Eurooppa Maahanmuutto

Tanska kiristää pakolaispolitiikkaa entisestään

Lars Løkke Rasmussen. Kuva Johannes Jansson / Wikimedia Commons / CC BY 2.5 DK
Jyrkästä kannastaan laitonta maahanmuuttoa kohtaan tunnettu Tanska haluaa nyt kiristää pakolaispolitiikkaansa entisestään.

Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen on ilmoittanut, että hänen hallituksensa suunnittelee palaustusleirien perustamista maansa ulkopuolelle ”ei erityisen houkuttelevaan paikkaan”. Leireille siirrettäisiin kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat palautusta odottamaan.

Rasmussenin mukaan ehtotus on esitelty muille EU-maille ja siitä on käyty keskusteluita ”verrattain pitkälle”.

– Sillä olisi suuri merkitys, jos saisimme rakennettua leirin johonkin muualle kuin houkuttelevaan turvapaikkamaahan, kertoo Rasmussen.

Tanskan ehdotuksesta on keskusteltu Itävallan konservatiivihallituksen ja muiden EU-maiden kanssa, joita Rasmussen ei halua nimetä. Rasmussen ei myöskään halua nimetä maita, jotka ovat palautusleirien kannalla. Hän kuitenkin uskoo, että pilottiprojekti aloitetaan kuluvan vuoden lopulla.

Hakemus ennen maahantuloa

– Täydellisessä järjestelmässä turvapaikkahakemus tehtäisiin Euroopan ulkopuolella, ja maahanmuutto tapahtuisi vasta hakemuksen hyväksymisen jälkeen, kertoo Rasmussen.

Hän pitää tavoitteen saavuttamista vaikeana muttei suinkaan mahdottomana.

Lähde: Welt

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa