Kotimaa

Syyrialaismies raiskasi lapsen ja käytti seksuaalisesti hyväkseen – pidätystilanteessa oman käden oikeutta käyttäneille sakkoja

law
Kuva Pixabay.

Syyrialaismies sai pidätystilanteessa lieviä vammoja, koska poliisien kanssa tunnistamisesta sopineet suomalaismiehet käyttivät tilanteessa oman käden oikeutta. Oulun käräjäoikeus totesi miesten syyllistyneen pahoinpitelyyn. Rovaniemen hovioikeus ei ottanut tuomiosta tehtyä valitusta käsittelyyn, joten sakkotuomio pahoinpitelystä jäi voimaan.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi maaliskuussa 2019 syyrialaisen Barhum Abdullhadin 2 vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta.

Tuomio piteni Rovaniemen hovioikeudessa kolmeen vuoteen, sillä hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen raiskauksen sijasta törkeään raiskaukseen.

Syyrialaismiehen kiinniottoon marraskuussa 2018 Oulussa liittyi dramatiikkaa. Kaksi veljestä tiesi epäillyn ja he sopivat poliisin kanssa, että räpäyttävät autonsa valoja tunnistamisen jälkeen.

Paikalla olleen poliisin mukaan valot eivät kuitenkaan välkähtäneet. Sen sijaan miehet nousivat autosta ja kävivät syyrialaisen kimppuun. Valvontakameralta näkyi myöhemmin, kun yksi miehistä kaatoi syyrialaisen maahan ja toinen löi tätä 2-3 kertaa. Lyömisen aikana toinen piti syyrialaista kiinni. Syyrialaismiehen vammat tukivat tallenteilta ilmeneviä tapahtumia.

Poliisin myöhemmin kertoman mukaan tilanteesta syntyi kuva, että miehet eivät alun perinkään aikoneet noudattaa sovittua järjestelyä. Toinen veljeksistä kertoi myös kyseessä olleen oman käden oikeuden, johon käräjäoikeuden mielestä ei kuitenkaan ollut perusteita.

Oulun käräjäoikeudessa veljekset tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin. Syyrialaista lyöneelle määrättiin 30 päiväsakkoa ja kiinni pitäneelle 25 päiväsakkoa. Yhteisvastuullisesti veljekset joutuivat maksamaan syyrialaismiehelle korvauksia 500 euroa.

Tuomiosta valitettiin Rovaniemen hovioikeuteen, joka ei ottanut asiaa käsiteltäväksi. Oulun käräjäoikeuden tuomio jää siten voimaan.

Lähteet Kansalainen (1, 2, 3, 4), Rovaniemen hovioikeuden tuomio.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa