Eurooppa Politiikka

Unkarin kansallinen konsultaatio osoittaa maan olevan oikealla tiellä

Csaba Dömötör. Kuva Gergely Botár / Unkarin hallitus
Valtiosihteeri Csaba Dömötör sanoi Unkarissa vasta järjestetyn kansallisen konsultaation osoittavan selvästi, että unkarilaiset eivät halua Brysselin tekevän maan kannalta merkittäviä päätöksiä.

Unkari on sanonut hyvin onnistuneen kansallisen konsultaation auttavan paremman yhteiskunnan rakentamisessa unkarilaisille.

99 prosentti vastaajista tuki hallituksen kantaa maan itsenäisyyden säilyttämiseen.

Valtiosihteeri Csaba Dömötör sanoi, että konsultaatio osoittaa selvästi unkarilaisten haluavan pitää omissa käsissään maan kannalta merkittävät päätökset.

”Meidän täytyy pitää omassa päätösvallassa verotukseen, palkkoihin ja energian hintaan liittyvät asiat, ja meidän tulee jatkaa laittoman siirtolaisuuden vastaista taistelua. Meidän tulee myös tehdä ulkomaisista lähteistä rahoitettujen aktivistiryhmien toiminta läpinäkyväksi,” hän sanoi.

Kansallinen konsultaatio päättyi 31. toukokuuta, ja Dömötör sanoi, että se on osa EU:n tulevaisuutta koskevaa keskustelua. Unkari haluaa vahvan Euroopan joka kunnioittaa kansallisvaltioita ja rakentuu niille, hän painotti.

Konsultaatioon osallistui 1 680 933 unkarilaista – yli 400 000 enemmän kuin äänesti vasemmistoa vuoden 2014 parlamenttivaaleissa.

Unkarin hallitus

 

  • 308
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset