Kulttuuri

Turvapaikka uutisissa – kertomus suomalaisen yhteiskunnan polarisaatiosta

Turvapaikka uutisissa – Mediakatsaus 2015-2020 on toimittaja-kirjailija Maria Asunnan ja kielitieteilijä-muusikko Erkki Seppäsen vastikään ilmestynyt teos, joka käsittelee ja analysoi turvapaikkapolitiikkaan ja sen oheisilmiöihin liittyvää uutisointia viimeisen viiden vuoden ajalta. Teoksen on kustantanut Kovasana-kustannus.

Maahanmuutto ja monikultturismi ovat herättäneet kiistelyä jo pitkään, mutta vuonna 2015 ennen näkemättömän siirtolaiskriisin vuoksi keskustelu aiheesta kärjistyi äärimmilleen. Asunnan ja Seppäsen teos onnistuu tiivistämään varsin ymmärrettävään muotoon ajan ilmiöt ja puheenaiheet. Varsinaiseksi paljastuskirjaksi teoksesta ei ole, sillä käsitellyt uutisaiheet ovat olleet esillä mediassa ja varmasti kaikki uutisia seuranneet muistavat ne kyllä. Mutta kirja ei ole pelkkä tapahtumien luettelo, vaan kirjoittajat esittelevät siinä hyviä huomioita varsinkin valtamedian toimintaa koskien ja nostavat esiin asioita, joita media jätti tekemättä.

Asunnan ja Seppäsen teos etenee osittain kronologisesti, osittain teemoittain. Syyrian sota ja vastaavat taustailmiöt, jotka ehdottomasti ovat olleet siirtolaiskriisin taustalla, jäävät vähemmälle käsittelylle, mikä on pakkokin sillä teos keskittyy Suomeen ja suomalaiseen mediaan. Teksti on näin ollen suunnattu nimenomaan suomalaiselle lukijalle. Teoksessa käydään läpi monet kohua herättäneet tapauksen perussuomalaisen Olli Immosen julistuksista Juha Sipilän lupauksiin ja vastaanottokeskusten polttopulloiskusta siirtolaisten suorittamiin rikoksiin.  Asunta ja Seppänen ovat käsitelleet ongelmakohtien lisäksi myös ratkaisuyrityksiä, kuten surkuhupaisia valistusvideoita, joita tehtiin seksuaalirikoksia ehkäisemään. Varsinkin näissä osioissa lukija joutuu pohtimaan, keventävätkö sellaiset seikat kirjan lukemista vai tekevätkö ne siitä jopa raskaampaa. Tekstin analysoinnin lisäksi Turvapaikka uutisissa muistaa ottaa huomioon myös lehtikuvien merkityksen uutisoinnissa. Kummassakin tunteet olivat läsnä jatkuvasti ja niiden perusteella, joko tarkoituksellisesti tai tarkoituksetta, rakennettiin jakoa hyviin ja pahoihin ihmisiin. Sekä tekstien että kuvien perusteella voidaan tulla samaan tulokseen kuin kirjan kirjoittajatkin: turvapaikkakriisi ja sen käsittely mediassa aiheuttivat suomalaisten kesken polarisaatiota ja jakoivat suomalaiset kahteen leiriin.

Asunta ja Seppänen lainaavat käyttämiään uutisia usein sanatarkasti ja viittaavat uutisiin internet-linkkien avulla. Tekstien ohessa on myös kirjoittajien omat kommentit ja tulkinnat sekä muut huomautukset. Kirjoittajat ovat pyrkineet tuomaan teokseensa ripauksen kaunokirjamaisuutta luomalla tekstiin fiktiivisen Alex-nimisen hahmon, joka tarkastelee tapahtumia ja uutisia objektiivisesti. Alexin osuus jää tekstissä lopulta suhteellisen vähäiseksi, mutta kirjoittajien toivomus ja  tavoite maailman tapahtumien järkiperäiseen ja kriittiseen tutkiskeluun tulee kyllä selväksi.

Tunteelliset tarinat

Kirjan keskeinen sanoma onkin, että nimenomaan järkiperäisyyden puute on ollut ongelma turvapaikkauutisoinnissa. Kriittisen analyysin ja faktojen tarkistuksen sijaan valtamedia on keskittynyt rakentamaan tunteellisia tarinoita sotaa pakenevista syyrialaisperheistä ja pakolaisista, joiden kyynelkanavat ovat tulehtuneet itkemisen vuoksi.  Narratiivi valtamediassa oli aluksi pelastuskertomus siitä kuinka hädänalaisia oli pelastettava. Myöhemmin mukaan tulivat kertomukset työvoimapulaa ja syntyvyysongelmaa ratkovista moniosaajista ja sen jälkeen vuorostaan tarinat maahanmuuttajista suomalaisten rasismin uhreina. Valtavirtainen media oli erääseen aikaan täynnä dramaattisia otsikoita pakkopalautuksista. Välillä taas media nosti esiin sankarimaahanmuuttajia, joita olivat muun muassa lelusalakuljettaja Rami Adhami sekä Turussa terrori-iskun uhreja auttanut Hassan Zubier. Monesti tarinoiden ongelma oli, ettei niiden taustoja tarkistettu kunnolla. Mainituissa sankaritarnoissakin sankarit osoittautuivat myöhemmin rikollisiksi ja huijareiksi. Vaihtoehtoinen media puolestaan syntyi näiden kertomusten vastavoimaksi tuottamaan osittain valheellisia ja herjaavia, mutta toisinaan myös totuuden paljastavia uutisjuttuja muun muassa siirtolaisten rikoksista. Samaan aikaan vaikutusvaltaiset ja itseään parempina pitävät julkisuuden henkilöt innostuivat syyttämään alempina pitämiään maanmiehiään junttiudesta. Uutisten lukeminen ja lehtijuttujen tuottaminen oli usealle taholle myös oman identiteetin rakentamista eli identiteettipolitiikkaa. Polarisaation syveneminen oli tässä tapauksessa väistämätöntäkin.

Puolueellisuus ja itsesensuuri

Tunteisiin perustuvat hyvä-paha -jaottelun ja lisäksi Asunta ja Seppänen mainitsevat median ongelmiksi puolueellisuuden ja itsesensuurin. Valtavirtainen media asettui tukemaan edellä kuvattuja narratiiveja, joissa siirtolaiset esitettiin joko viattomina uhreina tai jaloina sanakareina, jotka korjaisivat sen mikä Suomessa oli pielessä. Tämä näkyi paitsi jutuissa myös sanavalinnoissa. Puolueellisuus laajeni koskemaan muutakin kuin suoraan siirtolaisuutta. Eräs kirjassa mainittu esimerkki oli itsenäisyyspäivän 612-kulkue ja siihen liittynyt tapaus, jossa alpakoiden avulla kulkue yritettiin saada peruttua. Faktoja tarkistamatta valtamedia asettui alpakoiden puolelle ja sai pilkkanimen ”alpakkamedia.”

Valtavirtamediassa siirtolaisten näkökulmat pääsivät esiin. Sen sijaan esimerkiksi rikoksiin syyllistyneiden siirtolaisten uhrien tai uhrien omaisten ääni ei juuri kuulu, Asunta ja Seppänen ovat huomanneet. Niin ikään vastaanottokeskusten työntekijöiden näkökulmat puuttuvat mediasta usein. Merkittävä huomio Asuntalta ja Seppäseltä on se, että valtamedia oli haluton käsittelemään Oulussa tapahtuneita siirtolaismiesten tekemiä raiskauksia. Aihe nousi lopulta tapetille nimenomaan tavallisten kansalaisten somekirjoitusten ja blogitekstien vuoksi.

Valtamedian on huomattu sensuroineen itseään. Yleisradion oli tarkoitus esittää siirtolaisuutta käsittelevä dokumentti Seinäjoen arabikevät, mutta se hyllytettiin ilmeisesti ei-toivottujen näkökulmien vuoksi. Kansalainen teki aiheesta jutun ja dokumentista arvostelun. Tapaus kuvastaa valtamedian ja vasta- tai vaihtoehtomedian välistä suhdetta. Vaihtoehtoiset uudet mediat ovat syntyneet täyttämään aukkoa, jonka perinteinen media jättää. Eikä ole sattumaa, että vaihtoehtoiset mediat ovat lisääntyneet ja saaneet näkyvyyttä juuri siirtolaiskriisin aikaan näinä viimeisenä viitenä vuotena, joita Asunta ja Seppänen tarkastelevat. Tietenkin vaihtoehtoisissa medioissa on ongelmansa, sillä varsinkin eräät niistä sisältävät valheita ja kunnianloukkauksia. Niiden suosio perustuu kuitenkin ihmisten tiedonjanoon. Kiistelty MV-lehti onnistui ensimmäisenä kertomaan Suomessa oleilevien irakilaisveljesten terroriyhteyksistä. Juttu osoittautui sittemmin todeksi. Asunta ja Seppänen vertaavatkin MV:n kaltaisia lehtiä 1960-luvun Hymy-lehteen. Kummatkin ovat uudenlaista mediaa, jotka pakottavat perinteisen median tarkastamaan omia toimintatapojaan.

Reaaliaikaisuus ja sanojen merkitykset

Perinteinen media on epäilemättä vaikeassa tilanteessa. Internetin aikakaudella on sovitettava yhteen reaaliaikaisuus ja toisaalta faktojen tarkastaminen, Asunta ja Seppänenkin myöntävät. Kilpailijoina perinteisellä medialla taas on koko ajan enemmän uusia pieniä medioita ja yksittäisten ihmisten tuottamaa tietoa. Sosiaalinen media mahdollistaa ja osin pakottaa yleisön valitsemaan tietolähteensä. Tämä vauhdittaa kuplautumista ja lisää jo mainittua polarisaatiota.

Erilaisissa kuplissa ihmisten kielenkäyttökin alkaa erkaantua ja sanat saattavat tarkoittaa eri asioita. Juuri sanojen merkitys tai piittaamattomuus niiden eroista on eräs asia, johon Asunta  ja Seppänen ovat kiinnittäneet huomiota. Esimerkiksi sanoja siirtolainen, turvapaikanhakija ja pakolainen käytetään usein sekaisin vaikka ne eivät ole toistensa synonyymejä. Eräs kiistelty termi on myös rasismi, jonka merkitys on laajentunut tarkoittamaan lähes mitä tahansa. Asunnan ja Seppäsen mukaan keskustelu vaikeutuu huomattavasti, kun keskustelijoilla ei ole yksimielisyyttä siitä mistä keskustellaan. Se, että ihmiset eivät tämänkään takia ymmärrä toisiaan, on eräs polarisaatiota ruokkiva tekijä.

Länsimaiset ihanteet koetuksella

Siirtolaiskriisi on koetellut länsimaita ja niiden arvoja monella tapaa. Turvapaikka uutisissa ei suoraan käsittele tätä aihetta, mutta rivien välistä voi tehdä muutamiakin havaintoja koskien länsimaisia ihanteita ja länsimaisen ajattelun kipukohtia. Median hektisyys ja vaihtuvat aiheet ovat oma lukunsa, mutta eräs ongelma on myös länsimainen yksilökeskeisyyden ihanne. Varsinkin valtamedia on pyrkinyt pitämään tästä kiinni peräänkuuluttaessaan ihmisten näkemistä yksilöinä. Konkreettisesti tämä on ilmennyt varsinkin niissä jutuissa, joissa yksittäinen maahanmuuttaja kertomuksineen on nostettu jutun keskiöön. Tällaisissa kertomuksissa ongelmana on se, että lukijan kannalta ne vaikeuttavat kokonaisuuksien hahmottamista. Yksittäisten ihmisten tunteiden jatkuva esiin tuominen uutisoinnissa häivyttää siirtolaiskriisin syitä ja seurauksia sekä yhteiskuntien kannalta merkittäviä tilastollisia tosiasioita tai kokonaisetua. Ehkä tämä on ollut valtamedialta tarkoituksellista harhautusta.

Toinen länsimaisen ajattelun perusasia on pyrkimys rationaalisuuteen. Turvapaikka uutisisissa on kuitenkin kertomus siitä, kuinka rationaalinen analysointi on saanut väistyä tunteisiin perustuvan leiriytymisen ja hyvä-paha-akselin rakentelun tieltä. Toinen kirjoittajista, Maria Asunta on saanut kokea tämän henkilökohtaisesti. Hän oli Facebookissa kyseenalaistanut erään toimittajakollegansa näkemyksiä natsien aiheuttamasta uhasta. Tämän seurauksena Asunta menetti Facebook-kavereitaan ja joutui solvausten kohteeksi. Leimautumiseen esimerkiksi natsiksi ei siis vaadita paljoa. Myös se että tämä teos sai Alfred Kordelinin säätiöltä tukea, on eräiden äänekkäiden somevaikuttajien mielestä ollut vääränlaisten ajatusten esittämisen tukemista.

Asunnan ja Seppäsen luoma hahmo Alex ilmentää pyrkimystä tolkullisuuteen ja asioiden järjelliseen punnitsemiseen. Alex ei tunteile vaan arvioi täysin rationaalisesti kuulemaansa ja näkemäänsä, ikään kuin hänellä ei olisi minkäänlaisia valmiita mielipiteitä tai sidoksia mihinkään ryhmään. Hän on kuin robotti, ihanteellinen muttei todellinen. Voimakkaisiin ilmiöihin liittyvässä voimakkaassa keskustelussa päätyy väistämättä jollekin puolelle, vaikkei valmista puoluetta olisikaan. Myös tasapuolisuuden ihannetta vaalivat kirjan kirjoittajat Maria Asunta ja Erkki Seppänen ovat sittemmin päätyneet Perussuomalaisten leiriin. Tämän he myöntävät kirjassaankin selkeästi. Avoimuus puolueellisuuden suhteen ja sen tunnustaminen sekä omien asenteiden myöntäminen olisivat hyväksi median toimijoille laajemminkin kuten Asunta ja Seppänen kirjassaan toivovat.

Muutettu Maria Asunnan sukunimen kirjoitusasua 30.9 klo 0:06

  • 248
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset