Kotimaa

Turun islamilaisen terrori-iskun muistotilaisuus järjestetään 18.8

Sadat ihmiset laskivat kukkansa Aurajokeen terrorismin vuosipäivänä 2018.

Kansallismielisten liittouma järjestää 18.8 Turussa muistotilaisuuden sen päivän muistoksi, ”jolloin Suomi otti askeleen kohti monikulttuurista unelmaa ja liittyi Euroopan uuteen normaaliin”.

Marokkolainen terroristi murhasi 18.8.2017 Turun kauppatorilla kaksi naista ja haavoitti useita muita ihmisiä. Hän oli tullut turvallisesta Saksasta Suomeen turvapaikanhakijana. Hänen radikaalista käytöksestään ilmoitettiin poliisille, mutta vihjeeseen ei reagoitu.

Kaksi vuotta on kulunut, ja jihadisti on viettänyt vankeinhoitolaitoksessamme yhden vuoden. Hänen rangaistuksestaan on jäljellä noin 14 vuotta.

– Suomen valtiovalta ei ole tehnyt yhtään mitään ehkäistäkseen vastaavien tekojen toteuttamisen. Sen sijaan suomalaisten tavallisten ihmisten kirjoitetut tai lausutut tunteet tuomitaan vihapuheena ja rasismina, järjestön tiedotteessa kerrotaan.

Järjestö esittää kutsun saapua Turkuun sunnuntaina 18.8 klo 12:00 kunnioittamaan Turun uhrien lisäksi terrori-iskujen uhreja kaikkialla Euroopassa.

Hiljaisen kulkueen jälkeen kukat jätetään Aurajoen virran kuljetettavaksi. Ennen kukkien laskua on muistopuhe, jonka pitää kansanedustaja Vilhelm Junnila.

Lähtöpaikka ja kulkueen reitti julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

Kulkueeseen ja kukkien laskuun osallistujilta edellytetään hyvää ja kunnioittavaa käyttäytymistä ja siistiä pukeutumista. Tilaisuus on päihteetön. Kukkien laskuun osallistujia pyydetään ottamaan omat kukkaset mukaan.

Lisätietoa ja tarkennuksia tapahtumasta, kuten lähtöpaikka ja kulkueen reitti, löytyy internet-sivulta https://liittouma.fi/web/wordpress/ sekä Facebook-sivulta https://www.facebook.com/events/2306717246261974/