Kotimaa Rikos

Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotias Qaisullah Wahidin viideksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta ja alkoholirikkomuksesta.

Wahidi on ostanut 15-vuotiaalle uhrille ja tämän ystävälle alkoholia jota on menty nauttimaan Wahidin asuntoon. Wahidi on riisunut vahvasti päihtyneen tytön farkut ja yrittänyt riisua myös pikkuhousuja. Wahidi on levittänyt sohvan, riisunut itsensä alasti ja painanut tytön pään väkisin haaroväliinsä ja työntänyt sukupuolielimensä tämän suuhun. Lisäksi hän on toistanut tekoaan istumalla hajareisin tytön kasvojen päälle ja työntänyt paljaan peniksensä tämän suuhun. Wahidi on ollut tällä tavalla sukupuoliyhteydessä tyttöön kaksi tai kolme kertaa.

Wahidi määrättiin suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksun 80 euroa sekä todistelukustannukset 40 euroa. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan uhrille aiheuttamastaan kärsimyksestä 6000 euroa korkoineen.

Valtion varoista maksetaan molempien avustajien kulut, yhteensä noin 4700 euroa.

Wahidi passitettiin Vantaan vankilaan.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Helsingin käräjäoikeus

18 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Mahmod

Maasta poisto on ainoa oikeudenmukainen ratkaisu!
https://lavonia.fi/vuoden-lavonialainen-qaisullah/

Ilmari

Kyllä hänet poistetaan maasta tuomion kärsimisen jälkeen. Jos hänet poistettaisiin heti, se merkitsisi, ettei hän saa mitään rangaistusta.

Ansku

Miksei näitä uutisia saa kaiken kansan luettaville? Kun nämä salataan. Muuttuisi monen mieli jos tietäisivät näistä

Ali

”Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotias Qaisullah Wahidin viideksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen”Putoaa varmasti korkeimassa 2 vuoteen,,,ihan selvästi tytön syy, tyttölle 5vuotta ja Haisulle-Wahidin korvauksia kärsimyksestä .Työntäs tuo Haisuli vaikka, metrin pitusen hauen suuhun, sen 10 sentisen jurtikkansa!

Timppis

Älähän liioittele kalajuttujas, 5senttii max.

Jupi

Ei karkoitusta, eli parin vuoden päästä wahidi taas työntämässä siitintä lasten suihin.

Jukka Tassi

Näkyy olevan oikein palkittu ”kunniakansalainen”, kun nimeä googlaa.

Kata

Voi hyvät hyssykät sentään että oikein vuoden l****lainen hahahahahhahahaaaaaa joo ihanaa!Taas olikin suosikkipoika.

Pojat on poikii

Jälleen pari rikastettu. Suvakkien mussukka wahidi näytti osaamistaan. Ja lasku veronmaksajille.

Piikkilampaat

Eli käännettynä, suomen veronmaksajat oli taas syypäitä.

oikea rasisminvastustaja

Tuollaiset typerät rikolliset maahanmuuttajat pilaavat kaikkien kunnollistenkin maahanmuuttajien maineen. Ei ole ihmekkään jos Suomessa esiintyy rasismia jos täällä annetaan tuollaisten pedofiilimamujen ollla.

Gulermo

harmi kun noi 90% kusipää-ählämeistä pilaa niiden kaikkien maineen 👌

Piikkilampaat

Tuota noin. Ei ole edes yleistämistä jos sanoo että jokainen 3 maailman läpsyttäjä on rikollinen joka Suomeen tulee.

Umbaba

Moktar.Gubta s24 maahanmuuttopalstalla on aina puolustelemassa näitä kultamuniaan. Mikä lie tekosuvakki ja mamuksi tekeytyy.

Kata

YÄK!Voihan kaisullahonwahidi tanassa…hyi ei joka päivä tätä pashaa.
Karmeaa on 15-vuotiaan oppitunti vaikka kuka olisi sanonut mikä ihana ystävä heistä voikaan tulla….Törkeää touhua ja tuomio vähintään 10 vuotta!Mutta 8 kuukautta…kylläpä oppii olemaan sitten niin!

J...

Jos olisi ollut venäläinen ja olisi kaveriensa kanssa raiskannut tuon tytön kuoliaaksi lauma juhia ja zardexeja olisi kertomassa kuinka niiden oli pakko koska lapsi oli ukrainan natsijoukkoja ja ylistäneet miesten sankarillisuutta ja kertoneet kuinka koko tapahtuma johtuu jostain valtiosta keskellä arabimaita. (tai sitten ne olisi väittäneet, että ukraina on lavastanut tuon tässä tapauksessa tuo tytön kaveeri olisi raiskanut tuon)

Timppis

Taas on ilta läpsyjen nurmen laurin psykoottiset ilta-sadut mennyt perille,juu juhathan siellä raiskailee,jos kokoomusta on uskominen.

Mä vaan

Vissiin tarkoitti noilla juhilla täällä kommentoivia venäjän äänitorvia jotka kertovat tuota tarinaa tosissaan…