Eurooppa Rikos

Tukholman lähiöissä useita ampumistapauksia lauantai-iltana

Tukholman maahanmuuttajavoittoisissa lähiöissä on käymistila. Lauantai- illan aikana ammuttiin Östbergan lähiössä Tukholman eteläpuolelle ammuttiin ainakin kahta uusruotsalaista. Tietojen mukaan useita uusruotsalaisia alkoi ampua automaattiaseilla kohti kahta henkilöä, joista molemmat haavoittuivat vakavasti. Toistaiseksi ei ole tietoa kuolonuhreista.

Tilanne alkoi klo 21. aikaan kun auto jahtasi toista autoa, ja yritti kiilata tämän tieltä. Silminnäkijöiden mukaan tilanteessa otettiin automaattiaseet esille ja ammuttiin useita laukauksia. Laukauksia on ammuttu myös muutaman kilometrin päässä Enskedessä, jossa poliisi aloitti takaa-ajon mahdollisten epäiltyjen perään.

Tukholman poliisista Albin Nävernerg kertoo, että iltaan mennessä tilanne oli hyvin epäselvä ja poliisi on hälyttänyt kentälle useita yksiköitä. Kahden henkilön, noin 20- vuotiaan miehen ja naisen, kerrotaan hakeutuneen sairaalaan ampumahaavojen takia. Paikalla on nähty kymmeniä mahdollisia osallistuneita.

Toisaalla Tenstassa Tukholman pohjoispuolella tapahtui kolmas ampumistapaus. Poliisi sai ilmoituksen klo 22 aikaan, että Tenstan keskustassa oli hyvin rauhatonta ja ilmaan oli ammuttu ilotulitusraketteja, sekä ammuttu pistooleilla. Poliisin tullessa paikalle, kaivautui pensaasta 25- vuotias mies, joka kuskattiin Karoliiniseen saamaan hoitoa ampumahaavoihinsa. Tietojen mukaan uhria kohti oli ammuttu kymmenen kertaa.

Poliisien tietojen mukaan tapahtumilla saattaa olla yhteyttä keskenään, vaikka ne tapahtuivatkin kaupungin eri puolilla.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit