Eurooppa Politiikka

Unkari ja Puola kaatoivat EU:n budjetin ja elvytyspaketin

Unkarin ja Puolan liput. Kuva Shutterstock.

Reuters kertoo, että Unkari ja Puola ovat toteuttaneet uhkauksensa ja kaataneet EU:n 7 vuodeksi suunnitellun 1100 miljardin budjetin ja 750 miljardin elvytyspaketin.

Toimenpide on seurausta EU:n tuille kaavailemista ehdoista. Bryssel on halunnut puuttua maiden sisäpolitiikkaan sitomalla EU-jäsenmaiden saamat tuet niin kutsuttuun oikeusvaltioperiaatteeseen.

Äänestyksessä vaadittiin yksimielistä hyväksymistä, mutta Unkari ja Puola käyttivät veto-oikeutta.

Unkarin parlamentin puhemies László Kövér on kutsunut EU:n vaateita moraaliterroriksi. Kövérin mukaan EU:n perussopimukset sisältävät mekanismeja, joiden tarkoituksena on nimenomaan estää poliittisia tai ideologisia menettelyjä, ja näitä sääntöjä ei pidä polkea.

Puolan varapääministeri Jarosław Kaczyński on sanonut, että jos ”yhteiset arvot” ja niin kutsuttu ”oikeusvaltioperiaate” asetetaan EU-tukien ehdoiksi, kyseessä on kiristys.

– EU-virkailijat ja -instituutiot pyrkivät loukkaamaan Puolan itsemääräämisoikeutta jopa kulttuurisella tasolla, varapääministeri on korostanut.

Molemmat V4-maat ovat aiemmin tuominneet EU:n pyrkimykset ja todenneet, että uhkailun jatkuessa maat puolustavat omia etujaan käyttämällä veto-oikeutta elvytyspakettiin ja EU-budjettiin.

Lähteet Reuters, Kansalainen (1, 2).

Korjattu virheelliset budjetin ja elvytyspaketin suuruusluokat 16.11 klo 23:03

  • 5.1K
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset