Eurooppa Politiikka

Suomi tukee ”periaatteessa” EU:n jopa 1500 miljardin euron elvytysrahastoa

Kuva Pixabay.

Suuri valiokunta sai tänään pääministeri Sanna Marinin selvityksen EU-johtajien videokokouksesta, jossa käsiteltiin muun muassa EU:n taloudellisia toimia koronakriisiin vastaamiseksi.

EU-maiden johtajat ohjeistivat Euroopan komissiota antamaan kiireellisesti ehdotuksen EU:n elpymisrahastoksi, jolla tuetaan koronakriisistä toipumista. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michelin yhteenvedon mukaan rahasto on tarkoitus kohdistaa niille sektoreille ja maantieteellisille alueille, jotka ovat kärsineet kriisistä eniten. Komissiota pyydettiin myös selventämään tulevan elpymisrahaston yhteyttä unionin rahoituskehykseen vuosille 2021–27.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi jäsenmaiden periaatteellisesta tuesta elpymisrahastolle. Marinin mukaan Suomelle tärkeitä kysymyksiä ovat muun muassa järjestelyiden määräaikaisuus, tarkkarajaisuus, selkeät vastuut sekä eduskunnan budjettivallan turvaaminen.

Suomi päättää kannastaan elpymisrahastoon komission ehdotuksen saatuaan. Eduskunta on kuitenkin aloittanut asian käsittelyn valtioneuvoston selvityksen pohjalta.

Varsinaista lainsäädäntöesitystä elpymisrahastosta ei vielä ole. Esillä olleet näkemykset rahaston koosta ovat vaihdelleet 400 ja 1500 miljardin euron välillä. Elpymisrahaston varojen käyttö voisi eri näkemysten mukaan olla luonteeltaan vain lainamuotoista tukea, vain lahjoituksia tai sitten näiden yhdistelmä.

Tähän mennessä EU-elimet ovat jo aloittaneet mittavan määrän erilaisia EU-maiden veronmaksajien varoilla rahoitettavia tukitoimia jo ennen koronakriisiä uhanneen talouskriisin taltuttamiseksi ja eurojärjestelmän tukemiseksi.

Euroopan keskuspankki (EKP) aloittaa uuden pandemiaan liittyvän arvopapereiden osto-ohjelman PEPP (750 miljardia euroa). Ohjelman puitteissa eurojärjestelmän kansalliset keskuspankit ja EKP ostavat lähinnä euroalueen jäsenmaiden joukkovelkakirjoja ja yrityslainoja.

Euroopan investointipankin (EIP) yhteyteen perustetaan yhteiseurooppalainen takuurahasto (25 miljardia euroa), jolla tavoitellaan yhteensä 200 miljardilla eurolla uutta antolainausta ja tuetaan siten epäsuorasti lainamuotoisesti yrityksiä.

Lisäksi on sovittu Euroopan vakausmekanismin (EVM) ECCL-välineen kautta koronaviruksen vaikutuksien torjuntaan tarjottavan rahoitustuen (240 miljardia euroa) ehtojen sopeuttamisesta koronakriisin oloihin.

  • 792
    Shares