Eurooppa Maahanmuutto

Unkarilta selvä ääni taakanjaolle: yli 98 % äänesti EI

14570480_1192574374148614_1497128011122783088_n

Unkarin vaalitulos oli suuri voitto EI- äänille. Klo 22.50 aikaan paikallista kun äänet oli laskettu kokonaan, näytti tulos siltä, että 98,32 % äänestäneistä äänesti EI- EU:n taakanjaolle.

Matalan äänestysprosentin takia Unkarin vaaliviranomaiset ilmoittivat, että tulos ei olisi lainvoimainen Unkarin perustuslain mukaan, jonka mukaan kansanäänestyksessä hyväksyttyjä ääniä pitää olla vähintään puolet. Äänestyprosentti oli 40.03 %, joka on suunnilleen sama kuin esimerkiksi Suomen eurovaalien äänestysprosentti vuonna 2014.
kuvakaappaus-2016-10-02-22-56-34

Viktor Orban on kuitenkin tyytyväinen tulokseen. Se oli hänen mielestään suuri voitto. On selvää, että kun äänestäneistä lähes kaikki äänestivät Orbanin linjaa, on tulos selvä voitto. Nyt Orbanin linjalla oli enemmän äänestäneitä kuin Unkarin EU- jäsenyydestä äänestäneitä.

Hallituksen mukaan heille äänestys on selvä voitto ja heillä on kansan vahva tuki. Sen takia Viktor Orbán ehdottaa huomenna perustuslakiin muutoksen- unkarilaiset päättävät tästä lähtien ainoastaan itse kenen kansaa asuvat. Sitä ei päätetä Brysselissä.

14519747_10154464108171093_5164914051790994064_n
Sunnuntai- illan mittaan käytiin Serbian puolella Unkarin vastaisella rajalla mielenkiintoista näytelmää. Joku oli levittänyt Serbian rajalla kuukausia notkuneille tuhansille laittomille muslimeille huhun, että Unkarin äänestyksessä olisi kyse rajan avaamisesta. Muslimit siis odottivat toiveikkaina rajan aukeamista ja matkan jatkumista edelleen Ruotsiin ja Suomeen.

HIRADO M1

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa