Kotimaa Talous

Suomen Pankki: Suomen talous taantumaan koronapandemian takia – laskua jopa 4 prosenttia

Suomen Pankki. Kuva Pixabay.

Suomen bruttokansantuote supistuu kuluvana vuonna 1,5 – 4 prosenttia koronaviruspandemian sekä heikentyneen suhdanteen vuoksi, Suomen pankki ennustaa.

Suomen talouden tämänvuotinen kasvu olisi lähtökohdiltaan heikkoa jo ilman koronaviruspandemian vaikutuksia. Kuluvana vuonna Suomen talous kuitenkin vajoaa taantumaan koronaviruspandemian vuoksi. Suomen vientikysynnän jyrkkä heikkeneminen painaa talouskasvun tänä vuonna selvästi miinukselle. Jos myös kotitalouksien kulutus vähenee olennaisesti ja tuotantoketjut katkeilevat kotimaassa pandemian seurauksena, taantuma voi syventyä entisestään.

Suomen Pankin väliennusteessa esitetään kaksi laskelmaa pandemian mahdollisista vaikutuksista Suomen talouteen, jossa taantumaan ajautuminen on selvää, mutta taantuman syvyyttä ei vielä ole mahdollista luotettavasti ennustaa.

Ensimmäisessä laskelmassa koronavirus leviää laajasti kaikille maailman päätalousalueille ja Suomen talous supistuu 1,5 prosentilla pääosin vientikysynnän jyrkän heikkenemisen takia. Pandemian vaikutuksia talouskasvuun saadaan kuitenkin rajattua.

Toisessa laskelmassa on oletettu lisäksi, että kotitalouksien kulutus vähenee olennaisesti ja kotimaisten yritysten tuotantoketjut katkeilevat myös laajojen kotimaisten rajoitustoimien seurauksena. Laskelman suuruusluokkaa on haettu Kiinan alkuvuoden kehitystä kuvaavista tilastotiedoista, sillä muita taloustilastoja, joissa koronaviruksen vaikutus näkyisi, ei juurikaan ole vielä saatavilla. Tässä laskelmassa Suomen talous supistuu kuluvana vuonna noin 4 prosentilla.

Kun tilanne muuttuu nopeasti ja koronapandemia jatkaa leviämistään, heikomman skenaarion kaltainen kehitys näyttää yhä todennäköisemmältä.

Laskelmissa on oletettu, että pandemian vaikutus on väliaikainen ja Suomen talous palaa kasvu-uralle kuluvan vuoden loppupuolella. Tällaisen verrattain nopean elpymisen edellytyksenä on, että talouden alkuvuoden äkkijarrutuksen aikana onnistutaan politiikkatoimin estämään yritysten konkurssit ja työttömyyden kasvu.

  • 61
    Shares
Tagit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset