Kolumnit

Suomi pesee muidenkin maiden likapyykit

Suomi on kuvituskuvassa sopivasti oikean käden keskisormen kohdalla.

Niin sanottu hyvinvointikrapula ilmenee monin eri tavoin, mutta kaikkein kurjimpana käytännön esimerkkinä tarpeettomien hankaluuksien ja vaikeuksien haalimisena. Suomessa on selkeästi mennyt liian kauan liian hyvin, koska osa poliittisista toimijoistammekin on oma-aloitteisesti valmiita alistumaan meille erittäin epäedullisiin maailmanparannushankkeisiin, kuten rokottamaan kotimaista energiantuotantoa, ottamaan väkilukuumme suhteutettuna enemmän pakolaisia kuin moni muu keskeisimmistä verrokkimaista ja pitämällä avointa piikkiä Euroopan unionin sisäisessä taakanjaossa.

Vaikka ns. pehmeät arvot kohottaisikin kaikkein korkeimmaksi poliittista päätöksentekoa sekä käytännön toimintaa ohjaavaksi lähtökohdaksi, on kylmä tosiasia se, ettei moisesta tarjota edes lämmintä kättä. Kotimaisen turpeen käytön rajoittamisella energiantuotannossa lähinnä heikennetään jo nykyisellään vaatimatonta omavaraisuusastettamme. Turvapaikanhakijoiden osalta avoimien rajojen politiikalla laittomiin siirtolaisiin johtava ihmissalakuljetus ja EU:n sisäisillä sekä lisävelkaa edellyttävillä tulonsiirroilla joidenkin maiden heikko taloudenpito painetaan villaisella.

Oma-aloitteinen ja yltiöpäisen nöyrä osallistuminen globaaleihin ongelmiin, jotka eivät varsinaisesti paitsi kosketa meitä suomalaisia eivätkä varsinkaan ole meidän aiheuttamiamme saati ylläpitämiämme, voisi olla edes jotenkin ymmärrettävää, mikäli niin toimimisesta esimerkiksi Euroopan keskuspankki palkitsisi mitätöimällä jonkinlaisen osuuden valtionvelasta. Toisena vaihtoehtona EU-komissio voisi palkita myöntämällä enemmän maataloustukea omavaraistalouden kehittämiseen ja ylläpitämiseen.

Mitä siis jää jäljelle, kun maailma ei tunnetusti toimi niin? Maailmanparantajille varmasti vilpittömän hyvä mieli ja kuvitelma taivaspaikasta – realisteille taas katkeruus etupäässä siitä, että kanssamme yleisesti ottaen vastaavaa arvostusta nauttivat sellaisetkin valtiot, jotka eivät pane tikkua ristiin ilmastoasioiden, humanitaarisen siirtolaisuuden tai taloudellisen eriarvoisuuden näennäiseksi helpottamiseksi. Nämä ovat nimenomaan asioita, joita ei voida kuin helpottaa näennäisesti, koska ongelmien juurisyiden ratkaisu on mahdotonta.

Humanitaarinen siirtolaisuus lisääntyy kaiken aikaa samassa suhteessa kuin Afrikan väestö jatkaa rakettimaista ja hallitsematonta kasvuaan. Väestöräjähdys on heittämällä koko ihmiskunnan vakavin katastrofi, joka on juurisyy myös alueellisiin kriiseihin, kuten aavikoitumiseen, edelleen nälänhätään ja siitä edelleen ilmastopakolaisuuteen, jonka osalta ei olla vielä koettu edes sitä kuuluisaa jäävuoren huippua.

Globaali ilmastonmuutos etenee vääjäämättömästi, sillä päästöjätit Kiina, Yhdysvallat, Intia ja Venäjä eivät aseta itselleen likimainkaan vastaavia ”kunnianhimoisia päästötavoitteita”, jollaisia Suomen vihreät haluavat meille. Kurittamalla joudutaan edelleenkin turvautumaan tuontienergiaan ja sekä kevyen että raskaan teollisuuden tapauksessa suorastaan kannustetaan viemään tuotantolaitokset halvan työvoiman maihin, joissa cleantech-ajattelu on vielä lapsenkengissään.

Miten Suomen roolia sitten tulisi kehittää vastaamaan paremmin sitä, mikä on vaikutusvaltamme yllä mainittuun tapahtumakulkuun? Ensinnäkään ei voi olla niin, että samalla, kun osa itsenäisistä eurooppalaisvaltioista tiivistää rivejään, Suomi lunastaa itselleen niiden kuvitellun ja jälkeensä jättämän osuuden jostain kosmisesta humanitaarisesta kokonaisvastuusta. Tärkeämpää on palauttaa tervehenkinen kansallinen itsekkyys myös meidän oman päätöksentekomme keskiöön.

Toisaalta nykyinen kehityskulku on yksinomaan tervettä ja osoittaa kuolonkorinoita päästelevän Euroopan unionin toimimattomuuden. Mitä useampi eurooppalaisvaltio seuraa samaa tietä kuin erityisesti Visegrád-maat, sitä nopeammin palaamme vanhaan, tuttuun ja ei ainoastaan hyväksi vaan parhaaksi todettuun olotilaan, eli itsenäisten ja sellaisina vahvojen kansallisvaltioiden Eurooppaan kuolleena syntyneen liittovaltion sijasta.

Kaiken kaikkiaan palaamme maailmanjärjestykseen, jossa kukaan muu ei pese toisten likapyykkejä, eli ota toisten heikompaa suoriutumista omalle kontolleen. Maailmanjärjestykseen, jossa päätäntävalta on kansallisvaltioilla eikä monikansallisella byrokratiahelvetillä, josta päätökset annetaan sanelupolitiikan parhaita perinteitä noudattaen alamaisille ilman valitusoikeutta.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa