Kotimaa Politiikka

Supo nosti terrorismin uhkatasoa Suomessa

Suojelupoliisin talo. Kuva Wikimedia Commons.

Supon mukaan terrorismin uhka Suomessa on nyt tasolla ”kohonnut”.

Supo kertoo tiedotteessaan nostaneensa Suomea koskevaa terrorismin uhkaa tasolle ”kohonnut”. Uusi taso on neliportaisella asteikolla toiseksi alin.

Merkittävimmän terrorismin uhkan Suomessa muodostavat edelleen yksittäiset toimijat tai ryhmät, jotka saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta propagandasta tai terroristijärjestöjen kehotuksista. Näillä henkilöillä on todennäköisesti joko suoria tai välillisiä yhteyksiä radikaali-islamistisiin verkostoihin tai järjestöihin. Suojelupoliisin tietoon on tullut aiempaa vakavampia terrorismiin kytkeytyviä suunnitelmia ja hankkeita Suomessa. Suomesta lähteneitä vierastaistelijoita on noussut erityisesti ISILissä merkittäviin asemiin, ja heillä on laaja suhdeverkosto järjestön sisällä.

Suojelupoliisin terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on noin 350. Kohdehenkilöiden määrä on kasvanut erityisesti viime vuosina, ja vuodesta 2012 kasvua on noin 80 prosenttia. Supo arvioi tämänkaltaisen kehityksen jatkuvan, ja yhä suurempi osa kohdehenkilöistä heistä on joko osallistunut aseelliseen konfliktiin, ilmaissut halua osallistua aseelliseen toimintaan tai vastaanottanut terroristista koulutusta.

Radikaali-islamististen verkostojen aktiivijäseniä osallistuu terroristijärjestöjen operatiiviseen toimintaan erityisesti Syyrian ja Irakin konfliktialueella. Toistaiseksi Suomessa toimivat osat ovat keskittyneet tukitoimintaan ja ideologian levittämiseen. Verkostot pyrkivät kuitenkin kasvamaan sekä radikalisoimalla että etsimällä muulla tavoin uusia jäseniä. Myös eri etnisten ryhmien väliset jännitteet heijastuvat maahamme, ja saattavat toimia radikalisoitumiselle vaikuttavana tekijänä.

Suomessa on muita valtioita ja erilaisia uskonnollisia intressejä edustavia kohteita sekä kansainvälisiä tapahtumia, joihin kohdistuu tavallista korkeampi uhka sekä terroristijärjestöjen että yksittäisten radikaalien toimijoiden taholta.

Terrori-iskujen uhka länsimaisia intressejä ja turistikohteita vastaan on kohonnut, ja myös suomalaiset voivat joutua länsimaita vastaan suunnattujen iskujen kohteiksi.

Jakoa

Uusimmat uutiset