Eurooppa Rikos

Terrorismista tuomittujen vapautumista rajoitettiin Britanniassa

Lontoon poliisin terrorismin torjuntaan tarkoitettuja Ford F450 -ajoneuvoja. Kuvituskuva.

Englannissa astui viime viikolla voimaan laki, joka estää vakavista terroriteoista tuomittujen aiemmin määräaikaisen, automaattisen vapauttamisen.

Laki tuli pikavauhtia ajankohtaiseksi vankilasta vapautuneen terroristin puukotettua kahta henkilöä helmikuun alussa. Mies oli päässyt viikkoa aiemmin vankilasta, kärsittyään puolet terrori-iskun valmistelusta saadusta tuomiosta.

Lain mukaan terrorismista tuomitut voivat vapautua kärsittyään kaksi kolmasosaa tuomiosta. Tuolloin tarvitaan kuitenkin oikeuden käsittelyn lisäksi psykiatrinen lausunto.

Laki tuli voimaan 28. lokakuuta, pikaisen käsittelyn jälkeen, koska tuolloin olisi toinen vakavan terroristisen iskun tehnyt vanki automaattisesti vapautumassa rangaistuksen tullessa puoliväliin.

Sisäisen turvallisuuspalvelun MI5:n entinen päällikkö Jonathan Evans katsoo, että vakavissa terrori-iskuissa olisi otettava käytäntöön elinkautinen, sanan varsinaisessa merkityksessä. Sitä sovelletaan sarjamurhaajiin ja lapsenmurhaajiin.

Helmikuun 2. päivänä kahta henkilöä puukottanut Sudesh Amman oli vuoden 2018 lopulla tuomittu yli kolmeksi vuodeksi vankeuteen terroriteon valmistelusta sekä iskuissa tarvittavien aseiden hallussapidosta. Poliisi ampui puukottajan kuoliaaksi. Uhrit selvisivät hengissä, toinen vaarallisesti loukkaantuneena. Tekijä oli vapautunut 23. tammikuuta kuluvaa vuotta.

Nyt säädetty laki koskee arviolta 50 terrorismin vuoksi tuomittua henkilöä. Heistä ensimmäisenä olisi vapautunut yli neljän vuoden tuomion saanut Mohammed Zahir Khan.

Oikeusministeri Robert Buckland sanoo, että ketään terroristia ei tule kesken rangaistusaikaa vapauttaa tappamaan ihmisiä. Kansalaisten turvallisuus on hallituksen erityisessä suojeluksessa. Pääministeri Boris Johnson sanoo, että luultavasti harva terrorituomion saanut tulisi pääsemään vapaaksi myöskään uuden lain mahdollistamassa ajassa. Ääri-islamista vapautuminen ja yhteiskuntaan sopeutuminen on erittäin vaikeaa.

Lähde Breitbart.

  • 302
    Shares