Eurooppa Maahanmuutto

UNHCR-pomo ylistää Merkeliä ja kehottaa Saksaa jatkamaan pakolaisjohtajuutta

Angela Merkel. Kuva European Council.

YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu on kehottanut Saksaa osoittamaan jatkuvaa johtajuutta pakolaispolitiikassa Angela Merkelin liittokanslerin virasta luopumisen jälkeenkin. Juuri julkaistu raportti osoittaakin, että Saksa on EU-alueen johtava maa turvapaikkahakemuksissa.

YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu Filippo Grandi vaati Saksaa jatkamaan virkansa jättävän liittokansleri Angela Merkelin pakolaispolitiikkaa tulevien parlamenttivaalien jälkeen.

– Rouva Merkelin toimikautena Saksasta on tullut erittäin suuri humanitaarinen toimija, Grandi ylisti ja vaati, että ”sen on jatkuttava.”

Hän lisäsi, että Berliini on toiseksi suurin yksittäinen lahjoittaja YK:n pakolaisvirastolle (UNHCR).

Valtuutettu kiitti Merkeliä hänen pakolaispolitiikastaan ​​vuonna 2015 ja sanoi, että Saksan olisi jatkossakin toimittava roolimallina pakolaisten vastaanottamisessa ja kotouttamisessa.

– Osoita johtajuutta Euroopassa … Jos Saksa ei johda täällä, emme onnistu, hän vaati.

Saksa on EU:n turvapaikkajohtaja

Samaan aikaan Saksa johtaa EU:ssa uusien turvapaikkahakemusten määrässä ennen Ranskaa, Espanjaa ja Italiaa. Saksassa 36 prosenttia turvapaikanhakijoista on syyrialaisia. Seuraavaksi tulevat afgaanit (18%) ja irakilaiset (6,6%).

Euroopan komission raportin Tilannekatsaus: muuttoliike ja pakolaistilanne mukaan Saksaan jätettiin kuluvan vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 47 231 uutta turvapaikkahakemusta. Italian vastaava luku oli 20 620.

Saksan jälkeen seuraa Ranska 32 212 hakemuksella ja Espanja 25 823 hakemuksella. Samaan aikaan Latviaan jätettiin 58, Viroon 30 ja Unkariin 19 turvapaikkahakemusta.

EU-alueella, Sveitsissä ja Norjassa jätettiin vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla yhteensä 194 808 turvapaikkahakemusta.

Lähde Infomigrants.

Tilaa
Ilmoita
guest
64 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Kyseinen rikas rötöstelijä osasi todella vetään oikeasta narusta. Ja tuo sama naru on se naru, johon saksalainen valkoinen rotu hirtetään. Mummon myhäillssä tyytyväisenä, sillä Davosin munapään, YK:n ja NWO:n parvessa lentäminen on tärkeä juttu Paljon tärkeämpää kuin aviomies ja liudallinen lapsenlapsia, jotka kenties saisivat nyt niin mädän pääjn toisiin aatoksiin!

Merkelin nostivat Saksan johtoon bildenbergiläiset mafiosot, jotka rikkaana eliittinä ja narsistis-psykopaattisen luonteenlaadun oirehtimisena ovat katsoneet oikeudekseen päättää koko maailman ihmisten elämästä ja kuolemasta, koska tuone tunne on humalluttavaa ja kertakaikkiaan päähänmenevää leikkiä jumalaa palvellen suurinta pahuuden ilmentymää. Itse pääkehmnoa!

erkkielukka

kari grandin veli haluaa jonoon, kun rähinä alkaa.

Ilkka Forsten

Miten se suuri humanitaarisuus nyt näkyy kantaväestön keskuudessa, siitäkin pitäisi puhua jotain eikä vaan ylistää muija joka tuhoaa oman kulttuurinsa.

John Quiman

On media tehnyt parhaansa, jotta se humanitaarisuus saataisiin näytille, mutta ne loistavat esimerkit aina päätyvät vähän myöhemmin vankilaan.

maassa maan tavalla

Alistuskulttuurissa ja kriisien keskellä kasvaneet lukutaidottomat ihmiset (ja valtaosa heidän jälkeläisistään) muuttuvat tuottavaksi työvoimaksi eurooppalaisessa kohdemaassa varsin rajoitetusti, Sen vuoksi heitä pitää ottaa mahdollisimman vähän esimerkiksi tänne Suomeen

Täysi turhake

YK tulee sanoista yhdistyneet kulmakarvat.

John Quiman

Vai olisiko sittenkin ”yhdistyneet konnankoukut”?

Tai peräti ”yhdistyneet konnat”?

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by John Quiman
Ilkka Forsten

UN United Nonsense.

John Quiman

Suomennettuna: Yhdistyneet kusettajat.

Kansainliitto

YK on nykyään samanlainen heliumpallo, kuin kansainliitto aikoinaan.
Siksi kansainliitto lopetettiin ja yk perustettiin, mutta yk mätäni myös ajan kanssa…
Ajan kanssa niistä tulee vain täydellisiä turhakkeita joista kuuluu aivopieruja enemmän kuin kukaan niitä kerkeää tuulettamaan ulos.

Ilkka Mänttäri

Olen joskus maininnut että organisaatioita ei voi muuttaa muutamalla nimi. Henkilöistä täytyy päästä eroon. Voisivat esim. elää kauniissa suomen maassa muutaman sadan euron eläkkeellä ja olla tyytväisiä siihen että meillä on aika suurpiirteinen yhteiskunta, jopa niin suurpiirteinen että sortaa omia ihmisiään. Mitä tästä seuraa jää nähtäväksi.

John Quiman

Ensin on hyviä ajatuksia ja kun se hyvien ajatusten kerho vahvistuu, tulee siihen joukolla mukaan vallanhimoisia, jotka aina tulevat ja korruptoivat kaiken heti, kun niistä voisi jotenkin luoda itselleen vallan välineen. Se koskee mitä tahansa, missä on paljon rahaa ja mitä tahansa, jossa on paljon poliittista valtaa.

Agentti 666

YK:n Agenda 2030 näyttäisi olevan positiivisin sanallisin ilmauksin yhteen liimattu kompromissi eri maaryhmien tavoitteita. Siinä puhutaan kestävästä kehityksestä ja köyhyyden poistamisesta mutta ei niitä edellyttävästä syntyvyyden säännöstelystä. Sekö on muka kestävää kehitystä että klaanikulttuurien mieslaumat roudataan eurooppalaisten uuninpankolle ?

John Quiman

Eihän kyse olekaan kestävästä kehityksestä. Sellaiset puheet ovat poliitikkojen sanahelinää ja tarkoitettu kansalaisille, jotta nämä uskoisivat tavoitteiden jalouteen.

Ilkka Mänttäri

Olet tavallaan oikeassa. Noita agendoja YK:lla riittää. Kannattaa kuitenkin lukea ne aika tarkasti, myös katsoa kaikki kritiikki mitä niistä löytyy.Jos tarkasti katsotaan niin ei noista hyvä seuraa, kaikista korupuheista huolimatta. Jos mennään kauemmaksi kuin 2030-luvulle, hullummaksi menee.

Juukeli

Kyllähän noita hakemuksia voi jättää ei muuta ku silppuriin ja kenkää perseelle

John Quiman

Niin, noiden tulijoiden turvapaikkahakemuksien vastaanotto on jo itsessään pelkkää pelleilyä, haitallista teeskentelyä kanta-asukkaiden kustannuksella.

Ilkka Forsten

Mutta Pekka Haavisto on nyt julistanut että vaikka meillä on koronan neljäs aalto meneillään, ei voi ajatella että liikkuminen estetään..Jostain syystä sitä voi estää kantaväestöltä, ja kaiken huipuksi eräs asiantuntija sanoi ettei mitään laumasuojaa tulla koskaan saavuttamaan, joten se niistä Sanna Marinin höpinöistä koskien ” kevennettyjä ” turvamääräyksiä kun laumasuoja saadaan..

Lapsetkin ovat tienneet jo pitkän aikaa ettei laumasuojaa synny virukselle joka muuntuu kaiken aikaa. ( Kiitos Kiinalaiset, te tämän laitoitte alulle, ) mutta hallituksemme valopäät jauhaa yhä laumasuojan mahdollisuudesta ja uskovat varmaan siihenkin, että hiiret vetivät kurpitsavaunuja kun lilleri lalleri aidalta putosi.

John Quiman

Viruspuolen asiantuntijat kertovat, että rokotteet saavat virukset muuttumaan uusiksi versioiksi nopeasti.

Kata

Siksihän se syksyn flunssarokotekin on aina uusittava koska virukset muuttuu koko ajan.Miksi eivät muuttuisi kun 40 vuoden aikana näin kuinka ovelia ovat myös bakteerit.Niille kehittyi kyky kehittää vastustus antibiootteja vastaan ja sen ne tekivätkin ja niin syntyi MRSA sun muut resistentit pöpöt.Ovelia pirulaisia!Mutta mielenkiintoisia!

John Quiman

Mielenkiintoisia aina kunnes iskevät omaan kroppaan. 🙂

En ole harrastanut mitään rokotteita ikiaikoihin, joten ei ole ollut tarvetta uudistaa.

Ilkka Mänttäri

Aivan tosissani haluaisin nyt saada tilaston siitä kuinka moni koronan(siis diagnoosi) takia sairaalassa oleva on rokotettu. ja miten määrittelevät sen että korona on sen syynä. Tiedän kyllä jo vastauksen. Emme pidä tilastoa tästä. Voisi nyt sitten kysyä että miksi ette. Eivätkö he siis suhtaudu työhönsä vakavasti. Ainakaan minä en tarvitse WHO:n etäispäätettä suomeen, heidän kantansa voin lukea suoraan heidän nettisivuiltaa. Olisikohan tuossakin säästön paikka.

Kata

Jenkeissä sairaala saa aina hyvän maksun jos joku menehtyy ”koronaan”,eli..mitä tästäKIN opimme?Raha puhuu joka puolella koska kuka voi ehdollistaa kuolinsyyn…??Sama meillä…joka puolella….kasvua kuolemissa ei ollut 2020-vuonna.
https://yle.fi/uutiset/3-11731896 Ja vielä yle niin on uskottava! 😀

John Quiman

Tuosta on monikin lääkäri ja tiedemies noilla aloilla huomauttanut, että ei ole kuolleisuus noussut merkittävästi oikein missään, mutta kuitenkin esitellään suuria lukuja koronakuolleista. Alussa puhuivat koronakuolleista, mutta se muutettiin myöhemmin muotoon ”koronaan liittyvät kuolemat”. Koronaan liittyvä kuolema on vaikka sellainen, että korona voidaan havaita, mutta kuoli, kun naapuri porasi lyijyä kehoon.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by John Quiman
John Quiman

Israelissa puolet tai enemmän koronan tähden sairaalassa olevista on rokotettuja. Israelissa on valtaosa rokotettu vähintään kerran.

Britanniassa joku viranomainen kertoi, että 60 % sairaalatapauksista oli rokotettuja, mutta pyörsi sen myöhemmin niin, että 60 % oli rokottamattomia. ihan sama kumminpäin, silti on nähtävissä, että ihan turhaan ottavat rokotuksia.

Ilkka Forsten

Mieluummin kengätkin silppuriin, muuten ne tulee heti takaisin ASYLUM ASYLUM..

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Ilkka Forsten
Kaino-Vieno Huttunen

Pakolaisjohtajuus on vain hämäystä, paino on sananosalla johtajuus. Pakolaissanaan assosioituva humaanius ja myötätunto on verho, jolla Saksan mahtiasemalle EU:ssa saadaan ihmisten hyväksyntä.

John Quiman

Kun vaan sana ”pakolainen” tarkoittaa ihan muuta, mutta suvakki aina vääristelee sanoja, jotta paketoisivat mädän asiansa kauniimpaan kuoreen. Kumma vaan, että kansakunnat niinkin helposti nielevät nuo sanojen vääristelyt totuutena.

Ilkka Forsten

Katselin uutisista kun norjalaista kommaria haastateltiin siitä mitä tapahtui tasan kymmenen vuotta sitten ( Breivik,) ja henkilö oli kovasti huolissaan äärioikeiston uhasta ja muisti mainita koko ajan, että oikeiston tuoma uhka tässä on kasvamaan päin. Herranen aika, mutta ei sanaakaan siitä paljonko muslimit ovat siinä kymmenessä vuodessa saaneet tuhoa aikaan pelkästään euroopassa.

Ei tuntunut huolettavan yhtään että ranskassa ja ruotsissa on kohta sotatila niiden takia, ja että monissa euroopan valtioissa aletaan olemaan vähän muidenkin kuin äärioikeiston taholta kypsiä tähän islamisaatioon.

Äärioikeisto äärioikeisto äärioikeisto äärioikeisto, lällän lää, sitä on nyt saatava suitsittua ettei kommunistinen / islamilainen maailma vaan menetä otettaan mistään. He kun ovat työvoimavajeen paikkaajia ja mitä lie…

John Quiman

Äärioikeisto on suuri uhka, mutta eipä riitä siitä lehdille kerrottavaksi muuta kuin tyhjät väittämät.,

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by John Quiman
John Quiman

”kehottanut Saksaa osoittamaan jatkuvaa johtajuutta pakolaispolitiikassa”

Ovat näköjään tyytyväisiä tuhoisaan maahanmuuttopolitiikkaan Merkelin aikana. Tämä vain osoittaa, että YK kaikkine järjestöineen on tuhoisan politiikan ja maailmanlaajuisen suvakkidiktaturian edistäjä.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by John Quiman
Kata

Näinpä.YK ja sen nykyjohtajat maista joissa ei ole kaikki ihan jees…naisten oikeuksia ajaa Saudi…uskomatonta.
Jotenkin kaikki näyttää pelkältä teatterilta jossa tavis joutuu sekasorron pyörteisiin ja vaiennetaan sillai kivasti…
Tämä on sitä isoa resettiä…

Kata
John Quiman

Kasvatettu propagandistiksi, joka sopii kuin nappi silmään globalistien hämärien valheiden maailmaan. Oikein ammattilainen kansan kusettamisessa.

Peter Kreisler

Angela Merkel toimi myös Stasin hyväksi, mikä ei tietenkään ole kovin suuri yllätys kun huomioi miten tärkeä tehtävä nuorisoliiton propagandasihteerin tehtävä oli tuolloin. Tosin hän petti omansa jopa kolme kertaa, ensin toimimalla miehittäjän, eli Neuvostoliiton, hyväksi. Sitten hän petti kommunistit, joille oli vannonut uskollisuutta ja saanut siitä etuja verrattuna muihin ”tasa-arvoisiin” Itä-saksan kansalaisiin. Sekä tietenkin nyt hän petti jälleen omansa, eli saksalaiset, pilaamalla kotimaansa EU:n tavoitteiden ja globalistien tavoitteiden kautta. Hyi helvetti, millainen ihmisjäte.

Pohdiskelija

Pistäkäähän merkille UNHCR logo. Laakerilehtiseppele on Rooman vallan symboli. Kun uskonpuhdistus aikanaan lähti liikkeelle mm. Saksasta ja kukisti (Paavin)Rooman vallan 500-vuodeksi niin nyt kaikki tapahtuu sitten toisinpäin. Kohdennetusti kaikki entiset protestanttimaat tuhotaan islamisaatiolla(joka muuten on sekin Rooman keksintö), tulonsiirroilla, sekä erinäköisillä talouspäätöksillä käyttäen vaikkapa ilmastonmuutoskorttia, päästökauppaa tms. valheita. Kaikki on kuitenkin valikoitua ja johdonmukaista toimintaa katollisten maiden hyväksi. Vai oletteko kuulleet että katolliset maat ottaisivat elintasopakolaisia tai maksaisivat tulonsiirtoja vaikkapa pohjoismaille? Tutustukaa vaikkapa jesuiittavalaan ja sen sanomaan niin pääsee kärryille mitä tarkoittaa Rooman valta. Hajota ja hallitse.

Eka Kettunen

Saksassa kansalaisten turvallisuustilanne laskee kuin lehmän häntä tuhoisan politiikan johdosta, aivan kuten monissa muissa Euroopan maissa, Suomi mukaan lukien.

John Quiman

Siitä saa globalistien kehut ja varmaan lahjuksetkin muodossa tai toisessa. Kun tulee käänne, tulee noille merkeleille tuskan ja katumuksen itku.

Juukeli

Joo hurrit esimerkki

Ilkka Mänttäri

Siinä sokea sokeaa ”taluttaa”.

Seppo-Sisko

Muslimimaasta Eurooppaan tuleva ”pakolainen” on hyväsikäyttäjä, ei avuntarvitsija.

Muslimi voi parantaa omaa elämäänsä omassa maassaan ilman, että lähtee hyväksikäyttämään eurooppalaisia yhteiskuntia.

Jokainen muslimimaasta lähtevä muslimi levittää pimeyttä ja pahuutta valon ja toivon maihin.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Seppo-Sisko
Hulluutta

Vajaa 200 000 alkuvuoden aikana. Ja perheenyhdistämiset päälle?

PSn äänestäjä

Laittomien venepakolaisten määrä kanaalin yli on voimakkaassa nousussa Englannissa
https://ichef.bbci.co.uk/news/976/cpsprodpb/47CB/production/_119497381_channel_20_jul-nc.png
Sisäministeri Priti Patel haluaa lopettaa laittoman pelin ja panna Ranskan vartioimaan paremmin rajojaan (rouva Patel on alunperin intialaisesta perheestä, joka on karkoitettu Ugandasta) https://www.bbc.com/news/uk-57916659

Irmeli

”Jos Saksa ei johda täällä emme onnistu” Siis missä eivät onnistu, kansojen vaihdossa vai?? Sehän tässä lähinnä on kai tarkoitus tuoda kehitysmaat Eurooppaan ja sotkea kaikki saavutettu ja pilata hyvät ja turvalliset maat väkivaltaisilla matuilla, jotka ei omaa sivistyksen alkeitakaan…Kuinkahan moni Saksalainen tyttö on raiskattu/tapettu, täällähän ei meidän praavdat mitään kirjoita, jollei oletetut 30 kaijut liikehdi….

Irmeli

Jäi pois sana tosta lopusta..eli ellei 30 luvun kaijut liikehdi…

Anonyymi

Tuo lause otti kyllä pahasti silmään. Joko YK:sta aletaan antaa lukumääräinen tavoite? Jokaiseen EU-maahan esim. 25% kehitysmaalaisia, niin ajan kanssa päästään siihen, että väestö vaihtuu ja valkoinen rotu jää alakynteen. Länsimainen hyvinvointi ja arvot voidaan kipata roskiin. Rouva Meekeliä se tuskin häiritsee; hänellähän ei ole lapsia eikä niin ollen myöskään lastenlapsia.

Ilkka Forsten

Ei lapsia, ei lastenlapsia, ei aivoja = Merkel.

Kata

Ja montakohan omia tyttöjämme ja varmaan poikiakin on pilattu näillä pikku ”pakolaisilla”koska pakottava tarve.Että mua risoo ja etoo!!
Me maksamme ylöspidon ja näin nämä vastaa koska hehän ovat herroja ja kuninkaita.Prkl.

Ilkka Forsten

Sitä hauskempaa tulee olemaan kun ” puhtistus ” alkaa. Sanotaan sitä vaikka uskonpuhdistukseksi uusilla menetelmillä.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Ilkka Forsten
John Quiman

Suvakit tarvitsisivat uskosta puhdistamista.

juu

Valtuutettu kiitti Merkeliä hänen pakolaispolitiikastaan ​​vuonna 2015 ja sanoi, että Saksan olisi jatkossakin toimittava roolimallina pakolaisten vastaanottamisessa ja kotouttamisessa.”
Eihän sieltä edes paljoa mitään pakolaisia tullut, ja aika paljon on sillon tulleet sotaikäiset ukot tehnyt terrori-iskuja ympäri euroopan sen 2015 jälkeen. Muista murhista ja rikoksista puhumattakaan.
Merkel kai itsekin sen jälkeen sanonut että ”monikulttuurisuus” on epäonnistunut.
Niin paljon kärsimystä aiheuttanut että joutaisi oikeuteen koko merkel, mutta sehän vihaa omaa maataan, heittelee vihaisena Saksan lippua pois tv-lähetyksistä.

John Quiman

Merkel totesi ääneen joitakin vuosia ennen 2015 invaasiota, että monikulttuurisuus on epäonnistunut, mutta sitten, kuten näimme, takki kääntyi 108 astetta. Herää kysymys, että mikähän taho oli saanut sen mieleisiinsä ajatuksiin ja millä tavalla.

Ilkka Forsten

Konkonokkaisten koaliittio kipa päässä. Siinä se taho.

John Quiman

Ainakin osin, ellei kokonaan.

Kata

Oman maan vihaaminen kuuluu asiaan…sitä nähdään joka puolella länsimaissa.Kohti uusia uljaita yhteiskuntia!Eikö ihmiset herää?

Mirkku

Me olemme hereillä, mutta se vähemmistö joka kiljuu kuin sika teurastettaessa, näyttää saavan tahtonsa läpi joka puolella. Merkel pitäisi saattaa vastuuseen siitä, että on pilannut koko Euroopan. On vaikeaa ymmärtää, miksi hänen on annettu se tehdä.
Se, mikä pisti silmään tuossa Grandin puheessa oli, että Berliini on toiseksi suurin yksittäinen lahjoittaja YK:n pakolaisvirastolle (UNHCR). Eli?
Ihmiset siis voidaan ostaa pettämään oma maansa ja kansansa.Juttelin taannoin yhden saksalaisrouvan kanssa niitä näitä hyvässä hengessä, mutta kun puhe kääntyi Merkeliin, hän lopetti vaivautuneen näköisenä keskustelun siihen.
Hävettäisi olla saksalainen. Tosin suomalaisenakin hävettää se, että me annamme tehdä itsellemme ja kotimaallemme karhunpalveluksen ja vieläpä maksamme siitä.

John Quiman

Jotkut ovat hereillä, useimmat eivät. Se kiljuva vähemmistö saa tahtonsa läpi, koska niiden agressiivisen karjunnan vaatimuksille annetaan periksi ja hyväksytään totuudeksi niiden ideologiset valheet hiljaisuudella.

Ei vaikuta todellisuuteen se, mitä jossain sisällään lymyillen ajattelee, kun teot ovat myötenantamista ja hiljaista hyväksyntää.

Ilkka Forsten

Se mitä siellä syvällä nyt kytee, ei tiedä hyvää itukomunisteille. Hekin tiedostavat tämän ja siksi kuullaan se loputon itku äärioikeiston uhasta.

Nyt sillä puheella alkaa olemaan jopa todellisuuspohjaa, sillä äärioikeiston tuleminen on fakta mitä et jarruta kirkumalla ihmisoikeuksista YK:n lipun varjossa. Historia toistaa itseään, vaikka Lii Andersson on väittänyt ettei näin ole. Paraskin sanomaan kommunismin ihailija.

Kata

Totta haastat Mirkku,juuripa näin.En ymmärrä miten se rääkyvä vähemmsitö onkin vallalla!

Ilkka Forsten

Heidän vaaleissa saamallaan äänimäärällä ei pitäisi olla mitään asiaa hallitukseen, ja kahden vuoden kuluttua ei enää olekaan.

Ilkka Forsten

On herätty, mutta se ottaa vähän aikaa kun alkaa tapahtumaan. Myrsky on joka tapauksessa tulossa. Siksi minäkin pidän taas päälläni mustaa T-paitaa jossa on SA logo ja asianmukainen teksti Sturmabteilung.

Kata

Mullakin on SA paita…..tosin mun lempparibändin mutta silti…. 😀

Ilkka Forsten

Kirjaimet yhdistää kuten Benettonin värit.

Noista paidoista puheen ollen olen kerännyt aikamoisen kasan niitä, ja kaikissa on jonkun tunnetun divisioonan merkit rintakuvana. On myöskin paitoja joissa avoimesti ihaillaan etelävaltioita.
Das Reich,Totenkopf, Leibstandarte, Charlemagne, Wiking, Langemarck, Dirlewanger jne. Perinteet velvoittavat, ja kunniani on uskollisuus. On ollut avartavaa seurata miten paitojen viesti vaikuttaa ihmisiin. Osa ei tietenkään käsitä niistä mitään koska ei ole perillä historiasta, osa tietää asian, ja osaa ne ” viiksettää ” ihan vimmatusti, sen näkee pärstäkertoimesta, mutta mikä tärkeintä. Yksikään EI OLE tullut sanomaan mitään eikä nimittelemään..

Asiaan saattaa vaikuttaa ulkoinen olemukseni joka ei säteile maailmaa halaavaa ituhippiä. Tatuoinnit, suht iso olemukseni ja käytökseni kursailemattomuus viestii siitä, etten kuuntele kitinöitä, enkä suvaitse vastaväitteitä. Näin helppoa on murtaa viherkommunistien kuvitelmat omasta suuruudestaan. Niille ei saa koskaan antaa mahdollisuutta isotteluun, ei koskaan.

Kata

Juu mullakin on myös paita jossa on Yhdysvaltain vaikuttajanaisia GOP puolueesta mutta kai immeiset luulee että jotain celebritiisejä koska kauniita naisia.Ainakaan ei ole tultu hattuileen koska nämä naiset olivat Trumpin hallinnosta ja kuvernöörejä.
Näin Instan jossa kyseltiin sekopuolisensukupuolen näköisiltä amerikkalaisilta esim milloin Columbus löysi Amerikan ja jokopoikataityttötaijokinmuu vastasi että:”1989″,ei edes koska Obama oli pressa,naurettiin vaan …koulu on sielläkin sekaisin.Ei IHME että on paikat pirstaleina ja kaupoista kävellään iso reppu täynnä muotivaatteita koska suojaväri ja KUKAAN ei tee mitään.Instassa tämäkin…eli rikos kannattaa!!!Ihan rauhallisesti ulos,vain katseet seuranaan…elämme outoja aikoja,oherratun aika sanoi isänikin 1990-luvun alussa….

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa