Eurooppa

Turvapaikanhakija poltti vastaanottokeskuksen Saksassa

kuvituskuva


kuvituskuva
kuvituskuva

Afgaanille viisi vuotta vankeutta tuhopoltosta


Winsenin alueoikeus on tuominnut 17-vuotiaan afgaanin viiden vuoden vankeuteen. Tuomari katsoi osoitetuksi, että turvapaikanhakija oli sytyttänyt tuleen alaikäisten majoitustilan ”asumisolosuhteista johtuvan suuttumuksen ja vihan takia”.

Maksimirangaistus törkeistä tuhopoltoista on Saksassa 10 vuotta. Tuomari antoi kuitenkin aggressiiviselle asukille 5 vuoden tuomion. Afgaani oli jo ennalta ilmoittanut aikeistaan ja tarttui sitten todellakin soihtuun, jolla hän sytytti tuleen ensin vaatteita ja sitten koko keskuksen.

Rakennus tuhoutui täysin

Sytytettyään tulen maahanmuuttajan esti vielä muiden asukkien sammutusyritykset. Hän irrotti myös palonsammuttimen letkun ja iski sitten poliisin saapuessa itseään veitsellä kaulaan.

Näiden tekojen johdosta valtionsyyttäjä vaati 6 vuoden vankilatuomiota. Afganistanilaisen puolustusasianajaja argumentoi kuitenkin, että kukaan ei ollut loukkaantunut ja hän esitti siksi ehdollista 20 kuukauden tuomiota. Täysin tuhoutuneesta rakennuksesta koitui 550.000 euron vahingot.

Oikeusistuin ei halunnut puhua ”pelotetuomiosta”, vaan se painotti miehen suurta kriminaalienergiaa. Hän vaaransi ”vihan ja koston” takia useita ihmishenkiä.

Junge Freiheit

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa