Eurooppa

Syyrialaiset maksavat salakuljettajille päästäkseen takaisin

Eurooppa vaikutti lupaavalta paikalta, sellaiselta, jonka vuoksi voisi riskeerata henkensä. Kreikan mutaisilla leireillä unelma särkyi. Nyt kymmenet Syyrialaiset riskeeraavat henkensä uudestaan, mutta tällä kertaa toiseen suuntaan. He maksavat salakuljettajille päästäkseen takaisin Turkkiin, ja sieltä kotiinsa.


Jokainen ilta, siirtolaisten ryhmiä kokoontuu Didimotichon juna-asemalla, noin 3 kilometriä raja-alueelta. He yöpyvät teltoissa ja odottavat mahdollisuuttaan palata takaisin.

Heidän joukossaan on eräs Atia Al Jassem, 27 vuotias syyrialainen parturi Damaskoksesta, joka on menossa itään päin vaimonsa ja 1 vuotiaan tyttärensä kanssa. Hän on kuluttanut useita kuukausia Kreikan ja Makedonian välisellä rajalla, katsoen kuinka heidän unelmansa Eurooppaan pääsystä murenee.

”Olen menossa Turkkiin, en halua Eurooppaan enää. Olen lopussa,” hän toteaa istuessaan pienessä puistossa lähellä rautatieasemaa Thessalonikissa, Kreikan kaupungissa pohjoisessa. Täällä hän toivoo viettävänsä viimeisen yön vaimonsa Yasmine Ramadanin ja tyttärensä Leginen kanssa.

”Olemme todella väsyneitä. Olemme tuhottuja, ja minulla on lapsi. pyydän Jumalalta apua päästäksemme takaisin Turkkiin,” hän sanoi. ”Syyriassa pommien alla olemme paremmassa paikassa kuin täällä.” Perhe saapui Kreikkaan 24. päivä helmikuuta, ylitettyään Aegean-meren ja suunnattuaan pohjoiseen. Heidän matkansa Saksaan keskeytyi kuitenkin Kreikan ja Makedonian rajalla.

Euroopan Unioni ja Turkki tekivät sopimuksen, jonka mukaan matkaavat siirtolaiset voidaan palauttaa takaisin Turkkiin. Tämä sopimus ei vaikuta heidän perheeseensä, koska sopimus tehtiin myöhemmin kuin he olivat saapuneet Kreikkaan.

Balkanin ja Euroopan maat ovat jatkuvasti tiukentaneet pääsyvaatimuksia vuoden alusta alkaen, ennen kuin sulkivat maarajansa pakolaisilta kokonaisuudessaan maaliskuussa. Tämän vuoksi Kreikkaan jäi kymmeniä tuhansia siirtolaisia. Kuusivuotisen talouskriisin ja olemattomien työmahdollisuuksien vuoksi, siirtolaiset eivät halua jäädä Kreikkaan.

Asiasta uutisoi ABC News

17.6.2016

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset