Eurooppa Politiikka

The Who:n Roger Daltrey: ”En ole Eurooppa-vastainen, olen Brysselin vastainen”

Kuva Mike Kubacheck / Wikimedia Commons / CC BY 2.0
The Who-yhtyeen legendaarinen nokkamies Roger Daltrey selvittää brittiläisen musiikkijulkaisun, NME:n artikkelissa, miksi hän kannattaa Brexitiä.

Viime vuonna Roger Daltrey tuki Brexitiä ja Kansalaisen mukaan sanoi olevansa vakuuttunut, että Britannian poistuminen Euroopan unionista on oikea ratkaisu.

– Me poistumme, ja kun pöly laskeutuu, tullaan huomaamaan, että tämä on maallemme oikea asia, se on varma, Daltrey sanoi.

Nyt hän sanoo uskovansa, että Euroopan unionista puuttuu demokratiaa ja luotettavuutta.

– En ole Eurooppa-vastainen, olen Brysselin vastainen, mutta ihmiset eivät huomaa eroa, Daltrey kertoo NME:n mukaan.

– Tämä maa tulee selviämään aina, en kanna siitä huolta. Matkalla tulee olemaan kuoppia, mutta me odotimmekin sitä. Islannilla oli myös tiellään kuoppia kun maa meni konkurssiin, mutta eipä ole kuoppia nyt, Daltrey sanoi viime vuonna.

Musiikkilegenda sanoi tuolloin myös, että Euroopan unioni on “perustettu rikollisjoukkion toimesta”, on epädemokraattinen ja “erittäin toimimaton”.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa