Kolumnit

Tunteisiin vetoavaa laatujournalismia

Kari Suomalaisen (1920 - 1999) legendaarinen sarjakuvastrippi.

Muutamilla suomalaismedioilla toimittajineen on tiettyjen aihepiirien osalta hankaluuksia laatia artikkeleitaan puhtaan asiapitoiselta, puolueettomalta ja neutraalilta pohjalta. Tiiviisti itse asiassa pidättäytyvän journalismin sijaan julkaisuissa käytetty kieli pursuaa pikemminkin kaunokirjallisuudesta tuttua mielikuvien kutkuttelua ja tunnelmien herättelyä täsmäaseiden tavoin valituilla retorisilla keinoilla.

Lanseeraankin tälle tyylille nimen: proosajournalismi.

Tällä kertaa suorastaan yllytän lukijoita lukemaan seuraavat esimerkit ”kuin piru Raamattua” -asenteella ja mieluummin rivien välistä kuin ei. Tulkiten, millaisen kiistattoman puolueellisen tulokulman toimittaja on valinnut ja minkä mukaan hän pyrkii saamaan lukijankin asennoitumaan.

”Keskellä maaseutua asuvat turvapaikanhakijat keräävät mustikoita saadakseen taskurahaa ja paetakseen laiskuutta – innokkaimmat suunnistavat kohti metsää joka aamuyö”

Helsingin Sanomat, 6.8.-17

    ”Keskuksen takapihalla siivotaan aamulla kerättyjä marjoja huolella, suorastaan hellästi.
    Pelkästään katsominen käy meditaatiosta, niin järjestelmällisesti työ etenee.
    Tämä ei ole hälyinen kaupankäynnin keskus, siinä mielessä basaari on väärä sana. Sen sijaan tämä on basaarin tapaan paikka, jossa tehdään yhdessä porukalla töitä, usein ilman yhteistä kieltä. Keskittyneesti.”

Onko Suomessa jotain muuta/vaihtoehtoista tapaa siivota kerättyjä marjoja kuin huolellisesti, järjestelmällisesti ja keskittyneesti ilman, että kyseinen työvaihe muistuttaa millään muotoa ”hälyistä kaupankäynnin keskusta” saati ”basaaria”? Olisiko näin esimerkillisestä marjojen käsittelystä syytä myöntää kunniamaininta?

Ymmärrän toki, ettei turvapaikanhakijoiden lähtömaissa pääsääntöisesti kasva samoja marjoja kuin Suomessa, mutta artikkeli on surkuhupaisa. Ellei sen laatinut toimittaja sitten suhtaudu mainitsemiinsa työntekijöihin jollain tapaa heikkolahjaisina yksilöinä, jonka en usko olleen tarkoitus.

Sen sijaan minulle on epäselvää se, mikä kyseisen artikkelin tarkoitus ylipäätään on.

”Paperittomille avataan salainen palvelukeskus Helsingin kantakaupunkiin – ilman laillista oleskeluoikeutta olevien ihmisten määrä kasvaa rajusti Helsingissä”

Helsingin Sanomat, 5.10.-17

    ”SUURET ikkunat siivilöivät auringonvaloa lehtipuiden latvusten läpi. Autojen hurina ja kaupungin elämä kantautuvat sisälle avaraan tilaan, joka on sisustettu värikkäillä pöytäryhmillä ja rottinkituoleilla.
    […]
    Paperittomille ihmisille avattu päiväkeskus sijaitsee jossain Helsingin kantakaupungin alueella eikä sen paikkaa paljasteta tässäkään jutussa.”

Mitä merkitystä on sillä, miten tila, jossa haastattelu tehtiin on sisustettu ja millaisia ääniä ulkoa kuuluu? Onko tämä otsikossa sekä ingressissä mainittua palvelukeskusta vai sisustusvinkkejä koskeva artikkeli?

Vai jokin näiden hybridi, jonka osalta päätoimittaja repii hiuksia päästään, kun ei tiedä, sijoittaisiko jutun uutis- vai lifestyleosioon?

”Irakilaisperhettä uhkasi hajottaminen – sitten vastarintaan nousi presidentti, jalkapalloseura ja 30 000 suomalaista”

Helsingin Sanomat, 8.10.-17

    ”Klara mutustelee piparkakkua äitinsä sylissä, ja Sämä tarkastelee vieraita ujosti keittiön ovenkarmin takaa. Suomessa syntyneet tytöt ovat kasvaneet, ja etenkin Klaraa on vaikea tunnistaa vuoden takaisista uutiskuvista.”

Ei ole suinkaan epätavanomaista, että alakouluikäisen lapsen ulkoinen olemus muuttuu jopa vain vuoden aikaikkunalla siten, että tunnistaminen on haastavampaa varhaisempaan kuvamateriaaliin verrattuna. Miksi Klaran mieltymys piparkakkuihin on mainitsemisen arvoinen tässä kontekstissa? Toki piparkakut ovat hyviä. Ei sitä käy kiistäminen.

Onko se jollain tapaa olennaista ottaen huomioon itse artikkelin varsinaisen substanssin, eli meneillään olevan sekä monivaiheisen turvapaikanhakuprosessin?

Minäpä paljastan näiden artikkeleiden jotka eivät suinkaan ole ainoita esimerkkejä proosalliseksi kutsumastani journalismista tarkoitusperän. Jokaisessa esimerkissä on kyse pehmittää tarkoin harkituilla sanamuodoilla lukija siten, että turvapaikanhakija on suomalaisen byrokratian uhri ja ansaitsee kaiken vastikkeettoman tuen tilanteeseensa. Toisin sanoen turvapaikan.

Harkitusti herätellyillä mielikuvilla on uskoakseni vaikutusta moniin lukijoihin ja tämä on täysin selkeä, itsetarkoituksellinen ja suunniteltu propagandistinen taktiikka tänä päivänä.

Miettikääpä seuraavaa:

Huolellisesti, järjestelmällisesti ja keskittyneesti marjoja siivoavat turvapaikanhakijat.

Millaista asiantuntemusta.

Lehtipuiden lokakuisessa auringossa paistattelevan latvuston siivilöimää päivänpaistetta laittomien siirtolaisten päiväkeskukseen, joka on kalustettu värikkäillä pöytäryhmillä sekä rottinkituoleilla.

Mikä tunnelmakuva.

Äitinsä sylissä mietteliäästi piparkakkua mutusteleva Klara-tyttö sekä paikalle saapuneita toimittajia ujosteleva pikkusisko.

Kuinka mieleenpainuva näky.

Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Uusimmat uutiset