Kulttuuri

Sveitsi: Kolme neljästä sveitsiläisestä haluaa kieltää islamilaisen burkan

Kuvituskuva. Kuva Wikimedia Commons.
Sveitsiläisistä kolme neljästä haluaa kieltää islamilaisen kasvot peittävän vaatteen.

Kolme neljästä sveitsiläisestä kannattaa islamilaisen burkan kieltämistä. Asia käy ilmi kahden lehden tekemästä kyselystä.

Kyselyssä, johon otti osaa 1 167 henkilöä, 76% vastaajista oli sitä mieltä, että kasvot peittävät vaatteet tulee kieltää. Vastaajista 20% oli aloitetta vastaan, ja 3% ei osannut sanoa mielipidettään.

“Kyllä kasvot peittävien vaatteiden kiellolle” -kampanja sai viime syyskuussa kerättyä kansanäänestyksen vaatimat 100 000 allekirjoitusta.

Sveitsin hallitus vastustaa koko maan kattavaa burkakieltoa, sillä sen mukaan maan kantonit voivat asettaa rajoitteita paikallisesti. Hallitus kuitenkin ehdotti joulukuussa lakia, joka kieltää pakottamisen kasvojen peittämiseen.

Todennäköisesti molemmat ehdotukset menevät kansanäänestykseen vuoden 2019 aikana.

Jakoa

Liity kannattajajäseneksi

Grilli kesäkuntoon - tulikulma.fi

Uusimmat uutiset