Eurooppa Talous

Taloustieteilijät pelkäävät uutta eurokriisiä

Kuva Pixnio.

Pandemian kustannusten aiheuttama valtioiden velkaantuminen tulee nousemaan uuteen ennätykseen. Taloustieteilijät puhuvat jo velkojen leikkaamisesta.

Euroaluetta odottaa uusi koettelemus, jonka aiheuttajana on koronaviruksen vuoksi jyrkästi lisääntyvä valtioiden velkaantuminen. Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston puheenjohtaja Lars Feld käyttää termiä ”eurokriisi 2.0”.

London School of Economics -laitoksen taloustieteilijä Paul de Grauwe uskoo, että Italian valtava velka voi laukaista uuden valtionvelkakriisin, jollainen nähtiin vuosina 2010-2012.

Euroopan keskuspankki (EKP) yrittää tällä hetkellä vakauttaa markkinoita valtionlainojen ostoilla. EKP:n toimet herättävät kuitenkin kasvavaa kritiikkiä.

Saksalaisen Commerzbankin pääekonomisti Jörg Krämerin mukaan EKP on muuttumassa yhä enenevässä määrin talouspoliittisten sotkujen selvittäjäksi. Vaarana linjassa on se, että poliitikkojen halu uudistuksiin katoaa.

Taloustieteilijät ounastelevatkin jo yhä enenevässä määrin velkojen leikkauksia. Perinjuurin velkaantuneen Italian valtionvelkaa on Münchenin Ifo-instituutin johtajan Clemens Fuestin mukaan pienennettävä pikaisesti. Siksi on täysin mahdollista, että velkojen leikkaaminen tulee toteutumaan muutaman vuoden aikajänteellä.

– Viime kädessä joku kuitenkin joutuu kantamaan taakan [maksamaan laskun], Fuest muistuttaa siitä, että ilmaisia lounaita ei ole.

Lähde Welt.

  • 165
    Shares