Kolumnit

Suurlähettiläs György Urkuti: Koronaepidemia ja Unkari – miksi niin paljon valeuutisia?

Unkarin parlamenttirakennus Budapestissä. Kuva Visions of Domino / Wikimedia Commons / CC BY 2.0

Unkarin Suomen suurlähettiläs György Urkuti kommentoi taistelua koronavirusta vastaan Unkarissa ja sen aiheuttamaa kohua Länsi-Euroopassa ja liberaalimediassa.

”Luota Jumalaan, mutta pidä ruuti kuivana,” neuvoi Oliver Cromwell. Suunnilleen näin myös Unkari kamppailee koronovirusta vastaan. Luotamme, että kaikki käy parhain päin, mutta valmistaudumme pahimpaan. Tuoreimpien tietojen mukaan tänään (24.2) on 2284 rekisteröityä tartuntoa, sairaalahoidossa 850 henkeä, heistä 61 hengityskoneessa, kuolonuhreja 239. Heikoimpien suojelemiseksi käyttöön otetut rajoitukset ovat tiukkoja, mutta näitä toimia tukee 78 % väestöstä. DKV Globalin seurannassa Unkari on viruksen suhteen EU-maista kolmanneksi turvallisin, ja IMF:n arvion mukaan taloutemme taantuma näyttää vertailussa yhtenä vähäisimmistä.

Valitettavasti samaan aikaan tiettyjen poliittisten tahojen suunnasta tuleva arvostelu ja hyökkäykset ovat käyneet ennennäkemättömän intensiivisiksi. Meissä nähdään oikeusvaltion ja demokratian loppu, vaikka myös EU:n komission oikeusvaltioasioista vastaava varapuheenjohtaja on todennut, että Unkari ei ole koronaviruksen torjuntaan liittyen ottanut käyttöön EU-oikeuteen nähden ristiriitaisia lakeja. Ollaan huolissaan pääministerimme liiallisesta vallasta, vaikka Unkarissa poikkeusolojen vuoksi tilapäisesti laajennetut pääministerin valtuudet ovat edelleen suppeammat kuin Ranskan presidentin valtuudet normaaliaikoina. Siitä puhumattakaan, että hallitusten epidemian aikaista päätösvaltaa on laajennettu kaikkialla ympäri Eurooppaa, mutta Unkarissa samalla laajennettiin myös parlamentin valtuuksia – eli juuri päinvastoin kuin jotkut ovat näkevinään.

Joka on tutustunut asiaan, tietää, että 1. Unkarin lainsäädäntö nojaa perustuslakiin; 2. säädetyt asetukset eivät poikkea muiden jäsenvaltioiden vastaavista toimista; 3. toimivalta asetusten antamiseen liittyen lakkaa, kun hätätila päättyy; 4. Unkarin väitetysti ”pakkolomautettu” parlamentti kokoontuu useita kertoja viikossa ja keskustelee intensiivisesti toimista, joita Suomen lehdistöä huomattavasti monipuolisempi Unkarin lehdistö raportoi todellakin monipuolisesti.

Kansanvalta ja demokratia voivat Unkarissa hyvin, kiitos. Ongelmana on pikemminkin siinä, että Unkarista on liikkeellä liiankin paljon valheellisia uutisia, joiden levittämiseen valitettavasti myös jotkut politiikot osallistuvat. Se on ollut nyt puolitoista vuotta kestäneen suurlähettiläspestini ikävin yllätys maassa, jota kunnioitan ja josta myös kovasti pidän. On ollut järkyttävää kokea, että tosiasiat voi niin helposti sivuuttaa ja jopa tahallaan jättää huomiotta.

On usein toistuva asiavirhe, että Unkarin hätätilalaille ei ole asetettu takarajaa. Todellisuudessa takarajana on epidemiaan liittyvän vakavan vaaratilanteen päättyminen, mikä määritellään objektiivisten kriteereiden pohjalta. Parlamentti voi peruuttaa hätätilan milloin tahansa se katsoo sen oikeaksi. Usein voi lukea myös, että äskettäin säädetyt lait hiljentäisivät kritiikkiä hallitusta kohtaan. Mutta koska uusissa laeissa ei käsittelllä mielipidevapautta yleisesti, ne eivät myöskään rajoita hallituksen arvostelua. Rangaistuksia niissä määrätään ainoastaan niille, jotka tahallaan levittävät valheita ja tarkoituksellisesti estävät epidemian hillitsemiseksi tehtyjä toimia. Unkarin lehdistö on myös tänään täynnä ankaraa kritiikkiä hallitusta vastaan, ja näin tulee olemaan varmasti myös koko koronakriisin aikana – ja senkin jälkeen.

Miksi valeuutisia on liikkeellä? En halua uskoa, että väärien tietojen levittäminen olisi kaikissa tapauksissa tahallista. Pikemminkin kyse on kognitiivisesta dissonanssista, jonka ensi kerran esitteli amerikkalaispsykiatri Leo Festinger. Hänen teoriaansa täydentäen sosiaalipsykologit Carol Tavris ja Elliot Aronson totesivat jo vuonna 2007, miten ihmiset ovat taipuvaisia näkemään tosiasiat siten kuin ne parhaiten sopivat heidän maailmankuvaansa. Tämä nimittäin lievittää kognitiivista dissonanssia. Kun teemme virheen, meidän on vaiennettava kognitiivinen dissonanssi, joka häiritsee omanarvontunnettamme. Ja näin synnytämme tarinoita, jotka vapauttavat meidät vastuusta, ja palauttavat uskomme siihen, että olemme oikeassa.

Myös iso osa Suomen lehdistöä näkyy toimivan tämän mallin mukaan, ja uhrina on tällä hetkellä Unkari.

Jos jollakulla on toisenlainen näkemus yllä olevasta, keskustelemme tietenkin hänenkin kanssaan mistä tahansa, mutta vain tosiasioiden, lakien, yhdenvertaisen kohtelun ja keskinäisen kunnioituksen pohjalta. Jos häntä tosiasioiden sijaan ohjaavat fantasiakuvat, tai hän vaatii lakien sijaan joidenkin poliittisten ideologioiden palvelemista, tai hän yhdenvertaisen kohtelun sijaan haluaa ottaa roskan toisen silmästä, vaikka hänellä on hirsi omassa silmässään – no, hänen kanssaan on hankala käydä järkevää keskustelua. Toki yritämme hänenkin kanssaan.

Unkarin kohdalla ongelma ei ole lakitekstissä vaan kontekstissa. Kuten aina vuodesta 2010 lähtien. Euroopan komissio on sopimusten valvojana viimeisten kymmenen vuoden ajan tutkinut Unkarin lainsäädännön sen pienimpiä yksityiskohtia myöten. Missä on ollut laillisesti perusteltua tehdä muutoksia, siellä olemme ne suurimmalta osaltaan tehneet – muutoin asiasta on päättänyt EU:n tuomioistuin, kuten minkä tahansa muunkin jäsenvaltion kohdalla, missä tahansa lakiin liittyviä erimielisyyksiä koskevassa kysymyksessä. Ja kotimaani on aina noudattanut EU:n tuomioistuimen päätöksiä. Myös ”Illiberaalia demokratiaa” koskeva väittely onnistuttiin ratkaisemaan. Asiaa seuranneet tietävät jo, että kyse ei ollut siitä, että Unkari olisi halunnut hylätä 1700-, 1800- ja 1900-lukujen historiallisen liberalismin saavutukset (sillä poliittiset vapaudet ja ihmisoikeudet ovat loukkaamattomia), vaan halusimme torjua tämän vuosisadan liberaalipuolueiden pyrkimyksiä – kaiken lisäksi perinteisen kristillisdemokraattisen politiikan lippua kantaen.

Mikä siis on perusongelma? Ennen kaikkea se, että Unkari ei identiteetin, perhepolitiikan ja maahanmuuton osalta halua hyväksyä niitä periaatteita, joita nykyiset liberaalipuolueet pitävät pakollisina. Sillä kyse on ideologioista, ei universaaleista totuuksista. Ja tällaisen väittelyn loputon kärjistäminen on koronavirustaistelun aikaan kerrassaan valitettavaa. Meidän, suuren eurooppalaisen perheen jäsenten on tässä tilanteessa pidettävä mieluummin yhtä. Totta kai myös ideologisella keskustelulla on paikkansa, mutta ehdotan, että juuri nyt keskitymme tehtäväämme hengenpelastajina. Kaikella on aikansa, ja juuri nyt yhteinen vihollisemme on koronavirus.

György Urkuti.

György Urkuti on toiminut Unkarin suurlähettiläänä Suomessa vuodesta 2018 alkaen.

  • 137
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset