Kotimaa Rikos

Ulkomaalaismies väitti raiskausta hieronnaksi ja salaliitoksi – hovioikeus korotti vankeustuomiota

Kuva Pixabay.

Ulkomaalaismiehen raiskauksesta ja muista rikoksista saamaa tuomiota korotettiin Rovaniemen hovioikeudessa.

Elokuussa 2019 Oulun käräjäoikeus tuomitsi 29-vuotiaan Ahmed Mohamed Saleh Ali Elzanatin yhteensä 1 vuoden 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen lievästä vahingonteosta, kavalluksesta sekä raiskauksesta.

Rangaistukseen johtaneiden syytteiden mukaan Elzanati oli hajottanut asianomistajan matkapuhelimen heittämällä sen auton oveen.

Kavallukseen Elzanati oli syyllistynyt tekemällä leasing-sopimuksen moottoriajoneuvojen huolto- ja korjaustoimintaa tekevän yrityksensä nimissä. Sopimuksen avulla hän oli saanut käyttöönsä saksinostimen, rengaskoneen ja tasapainotuskoneen. Laitteet vuokranneen liikkeen päätettyä vuokrasopimuksen loppukesästä 2017 Elzanati ei toistuvista pyynnöistä palauttanut laitteita tai kertonut niiden sijaintia. Laitteet, joiden yhteisarvo on 6999 euroa, jäivät kateisiin.

Raiskaus tapahtui 24.6.2017 Kalajoella. Tekoaikana alaikäinen uhri oli raiskattu sormilla. Elzanati oli kädellään yrittänyt estää uhrin avunhuudot, ja teko oli keskeytynyt vasta asunnossa olleen kolmannen henkilön mentyä huoneeseen katkaisemaan rikoksen. Raiskauksen Elzanati kuitenkin kiisti väittäen vain hieroneensa uhria.

Elzanati valitti tuomiostaan hovioikeuteen, sillä käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli hänen mielestään liian kova. Asianomistaja puolestaan vaati Elzanatin vankeusrangaistusta ja käräjäoikeuden määräämiä 3800 euron korvauksia korotettavaksi.

Miehen kertomus raiskauksesta oli kuitenkin merkittävästi muuttunut käräjäoikeuden käsittelystä. Vaikka miehen kertomus oli aiemmin pääpiirteiltään vastannut uhrin kertomusta, nyt mies muun muassa väitti, että hänet oli lavastettu syylliseksi. Tämä oli tapahtunut siten, että kaksi alaikäistä tyttöä oli houkutellut miehen asuntoon, juottanut humalaan ja ottanut ”kyseenalaisen valokuvan”. Asianomistaja oli riisunut vaatteensa itse, ja Elzanatikin oli riisunut housunsa, mutta vain voidakseen paremmin hieroa asianomistajaa tämän pyynnön mukaisesti. Ristiriitaisesti hän myös väitti poistuneensa asunnosta ennen raiskausta.

Rovaniemen hovioikeus hylkäsi syytteen lievästä vahingonteosta vanhentuneena mutta ei uskonut miehen selityksiä raiskausta koskien. Rovaniemen hovioikeus päätyi korottamaan Oulun käräjäoikeuden antamaa tuomiota kahdella kuukaudella 1 vuoteen yhdeksään kuukauteen, josta kavalluksen osuus oli yksi kuukausi. Asianomistajalle maksettavat korvaukset jäivät ennalleen.

Elzanatin 4207 euron asianajo- ja tulkkauskulut hovioikeudessa jäävät valtion vahingoksi miehen taloudellisten olosuhteiden vuoksi. Elzanati joutuu korvaamaan asianomistajalle tämän oikeudenkäyntikulut 2955 euroa.

Lähteet Rovaniemen hovioikeuden tuomio, Kansalainen.

  • 331
    Shares

Liity kannattajajäseneksi