Eurooppa

Trollhättanissa taistellaan maahanmuuttajien eriytymistä vastaan sulkemalla kouluja ja siirtämällä oppilaat toisiin kouluihin

Kuva Shutterstock.

Trollhättanin poliitikot haluavat sulkea kaksi koulua Kronogårdenin ”herkällä alueella”. Maahanmuuttajavoittoisen lähiön oppilaat jaeltaisiin Trollhättanin muihin kouluihin.

Eri väestöryhmien eriytymiskierteen katkaisemiseksi Trollhättanin poliitikot aikovat sulkea Kronogårdenista kaksi koulua, Krona sekä Frälse. Kronan-koulusta aiotaan lopettaa yläaste, mutta Frälsen ovet suljetaan kokonaan.

Koulujen noin 210 oppilasta siirretään toisiin kouluihin Trollhättanissa. Toimenpide perustuu yritykseen katkaista väestöryhmien eriytyminen ja sulauttaa Kronogårdenin oppilaat muihin Trollhättanin oppilaisiin.

Trollhättanin peruskoulutuksesta vastaavan Per Hellmarkin mukaan ”pitkällä tähtäimellä on täysin kestämätöntä, että on kouluja, joissa lähes kaikki oppilaat ovat maahanmuuttajataustaisia.”

Hellmark uskoo, että vaikka eriytyminen näyttäisikin liittyvän asuinpaikkoihin, ”kouluilla on mahdollista taistella tätä kehitystä vastaan.”

Ehdotuksen koulujen sulkemisesta teki moderaattien valtuutettu Peter Eriksson lokakuussa 2019, sillä vain 35 prosenttia Kronan-koulun yhdeksäsluokkalaisista sai samana vuonna päästötodistuksen, jolla oli mahdollista jatkaa opiskelua lukiossa.

Poliittiset päätökset tehdään lokakuussa 2020 ja koulut voitaisiin sulkea syksyn aikana.

Ilmiö ei ole tuntematon Suomessakaan. Vuoden 2019 lopulla kävi ilmi, että Helsingin kaupunki yrittää estää väestöryhmien eriytymiskehitystä ja oppimiserojen kasvamista pakottamalla eri taustaisia oppilaita samoihin kouluihin ja päiväkoteihin.

Syksystä 2021 alkaen koulua tai päiväkotia ei Helsingin kaupungin alueella voisi enää ”ennustaa” kotiosoitteen perusteella, vaan ottoalue olisi jopa 3-4 koulun ja vielä useamman päiväkodin laajuinen. Tavoitteena on saada lapsia mahdollisimman monenlaisia taustoja omaavista perheistä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi kyseessä olevan yrityksen vähentää white flight -termillä tunnettua ilmiötä, jossa kantaväestöön kuuluvat muuttavat pois alueilta, joihin tapahtuu voimakasta maahanmuuttajien saapumista.

Halla-aho muistutti, että ongelmaryhmiin kuuluvien maahanmuuttajalasten levittäminen laajemmalle alueelle ei paranna heidän oppimistuloksiaan vaan levittää maahanmuuton ongelmat laajemmalle. Seurauksena on yksityisen ja maksullisen koulujärjestelmän kehittyminen verorahoitteisen koulujärjestelmän rinnalle.

Lähteet Nyheter Idag, Kansalainen.

  • 94
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset