Eurooppa

Turvaliivejä pelastajille

Kuva Wikimedia Commons / public domain.

Pelastajien turvaton työympäristö Saksassa vaatii luodin- ja veitsenkestävien turvaliivien käyttöön ottamista.

Westdeutsche Allgemeine Zeitung kertoi viime viikolla, että Duisburgissa on palokunnan pelastushenkilökunta saanut kokeilukäyttöön luodin- ja veitsenkestävät turvaliivit. Kolme vuotta sitten oli jo palomiestä isketty veitsellä, minkä seurauksena tehtiin riskianalyysi. Neljä kuukautta sitten turvaliivit otettiin käyttöön Duisburgin pohjoisen pelastusyksikön yhdelletoista henkilölle.

Tällä välin oli asiaan kiinnittänyt huomiota jo Nordrhein-Westfalenin sisäministeri Herbert Reul (CDU) Uudenvuodenyön 2017-2018 tapahtumien jälkeen. Hän totesi, että pelastushenkilökunnan turvallisuuden takaamiseksi otetaan harkintaan kaikki keinot, mukaanluettuna turvaliivit. Kantaa otettiin luonnollisesti muuallakin Saksassa, kuten Berliinissä, jossa pelastushenkilökuntaa jopa uhattiin aseella.

Vuonna 2011 otettiin vastaavat turvaliivit käyttöön Nürnbergissä Baijerin Punaisen Ristin sikäläiselle pelastusväelle, kertoo Saksan pelastuspalvelun nettisivusto.

Turvaliivit tuovat väärää turvallisuuden tunnetta?

Turvaliivien käytölle on myös vastustusta. Aiemmin ovat muun muassa Bremenin ja Baijerin sisäministeriöt, ammattipalokuntien päällikköjen yhteisö ja Saksan tapaturmavakuutus vastustaneet yleistä käyttöä.

Perusteluna on, että liivien käyttö voi samaistaa pelastushenkilöstön poliisiin tai turvallispalvelun työntekijöihin, jolloin he joutuisivat aggression kohteeksi. Turvaliivien arvellaan tuovan väärää turvallisuuden tunnetta, mikä voisi johtaa myös henkilöstön offensiiviseen käytökseen.

Eri valmistajien turvaliivit eivät myöskään ole yhtä kestäviä, ne eivät suojaa päätä ja voivat olla käytössä myös raskaita haitaten pelastustoimia. Suositellaan pikemminkin kriisitilanteissa oikeaa toimintatapaa ja ”jännityksen lieventämistä”.

Solvauksia, väkivaltaa, käsirysyä, ampuma-aseita

Bochumin Ruhr-yliopisto tutki tapaturmavakuutuksen kanssa pelastushenkilökunnan kokemuksia jo vuonna 2012. Nordrhein-Westfalenin 2048 ao. henkilöstä lomakkeen täytti 858 vastaajaa. Heistä 98 prosenttia kertoi saaneensa työssään kuulla loukkauksia ja solvauksia. Eriasteista väkivaltaa, käsirysyä yms. oli kokenut 60 prosenttia. Kymmenen prosenttia oli joutunut kohtaamaan väkivaltaa jollakin astalolla, mukaanluettuna ampuma-aseet.

Lähteet WAZ, Rettungsdienst, Spiegel, Unfallkasse

Tagit

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa