Eurooppa Rikos

Trollhättanissa kymmenet nuoret polttivat autoja ja piirittivät poliisia

Kuvituskuva. Husbyn mellakoiden toinen päivä vuonna 2013. Kuva Wikimedia Commons.

Kello 19 aikaan sunnuntaina levottomuudet puhkesivat Kronogårdenin alueella Trollhättanissa. Poliisi meni maahanmuuttajalähiöön useilla partioilla.

Kronogårdenin lähiössä aluksi 8-10 henkilöä ammuskeli raketteja ja paukkupommeja. Pian tilanne eskaloitui, ja noin kello 20 aikoihin mellakassa oli osallisena jo 30-40 henkilöä. Poliiseja heiteltiin erilaisilla heitteillä, mutta kukaan ei loukkaantunut, kertoo Expressen.

Poliisi oli kyvytön ottamaan tilannetta hallintaan.

– Kun poliisi saapuu paikalle, mellakoijat katoavat vain ilmestyäkseen kohta uudelleen. Tilanne tyypillisesti elää koko ajan, Johan Josarp poliisista kertoi.

Ennen kello 21 poliisi sai ilmoituksen alueella palavista autoista. Saavuttuaan paikalle poliisi havaitsi kahden auton palavan. Puolen tunnin kuluttua palot oli saatu sammumaan.

– Odotimme kokoontumisalueella poliisin saapumista turvaamaan tiemme. Autot paloivat voimakkaasti saapuessamme, ja kaksi autoa oli vaurioitunut muulla tavoin, Tony Karlsson palokunnasta kertoi.

– En tiedä, kuinka palot ovat saaneet alkunsa, mutta voi arvella jonkun sytyttäneen ne, Johan Josarp poliisista sanoi.

Lopulta alueella oli 10-15 poliisiautoa ja poliisihelikopteri yrittämässä ottaa tilannetta hallintaan. Erään paikalla olleen kuvaajan mukaan nuoret olivat sijoittuneet pienissä ryhmissä eri puolille Lantmannavägeniä Kronogårdenin keskustassa ja heittelivät poliisiautoja paukkupommeilla ja ampuivat raketteja.

Tilanne alkoi laantumaan kello 1-2 aikaan maanantaiaamuna. Poliisi on pidättänyt viisi henkilöä tapahtumien vuoksi.

Jo vuonna 2013 Kronogårdenin asukkaista 53 prosenttia oli syntynyt ulkomailla, ja 47 prosenttia asukkaista oli syntynyt EU-alueen ulkopuolella.

Somalit ovat yleisin kansanryhmä alueella. Kronogården on yksi Ruotsin 61 niin kutsutusta herkästä alueesta, jotka tunnetaan myös termillä no go -alue.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit