Kolumnit

Suomi tappoi irakilaisen miehen

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin langetti edellisviikolla Suomen valtiolle tuomion ihmisoikeusrikkomuksesta siksi, että se käännytti loppuvuodesta 2017 Ali-nimisen turvapaikanhakijan takaisin kotimaahansa Irakiin joutuen siellä hieman myöhemmin surmatuksi. Alin surullisesta kohtalosta uutisoitiin kotimaan mediassa jo vuonna 2018, joka kertoo siitä, että myös Alin omaisilla on ollut huomattava vaikutus paitsi tapauksen tuomisessa julki myös EIT:n ratkaisussa. Valituksen EIT:lle teki Alin tytär Noor.

Mikäli jokainen niistä maista, joista Suomeen kohdistuu humanitaarista muuttoliikennettä, kuten turvapaikan tai muun suojelun hakemista, on juuri niin vaarallinen kuin turvapaikkahaastatteluissa sekä tiedostavaiston (RASMUS, Pakolaisneuvonta, RHC jne.) lausunnoissa kerrotaan, on ihme, ettei vastaavia tapauksia ole tullut julki enemmänkin ottaen huomioon sen, että lukuisat irakilaiset turvapaikanhakijat ovat lehtitietojen mukaan palanneet kotimaahansa vapaaehtoisesti, joskin huomattavan rahallisen tuen kera.

Pidän tosin epätodennäköisenä sitä, että EIT tai joku kenties konkreettisempi valvova elin seuraisi kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen takaisin lähtömaihinsa palanneita tai palautettuja ihmisiä, jotta tietäisi rangaista hakemuksia käsitelleitä maita, mikäli paluun jälkeen on ottanut ohraleipä. Näin ollen turvapaikanhakijan käännyttäneen maan toiminnan rangaistavuus perustunee pitkälti siihen, millä tavoin kotiinpaluu on kielteisen päätöksen jälkeen järjestynyt sekä siihen, valitetaanko asiasta.

Pakolaisneuvonnan tiedotteessa paheksutaan. Johtava lakimies Marjaana Laine:

    ”Tuomiossa nostetaan esiin Pakolaisneuvonnan havaitsemat vakavat laiminlyönnit Suomen turvapaikkamenettelyssä, muun muassa näyttökynnyksen osalta, kumulatiivisten syiden huomioonottamisessa ja todistustaakan siirtymisessä”.

Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, mihin todistustaakan siirtymisellä viitataan. Onko kyseessä suomalaisten viranomaistahojen keskinäinen työskentely turvapaikkapäätösten osalta vai yksiselitteisesti se, mikä taho otti irakilaismieheltä nirrin pois? Kumulatiiviset syyt viitannevat kaikkiin niihin tekijöihin, joiden vuoksi saattaa saada Irakissa lynkkauspartion peräänsä. Pääasiassa siis se, mitä uskontoa tunnustaa, mitä poliittisia mielipiteitä tukee ja kenen leivissä työskentelee tai on työskennellyt.

Samaisessa tiedotteessa sivutaan vapaaehtoista paluuta:

    ”Tuomio osoittaa myös niin sanotun vapaaehtoisen paluun ongelmat. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan irakilaisen miehen päätöstä palata Irakiin ei voi nähdä vapaan tahdon mukaisena päätöksenä, vaan se on tehty olosuhteiden pakosta.”

Aiemmin linkitetty Ylen artikkeli taustoittaa Alin tapausta hieman tarkemmin:

    ”Suomi puolusti käännytyspäätöstään EIT:lle sillä, että Ali oli palannut Irakiin ’vapaaehtoisesti’, eikä Suomi siten olisi vastuussa hänen kohtalostaan.

    Tällä Suomi viittaa vapaaehtoisen paluun ohjelmaan, jota Suomi tarjoaa käännytyspäätöksen saaneille. Turvapaikanhakija saa Suomelta rahaa, mikäli palaa kotimaahansa vastustelematta. Ali palasi vapaaehtoisen paluun ohjelman kautta Irakiin marraskuussa 2017.”

Sisäministeriön verkkosivuilla mainitaan, että vapaaehtoisen paluun ohjelma on ensisijainen keino saada poistumaan Suomesta henkilö, jolla ei ole edellytyksiä turvapaikkaan. Paluuta tuetaan muutoinkin kuin kustantamalla lentolippu. Tukea voi saada joko käteisenä tai hyödyketukena. Hyödyketuen määrä on euroina suurempi, mutta sitä myönnetään vain palveluihin ja tarvikkeisiin, kuten vuokraa, opiskelua tai yritystoimintaa varten.

Vähäisimmissäkään määrin yllättävää ei ole se, että EIT sälytti Alin kohtalon suomalaisten maahanmuuttoviranomaisten harteille jättämällä toissijaiseen rooliin irakilaiset kurkunleikkaajat, jotka kansalaisiaan vainoavat, mielivaltaisesti pidättävät ja valitettavasti myös päiviltä päästävät. Irak ei toki ole EIT:n toimivallan alainen valtio, mutta mikäli olisi, kiinnostaisi suunnattomasti tietää, saisivatko tuomion tällaisessa tilanteessa sekä Irak että Suomi ja kumman tuomion sisältö olisi jyrkkäsanaisempi.

Huolimatta siitä, että Alin kuolintapaus ajoittuu vuoteen 2017, on poliisi tuoreeltaan tiedottanut päättäneensä toistaiseksi pidättäytyä turvapaikanhakijoiden muusta kuin rikosperusteisesta maastapoistamisesta Irakiin. Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan ”tilannetta selvitellään” myös muiden maiden osalta. Hän pitää ratkaisua perusteltuna. Ihmetys koskee sitä, tekevätkö viranomaiset turhaa työtä laatiessaan maakohtaisia turvallisuusarvioita, mikäli yksittäistapaus johtaa moiseen paniikkiratkaisuun.

Voiko Suomi haalia Alin kohtalosta syyllisyyttä kokonaan omalle kontolleen? Edelleen Sisäministeriön verkkosivuilla mainitaan, että mainitut maakohtaiset turvallisuusarviot perustuvat osittain maastamme katsottuna ulkopuolisiin instansseihin, kuten YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, kansainväliset ja paikalliset ihmisoikeusjärjestöt, kansalaisjärjestöt, tutkimuslaitokset, muiden maiden maatietopalvelut ja kansainväliset uutistoimistot. Viimeksi mainittuja edustavat mm. Reuters, AP ja AFP.

Ministeri Ohisalo Facebookissa:

    ”Ihmisoikeustuomioistuin totesi ettei se ole vakuuttunut Suomen viranomaisten näytön arvioinnin laadukkuudesta. EIT katsoi, että Suomen viranomaiset ovat olleet tietoisia, tai niiden olisi pitänyt olla tietoisia, tosiseikoista ja näytöstä, jotka viittaavat siihen, että henkilö olisi myös tulevaisuudessa palatessaan vaarassa. Suomi rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määriteltyä oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa vastaan.”

Kehitysmaissa, jollaiseksi Irakinkin lasken, on jokin mielenkiintoinen elementti, joka puuttuu niistä (käytännössä kaikista muista) maista, joihin kehitysmaalaiset pyrkivät muuttamaan. Suomessakin rikosnimikkeestä riippuen tapetaan, murhataan tai tuotetaan kuolemia, eikä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ole konsanaan ärähtänyt puolella sanalla siitä, ettei ministeri Ohisalon tapauksessa hänen hallinnonalaansa kuuluva poliisi ole kyennyt turvaamaan kyseisten rikosten uhrien oikeutta elämään.

Tosiasiassa kaikki ymmärtävät, ettei EIT ehtisi paljon muuta tehdäkään kuin jyrähdellä sinne ja tänne kaikkialla sen toimi- tai pikemminkin saneluvallan alaisisissa maissa tapahtuvista henkirikoksista, joiden kumulatiivinen esiintymistiheys lienee lukuisia per vuorokausi. Väistämättä tulee mieleen, että kehitysmaahan palannut tai palautettu ja siellä tapettu ihminen on jotenkin enemmän tai vakavemmin tapettu kuin jossain eurooppalaisessa maassa tapettu kyseisen maan kansalainen.

Sisäministerin sekä poliisin reaktiot ovat synnyttäneet ymmärrettävää keskustelua siitä, minne kantaväestön turvallisuus sisäministeriön hierarkiassa asemoituu. Palautukset Irakiin laitetaan jäihin, kun irakilainen kuolee Irakissa, mutta vastaanottoa Suomeen ei panna jäihin, kun irakilainen tappaa tai raiskaa Suomessa. Irakilaisen henki Irakissa on tärkeämpi hallitukselle kuin suomalaisen henki Suomessa.

Hengen riistämisen motiivit tuntuvat vaikuttavan seurauksiin. Pakolaisneuvonnan näkemys on sinänsä ymmärrettävä, koska järjestön tehtävä on toimia pakolaisten edunvalvojana. Koska EIT:n antamassa tuomiolauselmassa on niputettu yhteen Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklat kaksi ja kolme sekä niiden rikkominen, saa Alin kohtalo jonkinlaisen erityisen tuomittavuuden ulottuvuuden. Kakkosartiklan mukaan jokaisella on oikeus elää. Kolmosartikla kieltää kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun.

Vielä Pakolaisneuvonnan tiedotteesta:

    ”’EIT:n tuomio asettaa kyseenalaiseen valoon ns. vapaaehtoisen paluun ratkaisuna turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Suomessa ja Euroopassa. Ns. vapaaehtoisesti palaaminen ei poista valtion vastuuta palautuskiellon rikkomisesta’, sanoo Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Pia Lindfors.”

Suomen Pakolaisavun verkkosivuilta löytyvässä ”pienoisensyklopediassa” palautuskiellosta kerrotaan seuraavaa:

    ”Palautuskiellon eli non-refoulement -periaatteen mukaan ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.”

Ylen haltuunsa saaman kuolintodistuksen mukaan Ali kuoli 17.12.-17 kolmeen ampumahaavaan pään ja vartalon seudulla. Rohkenen väittää, että Euroopan unionin alueella ilmenee tämän tästä henkirikoksia, joiden tekotapa on sama kuin Alin tapauksessa, mutta – kuten aiemmin todettua – EIT ei ole näiden osalta korvaansa lotkauttanut. Tekeekö Irakissa surmatuksi joutuminen vääjäämättömästä tosiasiasta, kuolemasta, tuomittavamman kuin vastaavasta kohtalosta jossain EU:n jäsenmaassa?

Aivan liian harvoin kukaan uskaltaa ottaa lusikkaa kauniiseen käteen ja kysyä: miksi? Miksi Lähi-idän valtioissa vallitsee krooninen turvallisuuspula ja läsnä on alituinen vaino sekä terrori? Miksi tilanne on ollut tämä jo vuosikymmeniä, eikä mitään merkkejä myönteisemmästä kehityksestä ole näkyvissä? Miksi on perinteisesti käynyt niin, että kun yksi fundamentalistinen ääriliike saadaan ulkovaltojen intervention voimin kukistettua, valtaan nousee mellastamaan ennen pitkää joku toinen?

Miksi Euroopan ulkorajoilla on vuosikymmenistä toiseen kehitysmaalaisia vaatimassa, että heidät tulisi päästää paremman elintason pariin sekä osaksi turvallisempaa yhteiskuntaa? Mikseivät he laita lähtömaiden paikkoja kuntoon? Miksei Lähi-idän maiden valtauskonto, islam, vaikuta koskaan kokevan vastaavaa reformia kuin monet muut maailmanuskonnot – kohti ihmisarvon, yhdenvertaisuuden sekä elämän kunnioittamista, uskonnonvapautta, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja demokratiaa?

Miksi Suomi kaukana pohjoisessa saa syyt niskoilleen siitä, ettei Irakin fundamentalistikurkunleikkaajien mielestä vääränlaisen ihmisen henki vaakakupissa pahemmin paina? Miksi Suomi ja sen kansalaiset joutuvat loputtomalta vaikuttavan matkan varrella, islamin rauhanomaisuuden odotellessa realisoitumistaan, kärsimään niin inhimillisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin?

Kenen syy tämä on? Irakin vai Suomen, joka joka tapauksessa pelastaa hätää sekä vainoa paossa olevia ihmisiä, mutta joutuu väärinkäytösten vuoksi pitämään yllä mahdollisimman tiukkaa ja mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa sallivaa turvapaikkapolitiikkaa, jotta koko järjestelmän luotettavuus säilyy?

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa