Kotimaa

Turku sai Suomen ensimmäisen sukupuoli-ideologisen suojatien

Kuva Seppo Kemppainen / Turun kaupunki.

Turun kaupunki on ottanut käyttöön ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina sateenkaariväreihin maalatun suojatien. Sateenkaaren värit maalattiin tiistaiaamuna suojatielle, joka ylittää Itäisen Rantakadun Turun Kaupunginteatterin kohdalla.

Sateenkaaren väreillä kaupunki kertoo viestivänsä ennakkoluulottomuutta, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa sekä tukevansa seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuutta. Aikaisemmin kaupunki on viestinyt vastaavalla tavalla liputtamalla sateenkaarilipulla ja valaisemalla Kirjastosillan sateenkaaren värein mm. Pride-viikon aikana. Tänä vuonna kaupunki nosti sateenkaarilipun salkoon myös 17.5., joka on kansainvälinen homo-, trans- ja bifobian vastainen päivä (IDAHOBIT).

Aloitteen suojatien maalaamisesta on tehnyt Turun Kaupunginteatteri. Dramaturgi Satu Rasila sanoo, että sateenkaaren väreihin liittyvä viesti sopii hyvin kaupunginteatterin arvoihin.

– Turun Kaupunginteatteri kunnioittaa ja arvostaa ihmisyyttä sen kaikessa moninaisuudessa. Kaikenlainen keskenään erilainen ihmisyys on upea ja juhlimisen arvoinen asia, ja sen kauniina symbolina sateenkaarisuojatie toimii. Sateenkaarisuojatie teatterin edessä viestii sitä, että kaupunginteatterin katsomoon ovat kaikki tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat.

Sateenkaarisuojatie on kansainvälinen ilmiö, joka nyt Turun kautta näyttää rantautuvan myös Suomeen. Eniten sateenkaarisuojateitä on pohjoisamerikkalaisissa kaupungeissa. Euroopassa hollantilainen Almere maalasi vuonna 2019 ensimmäisen pysyvän transsukupuolisen valko-pinkki-sinisen suojatien.

Suojatien maalaamisesta ja kunnossapidosta vastaa Turun Kaupunginteatteri. Turun kaupungin tiedotteen mukaan suojatietä koskevat jatkossakin samat liikennesäännöt kuin aikaisemmin. Vaikka ajoratamerkintä onkin hieman totutusta poikkeava, suojatie on kuitenkin merkitty liikennemerkillä.

Tilaa
Ilmoita
guest
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Juha 06

Joo kaikki tervetulleita…mutta jos puhut itsestäsi tai puolisostasi miehenä tai naisena tai lapsistasi poikina tai tyttöinä niin syyllistyt syrjintään, eriarvoistamiseen, toisen identiteetin tukahduttamiseen ja vaikka mihin.
En ole koskaan syrjinyt tai sortanut ketään. En tarvitse mitään pride-oppikuntaa muuttamaan käsityksiäni ihmisistä ja heidän ystävällisestä ja tasapuolisesta kohtelustaan.
Jos minulta kysytään miten tämä asia on Raamatun mukaan, niin kyllä sieltä vastaus löytyy enkä voi lähteä Jumalan Sanaa kieltämään. Samoin sieltä löytyy käsky rakastaa lähimmäistään kuten itseään ja kielto tuomita ketään joten en voi lähteä ketään osoittelemaan mitenkään eikä sellainen minua kiinnostakaan.
Jos en saa puhua itsestäni miehenä, puolisostani vaimona ja lapsistani poikina, niin silloin SE ON SYRJINTÄÄ JA ERIARVOISTAMISTA, juurikin sitä mitä nämä pride-ihmiset väittävät vastustavansa.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa