Kotimaa Uutiset

Tampereen jättimäisellä rakennustyömaalla harmaa talous on naamioitu hyväntekeväisyydeksi

Kuva: Tampereen Seudun Keskuspuhdistamon facebook

Tampereella Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon työmaalla on paljastunut laaja työperäinen hyväksikäyttö Rakennusliiton työmaatarkastuksessa. Työmaan johto ei tiedä, kenen palveluksessa työmaalla työskentelevät kolmansien maiden kansalaiset ovat. Ukrainalaisia sotapakolaisia on siirretty ns. kevytyrittäjiksi, joille maksetaan alle puolet asianmukaisesta laskutuksesta. Työmaan johdon mukaan ukrainalaiset on Suomeen välittänyt ”latvialainen hyväntekeväisyysjärjestö”. Todellisuudessa kyseessä on työvoimaa vuokraava latvialainen yritys SIA UNA R.

– Työmaalla vallitsi jopa epätietoisuus siitä, kenen palveluksessa kyseiset työntekijät ovat. Työmaan johdolla ja työntekijöillä oli eri tieto siitä, kuka maksaa työntekijöiden palkat, sanoo Rakennusliiton sopimusalavastaava Toni Malmström.

Kokeneille raudoittajille maksetaan Sulkavuoren työmaalla alle puolet summasta, joka mahdollistaisi aidon yrittäjänä työskentelemisen. Palkkalaskelmien mukaan työntekijöille maksetaan noin 14 euron palkkaa, josta vähennetään mm. palvelumaksua 5 % ja ns. kevytyrittäjiltä peritään työnantajan 1,34 % sairasvakuutusmaksu ja 45 euroa tilikaudessa tapaturmavakuutusmaksua. Yrittäjästatuksella toimineilta on peritty myös yrittäjän eläkemaksuja, vaikka heidän ansionsa eivät ole ylittäneet YEL-rajaa. Nettopalkka jää kokeneilla työntekijöillä 10 euron tuntumaan.

Rakennusliiton toimitsijoiden tarkastuskäynnillä paljastui, että tammikuun puolessa välissä työntekijöille oli maksettu vasta marraskuun palkkoja. He työskentelivät arkipäivisin 10 tuntia ja lauantaisin kuusi tuntia. Ukrainalaiset työntekijät tiesivät olevansa yrittäjäroolissa, mutta eivät tienneet, mitä se käytännössä tarkoittaa. Työmaatarkastuksessa ilmeni epäselvyyksiä myös muiden ulkomaalaisten työntekijöiden työluvissa.

Sulkavuoren seudullinen jätevedenpuhdistamo on kuuden Pirkanmaan kunnan yhteinen jättihanke Tampereen Sulkavuoressa. Puhdistamon pitäisi valmistua vuonna 2025. Työmaan pääurakoitsijoina toimii työyhteenliittymä Kreate ja rakennusyhtiö Aki Hyrkkönen Oy.

– Ulkomaisen työvoiman, tässä tapauksessa ukrainalaisten sotapakolaisten, riiston naamioiminen hyväntekeväisyydeksi ylittää kaikki rajat. Kyse on harmaasta taloudesta ja ihmisten hyväksikäytöstä. On selvää, että työmaan pääurakoitsija kantaa raskaan vastuun verovaroilla rahoitettavan julkisen rakennustyömaan tavasta kohdella työvoimaa, sanoo Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen.

Työyhteenliittymän projektipäällikkö ja avi Aamulehdelle 18.1.:

Työyhteenliittymän projektipäällikön Jussi Kiurun mukaan Sulkavuoren työmaalla on alihankkijoiden kautta työskennellyt ajankohdasta riippuen toistasataa ukrainalaista. Kiurun mukaan Rakennusliitto on nyt pyytänyt alihankkijoilta selvityksiä palkanmaksuketjuista.

”Tarkastuksessa on ilmennyt jotain, mikä vaatii lisäselvityksiä, ja nämä selvitykset ovat työn alla”, Kiuru kommentoi Aamulehdelle.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) työsuojelun johtajan Tuija Vähänen-Koivuluoman mukaan avi aikoo selvittää, mistä tapauksessa on kyse.

”Totta kai lähdemme selvittämään tämän tyyppistä [asiaa]”, hän sanoo.

Rakennusliiton toimitsijoiden tarkastuskäynnillä paljastui, että tammikuun puolessa välissä työntekijöille oli maksettu vasta marraskuun palkkoja. He työskentelivät arkipäivisin 10 tuntia ja lauantaisin kuusi tuntia. Ukrainalaiset työntekijät tiesivät olevansa yrittäjäroolissa, mutta eivät tienneet, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Avin Vähänen-Koivuluoman mukaan vielä ei voi automaattisesti sanoa, onko Sulkavuoren tilanne ollut laillinen vai laiton. Olennaista on, voiko työmaalla työtä tehneiden työssä olla kyse yrittämisestä vai ei.

”Tämä on juuri sellainen tilanne, jossa lainsäädäntö tai sen tulkinta on hieman epäselvä”, hän sanoo.

Näin Keskuspuhdistamo kommentoi Aamulehdelle

Työmaan tilaaja, Tampereen seudun keskuspuhdistamo oy, kertoo tiedotteessaan noudattavansa lakeja ja työehtosopimuksia. Keskuspuhdistamolla on kaikille työmailleen valvontaorganisaatiot.

Tiedotteessaan Keskuspuhdistamo kuitenkin sanoo, että sen valvonnalla on rajallinen mahdollisuus päästä käsiksi esimerkiksi yksittäisen aliurakoitsijan työntekijän palkkatietoihin.

Keskuspuhdistamon mukaan työmaan ja alihankintaketjun tilaajavastuusta huolehtiminen kuuluu pääurakoitsijalle. ”Pääurakoitsijan velvollisuus on tarkistaa työmaalla toimivilta muun muassa työluvat, veroasiat, vakuutukset ja keskeiset työehdot. […] tilaajalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa saamiinsa selvityksiin että asiat on kunnossa”, tiedotteessa sanotaan.

Myös muita epäselvyyksiä

Sulkavuoren työmaalla työskentelee 18 eri kansalaisuutta. Rakennusliiton työmaatarkastuksessa ilmeni epäselvyyksiä myös muiden ulkomaalaisten työntekijöiden työluvissa.

”Aliurakoitsijat ovat vastuussa omista työntekijöistään ja hankintakanavistaan, mutta kyllähän se niin menee, että mehän siitä viime kädessä vastaamme”, Kiuru kommentoi.

Kiurun mukaan aluehallintovirasto teki joulukuussa rakennustyömaalla tarkastuksen. ”Siinä ei näiden osalta ole meidän puolesta havaittu puutteita”, hän sanoo.

Kiurun ja työyhteenliittymän lähettämän tiedotteen mukaan mahdollisiin korjaaviin toimenpiteisiin ryhdytään selvityksen tulosten perusteella. Työyhteenliittymän mukaan se on noudattanut lakeja, säädöksiä ja työehtosopimuksia.

”Tarkastusprosessi on edelleen käynnissä”, Kiuru sanoo.

18 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Jussi

Kun afrikkalaiset saa kuulla, että hölmölässä aletaan maksamaan samaa palkaa kuin suomalaisille ammattimiehille niin tänne tulee oikea maturyntäys. Lähettäkää nyt Ha-ha haavisto kertomaan sinne ja jakamaan TE-toimiston julisteita ”samanpalkkaisuudesta.” Arvatkaapa maksetaanko siirtotyöläisille samaa palkkaa kuin muille missään maassa?

Betonikuski

Raksatyömaat kun ovat usein tyypillistä rikollisten bisnes-reviiriä, niin kuinkakohan moni kadonnut on Suomessa valettu raksatyömaiden betoniin..?

Sensuroimaton Totuus

Slava halpatyövoima!!! 😀

Mauri Hyhkö

Ihmisten hyväksikäyttö on sekä eettisesti, että moraalisesti ala-arvoista, se on itsestään selvä asia. Mutta eikö raavaiden miesten pitäisi olla Ukrainan lain mukaan puolustamassa isänmaataan eikä ”vuolemassa kultaa” ulkomailla? Maastapoistumiskieltohan koskee Ukrainassa 18-60 vuotiaita miehiä. Mutta ehkä nämä betoniraudoittajat ovat yli kuusikymppisiä, alle 18-vuotiaathan eivät saa työskennellä rakennustyömailla.

juha II

TÄTÄ EI kysytä MATUJEN ollessa täällä!

Ukrainassa on tapatettu jo valtaosa taistelukykyisistä miehistä, joten on kaiketi järkevää että edes joitain yksilöitä voidaan jättää ”siitoskäyttöön” ellei sitten ole tarkoitus saattaa oikeita ukrainalaisia väistämättömään sukupouuttoon.

Ukrainan vierasperäiselle” valtionjohdolle kuuluu LOPETTAA sota silloin kun sen jatkaminen EI ole muuta kuin täyttä HULLUUTTA. Ja, jos se EI tee niin. silloin ”VALTIOJOHTO” on itse HULLU!!!

Anomaster

44 miljoonaisessa kansassa on miehiä noin 22 miljoonaa. Niistä taisteluiässä on varmaan ainakin 10 miljoonaa. Onko yli 5 miljoonaa vainaata?

Anomaster

Totta, ihmisten hyväksikäyttö on moraalisesti ala-arvoista. Poliitikot käyttävät koko kansaa hyväkseen lypsämällä raakasti veroina kaiken mikä irti lähtee. Osa menee kansakunnan tarpeisiin, mutta valtavasti enemmän menee poliitikkojen omiin tarkoituksiin, kuten esim. apurahoina jonnekin, mistä poliitikot saavat hyötyä ainakin uraputkelle. Nyt ei kansalle oikein tahdo riittää kansalta pöllityt rahat, kun on nuo ulkomaalaiset asiat etusijalla.

Observer

Ukrainalainen mies, joka on yksinhuoltaja tai jolla on vähintään kolme alaikäistä lasta, saa sikäläisen asevelvollisuuslain mukaan poistua maasta.

ike

Eiköhän tehdä koko eduskunnasta ja hallituksesta kevytyrittäjiä, aika pitkä penni säästyisi ja tuskin kukaan huomaisi mitään eroa. Voisi siitä toki pientä säästöä saada.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
Peter Kreisler

Tuo kevytyrittäjyys on varsin outo menetelmä, olen itse toiminut kevytyrittäjänä ja se, että kevytyrittäjäfirma voi ottaa vakuutukset jälkeenpäin on outoa. Olisi mielenkiintoista tietää mikä vakuutusyhtiö antaa vakuutuksia menneisyyttä koskien tietämättä kuka työskentelee, missä työskentelee ja mitä työtä tekee.

Rakennusalalla pitkään työskennelleenä ja rakennusalan yrittäjänä toimineena olen nähnyt, että harmaaseen talouteen ei edes haluta puuttua, sillä suuret rakennusliikkeet ns. ”ulkoistavat” harmaan talouden alihankkijoille.
Harmaan talouden lopettaminen olisi yksinkertainen asia jos lainsäädäntö ajanmukaistettaisiin vastaamaan nykyistä tilannetta. Mutta, suurista rakennusyrityksistä on muodostunut poliittisia vaikuttajia ja tilanteen korjaaminen estetään.

Anomaster

Monikohan rakennus jäisi tekemättä, ellei olisi systeemivirheiden varaventtiilinä toimivaa harmaata eli pimeää duunia.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Peter Kreisler

Laatu tällä pimeällä työllä tehdyissä rakennuksissa on sellainen, että parempi jos jäisivät tekemättä. Sitä paitsi eikö laiton varaventtiili pitäisi korvata toimivilla markkinoilla.

Anomaster

Poliitikot eivät halua korjata markkinoita, vaan mieluummin lisäävät verotusta, siis varastamista.

Pimeä työ ei tarkoita laadutonta. Ei valoisa työ ole mitenkään laadukkaampaa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Peter Kreisler

Muuten olen kanssasi samaa mieltä, mutta rakentamista kolmisenkymmentä vuotta ns. ”livenä” seuranneena sanoisin pimeän työn olevan laadultaan oleellisesti heikompaa kuin edes näennäisesti verotettu. Tosin työn laatu on nykyisin lähes kaikilla ns. ”sitä itseään”.

Anomaster

Hutkitaan, jotta menisi nopeasti, eikä maksaisi riittävästi ollakseen hyvää. Ilmeisesti ostajat eivät vaadi, vaan hyväksyvät hutkielmat.

pertsa

Sannan punainen Tampere panee parastaan eli halpatyövoima luo edellytykset taloudelliseen kukoistukseen, näin uskovat Sdp:n kannattajat ns.työväki! Etelärannan työnantajat hierovat onnellisina puhtoisia kätösiään kun suomalaista työläistä poljetaan! Tämä on sitä reilua ”kilpailutusta”!

Jukka

Sannukka onkin työläisten väsymätön puolustaja, tuki ja turva, suorastaan Äiti-Sannukka!

ike

Oli niin paha että toivottavasti oli sarkasmia, jotkut kyllä ottavat tosissaan. Kai joku tietää totuuden äiti Teresastakin.