta kiistattomat yhteytenne edellä mainittuun liittoumaan yhdistettynä ministerin virkaan tarkoittavat vain yhtä asiaa. Valtakunnanoikeus. Toivon, että teille kaikille Aleksantereille jää tulevaisuudessa enemmän aikaa harrastuksenne, triathlonin pariin.

Timo Soini, mikä mies te olette? Teidän piti olla se kansan mies, se maalaisjärki tässä hullutuksessa (=hallituksessa). Äänestäjänne ovat kuitenkin kovasti pettyneitä toimiinne. Oletteko varma, ettei teitä huijattu hallitukseen? Keskusta- ja kokomuustaustaiset sijoittajat ovat näyttäneet tietäneen jo viimeistään keväällä, että vastaanottokeskuksia tarvitaan ja ovat ostelleet alta pois sopivia kiinteistöjä, joissa nyt pyörii vastaanottokeskus ja bisnes luistaa! Tiesivätkö Perussuomalaiset? Tuliko tilanne teille yllätyksenä? Onko teidän mielestänne oikein, että pakolaisinvaasiolla tehdään bisnestä? Tämä ei ehkä kuulu teille ulkoministerinä, mutta kysynkin asiaa kansanmies-Timolta, pidättekö siis järjestelyä soveliaana toimintana? Teillä olisi hyvä mahdollisuus nousta sankariksi tässä asiassa ja yrittää sitä kautta palauttaa kansan suosiotanne. Kansa haluaa rajat kiinni. Tämäkään ei varsinaisesti olisi ulkoministerin tehtävä, mutta jonkun se on tehtävä. Pian. Muuten ne jyrää meitin.

Kansaa myös kovasti ihmetyttää, missä vaiheessa SPR on saanut mandaatin kävellä kuntien itsemääräämisoikeuden yli? SPR pakottaa avaamaan vastaanottokeskuksia myös sinne missä kuntalaiset niitä vastustavat. Onko Suomen johdossa hallitus vai SPR? SPR on varautunut käsissä olevaan pakolaiskriisiin pian jo vuosikymmenen. Sattumaa? Kansa ei usko siihen. Suomella ei ole mitään velvollisuutta ottaa vastaan vieraiden maiden kansalaisia, joiden henkilöllisyyksistä ei ole varmaa tietoa. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys itsenäisessä valtiossa. Sinisilmäisyys tilanteessa on aivan pöyristyttävän naiivia. Ainoa joka pakolaisinvaasiosta näyttää hyötyvän on SPR , kaikkialle muualle kertyy vain laskua. Puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä. Raiskausepidemia on jo alkanut. Kuka ottaa vastuun henkirikoksesta tai terroristi-iskusta? Sipilä?

Kansa ei myös mitenkään voi ymmärtää sitä, että 30 000 laittomasti maahan tullutta muukalaista, menee 5 miljoonaisen kansan ohi. Ja jos 30 000 ihmisen vuotuiset kustannukset ovat 5 miljardia euroa, tämä on yksinkertaisesti absurdia. Samalla rahalla todennäköisesti ruokittaisiin koko nälänhädästä kärsivä Etiopia. Järkevää?

Kansan luottamus hallitukseen ei liene maassamme milloinkaan ollut yhtä alhainen kuin nyt. Kansa on aivan pian nousemassa kapinaan hallitusta vastaan, jota se pitää maanpetturihallituksena. Kansa haluaa rajat kiinni ja laittomasti maassa olevien välitöntä poistamista. Kansa haluaa, että sen omista pidetään huolta ensin. Tämä on Suomi ja me olemme suomalaisia.

Itsenäisyysjulistuksessamme hallituksen TÄRKEIN TEHTÄVÄ on Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttaminen ja turvaaminen. Siihen teidät on palkattu, hoitakaa työnne kuntoon pikaisesti, ellette halua jäädä historian kirjoihin maanpetturihallituksena.

Ystävällisin Terveisin;
Kansalainen

(sinun allekirjoituksesi tähän)

EDIT: Tämä kirjoitus on julkaistu fb-seinälläni 15.12.2015, ja se levisi moniin vaihtoehtomedioihin ja saavutti noin 8000 tykkäystä omalla sivullani ja satoja kommentteja. Nyt kirjoitus rikkoo yhteisönormeja enkä voi sitä jakaa, enkä näe enää tykkäyksiä ja kommentteja. Kertokaapa, onko tämä vihapuhetta ja miltä kohdin? Jos näin esitettyä kritiikkiä ei saa päättäjillemme esittää, GCM-sopimusta mielipidesensuurin osalta noudatetaan jo täydellä teholla. Kirjoitus tulee myös jälleen hyvin ajankohtaiseksi, sillä norsunluutorneistaan monikulttuurisuutta julistavat ja fanittavat eliitin edustajat joutuvat taas jalkautumaan rahvaan keskelle valehtelemaan vaalilupauksiaan. Älkää erehtykö uudelleen äänestämään tätä porukkaa, joka on maamme ajanut tähän katastrofaaliseen tilaan menneiden neljän vuoden aikana.

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa