Kolumnit

Transihmisten taistelu biologiaa vastaan

Olen jossain vaiheessa ollut translain muuttamisen/uudistuksen kannattaja ja voisin olla sitä melko varauksemattomasti edelleenkin, mikäli yhtä erittäin merkittävää rajapyykkiä ei pyrittäisi ylittämään: mukaan ei sotketa lapsia. Täysi-ikäiset ihmiset tehkööt kehoilleen mitä ikinä lystäävät, mutta yltiöpäiseen individualismiin ei tule sotkea mukaan lapsia. Minkään kehonkuvaa, seksuaalista tai sukupuolista orientoitumista tai hengellistä elämänkatsomusta koskevan määrittelyn ei tule kuulua lapsuuteen.

Näin muodoin evankelis-luterilaisella kirkolla tai millään muullakaan hengellisellä yhteisöllä ei tulisi olla lain suomaa oikeutta sitouttaa, eli niiden tapauksessa kastaa vain suunnilleen parin kuukauden ikäisiä, tai jopa nuorempiakin, vauvoja oman yksioikoisen lahkonsa indoktrinoitaviksi. Tämän, eli sitouttavan tunnustuksellisen uskontokunnan jäsenyyden valinnan tulisi olla mahdollista vasta täysi-ikäisenä, eikä suinkaan vielä vaippoihinsa paskantavan vauvan vanhempien päätettävissä.

Jotkut tahot pitävät transaktiivien edesottamuksia perinteisiä sukupuolirooleja itsetarkoituksellisesti rapauttavana toimintana. Huomattavasti huolestuttavampaa on hälventää lapsen ja lapsuuden käsitettä. Esimerkiksi seksuaalisen kanssakäymisen 16 ikävuoden suojaikäraja on olemassa täysin perustellusta syystä. Joskus – ja itse asiassa melko useinkin – on syytä hyväksyä se, että aiemmat ja hyväksi havaitut toimintamallit ovat kaikista parhaita.

Lasta ei tule pitää kykenevänä päättämään itseään koskevasta sukupuolen määrittelyyn saati korjaamiseen liittyvistä lääketieteellisistä toimenpiteistä, vaikka tämä onnistuisi hallitsemaan asiaa koskevan käsitteistön (esim. kehodysforia). Suomessa ei tule missään tapauksessa hyväksyä sitä mahdollisuutta, että alaikäinen lapsi saisi määritellä oman sukupuoli-identiteettinsä ilmoitusluontoisesti sukupuolen muuttamiseen tai korrektimmin sanottuna korjaamiseen liittyvistä hoidoista puhumattakaan. Lapsi ei ole tähän valmis.

Nyky-yhteiskunnassa sukupuoli-identiteetti vertautuu ilkeän tarkasti jonkinlaiseen elämänkatsomukseen tai lahkokulttuuriin, sillä tavanomaisuudesta poikkeamista edustavien aktivistien pääsanoma on oman erilaisuutensa sekä erityislaatuisuutensa loputon julkituonti ja julistaminen mm. kehittelemällä roppakaupalla uudissanoja vastaamaan jokaisen kokemaa todellisuutta itsestään sekä ympäröivästä maailmasta. Tämän erilaisuuskulttuurin nimekkäin kantava voima on Seta.

Jos yhtyisin setalaiseen retoriikkaan – ja miksipä en niin tekisi –, voisin todeta minulle valjenneen juuri, että aiemmin itsestäänselvyyksinä pitämieni kroppani elementtien/ominaisuuksien sijaan ulkoisessa olemuksessani on havaittavissa miestyypillistä kehollisuutta. Sen sijaan, että toteaisin olevani mies. Laventamalla käsitteistöä uuskielisyyden voimin päämääränä on mitä ilmeisimmin myös ns. cis-sukupuolisten saaminen kyseenalaistamaan omaa itseään.

Ymmärrättekö, mitä uuskielisyys tässä kontekstissa merkitsee?

Tämän kirjoituksen runkona toimii tästä eteenpäin muutamien sitaattien kautta MTV:n artikkeli sukupuolen korjaamisesta 13-vuotiaan transaktiivi Mesi Kissaniityn kokemusten ja näkemysten kautta. Artikkelin edetessä käy ilmi muutamia niin karmaisevia käytännön esimerkkejä näistä prosesseista itsessään taisteluna ihmisolennon biologiseen sukupuoleen kytkettyä ja näin ollen luontaista (jonka vastustus niin ikään mainitaan) kehitystä vastaan, etten kykene ohittamaan niitä pelkällä olankohautuksella.

    ”– On tyhmää, että sanotaan, että on poikien ja tyttöjen leluja, koska on ihan sama, millä leluilla leikit. Se ei määritä sukupuolta. Mutta olen tykännyt niin sanotuista poikamaisista asioista aina.”

On tyhmää, että on poikien ja tyttöjen leluja, mutta tykkäät kuitenkin ”niin sanotuista poikamaisista asioista”. Kuka oikeastaan luokittelee stereotyyppisiä poikien ja tyttöjen leikkejä tai pikemminkiin ylläpitää stereotypioita? Ei tällaista jakolinjaa esiinny muualla kuin 1950-luvulle haikailevien kristillisdemokraattien mielissä. Leikki on lapsen työtä. Jos jo kuvainnollisesti ilmaistuna hiekkalaatikolla miettii sitä, onko se, mitä tekee oikein vai väärin, on jotain pahemman kerran pielessä.

Ja onhan se lokerointi varmasti tyhmää, mutta mikä olisi parempaa heteronormatiivisten paradigmojen purkamista kuin niiden poikamaisten juttujen tekeminen tyttönä siten, ettei sukupuolta pyritä muovaamaan siksi, joka on stereotyyppisesti kyseisten leikkien perään?

Eikö poikamaisten juttujen tekeminen itsensä pojaksi muuttaneena/korjanneena sodi melko väkevästi leikkejä ja mielitekoja koskevaa sukupuolikeskeistä jaottelua vastaan, jos niiden tekeminen tuntuu oikeammalta vasta muutos-/korjausprosessin jälkeen?

Vaikkei tarkoitus olisikaan päästää lapsia kirurgin veitsen alle korjaamaan sukupuoltaan vastaamaan ”koettua” sellaista, on hankala olla kuvittelematta tilannetta, jossa tämä ei olisi lopullinen päämäärä. Lasten tulisi olla kykeneviä päättämään Jyväskylän vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ksenofiilien, toiseusfanaatikkojen, julkilausutun tavoitteen mukaisesti sen, mihin sukupuoleen heidät identifioidaan. Kun sukupuoli-identiteetti on henkilöllisyystodistuksessa mieleinen, jäävätkö aktivistien tavoitteet tähän?

Ei ole sattumaa, että seksuaali- ja/tai sukupuoli-identiteetin itsemäärittelyoikeutta ollaan esitetty mahdollisimman varhaiseen elämänvaiheeseen ja ennen kaikkea ennen murrosiän alkamista. Yksi kanto kaskessa transaktiiveille on blokkerihoito, jonka tarkoituksena on estää murrosiän alkaminen, eli kehon tiettyyn kehitysvaiheeseen kuuluva prosessi kasvaa vastaamaan entistä kokonaisvaltaisemmin nimenomaan biologista sukupuolta.

Toisin sanoen blokkerihoidot on kehitetty viivyttämään biologisen sukupuolen kehitystä ja niihin pääsyn hankaluus kismittää myös artikkelin 13-vuotiasta Mesiä.

    ”Koska hormonihoidot voidaan Suomessa aloittaa vasta 16-vuotiaana, ehtii murrosikä paitsi alkaa myös hyrähtää kunnolla käyntiin. Esimerkiksi Ruotsissa tilanne on toinen.
    – Suomessa ei saa blokkerihoitoja, joilla murrosikä pistetään ikään kuin paussille, jotta nuori saisi aikaa ajatella. Ne eivät tee mitään pysyviä muutoksia. Heti kun lopettaa blokkerit, murrosikä jatkuu taas normaalisti.”

On karmaiseva ajatus, että joitain lapsuus- ja nuoruusajan luonnollisia kehitysvaiheita pyritään pidättelemään lääketieteellisin keinoin, jotta saataisiin luonnollisesta kehityksestä olennaisesti poikkeava lopputulos.

Vailla minkään valtakunnan psykologista kompetenssia esitän, että lapset ja nuoret haluavat identifioida itsensä johonkin sellaiseen, jonka he kokevat kiinnostavana, sekä sellaisena, jollaista he haluaisivat oman kiinnostuksensa pohjalta edustaa. Vaikka lapsuuden kokemus riisuttaisiin nykyään alati lisääntyvistä ulkopuolisista vaikutteista, kuten lähipiiristä ja mediasta, ovat lapset kautta aikain hakeneet itselleen jostain roolimallia. Jonkinlaista esikuvaa, jonka kautta oppia käsittelemään elämää hyvine ja huonoine puolineen.

Esitän oman teoriani myös siitä, miksi keskustelupöydälle on ylipäätään päätynyt lasten oikeus määritellä sukupuolensa. En pysty olemaan ajattelematta biologiseen sukupuoleen liittyviä poikkeamia koskien ketään muita kuin asianosaisten lasten vanhempia, jotka ovat mahdollisesti hullaantuneet nykymaailman suomista mahdollisuuksista kasvattaa lapsestaan uniikki lumihiutale, joka erottuu laajemmasta joukosta nimellään, ulkomuodollaan ja puheäänelläänkin.

    – Se on aika paha, koska esimerkiksi transtytöillä tulee äänenmurros, ja sen jälkeen on vaikea saada ääni, jollaista ehkä itselleen toivoisi.

“Jollaista ehkä itselleen toivoisi”.

Minäkin haluaisin kovin kernaasti samanlaisen karhean sekä uskottavan puheäänen kuin 1990-luvun Volvo-mainoksista tutulla Juha Hyppösellä. Mikähän klinikka tarjoaisi tähän ratkaisun, millaisia toimenpiteitä se tulisi vaatimaan, kuinka paljon tämä tulisi maksamaan ja osallistuisiko valtio kustannuksiin?

Ja:

    ”Kolmanneksi nimeksi Mesi on ajatellut Aikamiestä.
    – Aikamies on sukupuolineutraali nimi. Sitä on annettu yhtä paljon naisille ja miehille, Mesi sanoo.”

Mikäpä sen miehekkäämpää, mutta mistä kertoo se, että kolmatta etunimeä valitessa täytyy miettiä sen sukupuolineutraaliutta sen sijaan, että se vain ns. iskee? Ikään kuin pitää esimerkiksi Väestörekisterikeskuksen tietokannan perusteella kartoittaa mieleisten nimien esiintymistiheys cis-sukupuolisten miesten sekä -naisten kesken ja valita niistä se, mikä on mahdollisimman neutraalissa positiossa.

Tätä tarkoitin aiemmalla maininnalla transihmisten usein eri tavoin esiintyvällä erityis- ja poikkeuksellisuushakuisuudella. Mikään vähänkään tavallinen ei kelpaa.

Sukupuolta koskeviin hoito- ja korjaustoimenpiteisiin liittyen katsoin pari päivää sitten videon, joka innoitti minut laatimaan seuraavanlaisen ja epäilemättä epäkorrektin kuvan ilmentämään sitä, millaisessa hyvinvointikrapulassa nyky-yhteiskuntamme kääntää kylkeään.

Useissa hengellisissä yhteisöissä suhtaudutaan erittäin sensitiivisesti sekä osin jopa turhan kunnioittavasti jossain niiden ulkopuolella puhtaaksi hörhöilyksi luokiteltavia ilmiöitä kohtaan. Joissain uskonnollisissa yhteisöissä tunnetaan psykosomaattiseksi häiriöksi laskettavaa kaatuilua, kun kaataja-pappi ottaa ja tökkää sormella rintaan tai kielillä puhumista, josta kukaan ei saa mitään selvää, mutta sitä on pakko arvostaa, koska kyseessä on jokin hengellinen kokemus.

Niin ikään on tunnettua, että rajatilakokemukset tai ilmestykset ovat hengellisissä viiteryhmissä paitsi arvostettuja myös kadehdittavia tapahtumia, sillä niiden kokijoita pidetään jollain tapaa niin ikään samassa viitekehyksessä kaikkien yhteisen mielikuvitusystävän suosikkeina. Siitä huolimatta, että nykylääketieteen voimin kyetään selittämään vastaavat hallusinaatiot osana jonkin vakavan mielenterveysongelman oirekuvaa.

Samaa tulkintakaavaa mukaillen (ilmoitus-/kokemusluontoista) biologisesta sukupuoli-identiteetistä poikkeamista pidetään joissain piireissä korkeassa arvossa. Erilaisuus ja tavanomaisesta poikkeaminen – olipa tälle perusteluna juuri oma ilmoitus sitä seuraavine julistamisineen päivineen tai lääketieteellinen diagnoosi – nähdään rohkeana sekä ihailtavasti vanhoja raja-aitoja kaatavana tekona.

Mikäli esittää jotain vähänkään tämän suuntaista, on tavanomaista kysyä, mitä se on itse kultakin pois. Ei ole missään tapauksessa pois minulta itseltäni ja minun arkielämästäni, mikäli poika- tai tyttöoletettu haluaa ilmoitusluontoisesti olla jotain muuta sukupuolta kuin sitä, mikä hänelle on syntymässään määritelty. Tätä teemaa voi kuitenkin puhtaasti lastensuojelun vuoksi jalostaa pidemmällekin.

Olisiko setalaisten ja muiden aktiivien tavoitteiden täyttyessä hyväksyttävää, jos joku lapsi kokee itsensä olevansa valmis avioliittoon, saamaan aseenkantoluvan, olemaan teoistaan rikosoikeudellisesti vastuussa tai kyllin fiksu nauttiakseen alkoholipitoisia juomia? Entäpä kuljettamaan moottoriajoneuvoa julkisilla teillä tai maksamaan eläintarhalipustaan aikuisen hinnan, mikäli se ilmoitusluontoisesti tuntuu oikealta?

Jos minulta oltaisi reippaasti alaikäisenä kysytty, söisinkö mieluummin lounaaksi makeisia vai makaronilaatikkoa, olisin melko varmasti valinnut ensimmäisen vaihtoehdon, mikäli karkkihammasta olisi kolottamnut. Mikäli vanhempani olisivat tällaisessa kuvitteellisessa tilanteessa toimineet niin kuin olisin ilmoitusluontoisesti halunnut, olisi minulla melkoisen huonokuntoiset hampaat ja nykyistäkin heikompi yleiskunto.

Aikuisten tehtävä on suojella lapsia ja siksi lakiin on sisällytetty ikärajoja eri aikuistumiseen liittyviä asioita koskien. Näiden joukkoon ei toistaiseksi lukeudu seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin määrittely, koska kyseessä on lasten kannalta ulkopuolisten vaikutteiden kera tai ilman vasta aivan viime vuosina keskustelun aiheeksi noussut teema.

Nykytilanteessa aikuisten ihmisten tehtävänä tulee olla vähintään olla edistämättä lainsäädäntöä siihen suuntaan, että lapsilla olisi mahdollisuus päättää omasta seksuaali- tai sukupuoli-identiteetistään siihen saakka, kunnes nämä yksilöt ovat elämänkokemuksen karttuessa siihen kykeneväisiä.

Shares

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset