Eurooppa Maahanmuutto

Unicef varoittaa Afrikan suuresta pakolaisaallosta

Kuva European Commission DG Echo / Flickr / CC BY-SA 2.0
Laskelmien mukaan Afrikan väestömäärä kaksinkertaistuu 2,5 miljardiin ihmiseen vuoteen 2050 mennessä. Unicef vaatii lisää koulutusta ja talouselämän tukemista syntyvyyden hillitsemiseksi. Muutoin Eurooppaa uhkaa suuri pakolaisvyöry.

Afrikan kehitysmaiden väestöräjähdys on voimakas. Unicefin laskelmien mukaan vuonna 2050 maanosan väestömäärä nousee 2,5 miljardiin ihmiseen. Seuraavien 13 vuoden aikana ratkaistaan ongelmia tai ne siirtyvät muiden kannettaviksi, kertoo Unicefin julkaisema raportti Generation Afrika 2030.

Erityisen suureksi on kasvamassa nuorten osuus väestöstä. Yli 500 miljoonaa afrikkalaista on alle 25-vuotiaita. Unicefin raportin mukaan vuonna 2030 yli 750 miljoonaa afrikkalaista on iältään alle 18 vuotta.

Me olemme kriittisessä vaiheessa Afrikan lasten suhteen, sanoo Unicefin Etelä- ja Itä-Afrikan aluejohtaja Leila Pakkala. Väestönkasvun hillitseminen voisi muuttaa mantereen tulevaisuuden ja pelastaa miljoonia ihmisiä köyhyydeltä.

Tilanteeseen reagoimatta jättäminen vie Afrikan mantereen demografisen kehityksen suuntaan, jonka kustannuksia ei voida edes kuvitella, kertoo Unicefin raportti.

Väestönkasvun räjähdys, ilmastonmuutos, nopea urbanisoituminen ja puuttuvat sosiaaliset verkostot voivat johtaa erittäin nopeasti nousevaan työttömyyteen, köyhyyteen ja uuteen massiiviseen pakolaisaaltoon kohti Eurooppaa.

Lähde: Welt/Unicef

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa