Eurooppa Politiikka

Unkarin Suomen suurlähetystö: Suomen lehdistö vetää vääriä johtopäätöksiä Unkarin poikkeustilalaista

Unkarin parlamenttirakennus Budapestissä. Kuva Andrew Bossi / Wikimedia Commons / CC BY-SA 2.5

Useat Euroopan unionin liberaalipoliitikot ovat halunneet rangaista Unkaria poikkeustilalain vuoksi. Unkarin hallitus sai maanantaina tehdyn päätöksen myötä laajat oikeudet pandemian taltuttamisen suhteen.

Unkarin päätöstä on kritisoitu useissa EU-maissa.

– Tässä ennennäkemättömässä tilanteessa on perusteltua, että jäsenvaltiot toteuttavat poikkeuksellisia toimenpiteitä kansalaistensa suojelemiseksi ja kriisin voittamiseksi. Olemme kuitenkin erittäin huolestuneita oikeusvaltion periaatteiden, demokratian ja perusoikeuksien rikkomusten riskistä, jotka johtuvat tiettyjen hätätoimenpiteiden toteuttamisesta, 13 EU-maata kertoi julkilausumassaan keskiviikkona.

Vaikka julkilausumassa ei Unkaria suoraan mainittukaan, kritiikki oli selvästi kohdistettu Unkariin. Suomi oli yksi julkilausuman allekirjoittaneista maista.

Unkarin hallitus muistuttaa tiedotteessaan, että poikkeuksellisten aikojen vallitessa tavanomaiset toimenpiteet eivät ole riittäviä.

– COVID-19 -pandemia asettaa ennennäkemättömän haasteen Euroopan unionille ja sen jäsenvaltioille. Tavanomaiset ratkaisut ja perinteiset lähestymistavat ovat selvästi osoittautuneet riittämättömiksi. Kaikki EU-jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön joukon poikkeuksellisia toimenpiteitä, tiedotteessa kerrotaan.

Unkarin Suomen suurlähetystö puolestaan toteaa Suomen lehdistön julkaisseen Unkarin uuteen lainsäädäntöön liittyen lukuisia artikkeleita, joissa on kyseenalaistettu demokraattisen hallintomuodon jatkuvuutta.

– Useimmissa tapauksissa kirjoitukset sisältävät runsaasti asiavirheitä, ja niissä on vedetty vääriä johtopäätöksiä, suurlähetystöstä huomautetaan.

Uusi lainsäädäntö poikkeusolojen pidentämisestä ei anna hallitukselle oikeutta jatkaa voimassa olevaa poikkeustilaa ilman takarajaa.

– Takarajana on vakavan terveysvaarantilanteen päättyminen, mikä määritellään objektiivisten kriteereiden pohjalta.

Uusi lainsäädäntö ei myöskään anna hallitukselle oikeutta jatkaa poikkeustilaa ilman parlamentin hyväksyntää.

– Se nimenomaan takaa parlamentille oikeuden peruuttaa poikkeustila milloin tahansa se katsoo sen oikeaksi.

Unkarin hallitus ei voisi päättää uusista määräyksistä parlamentin ohi, sillä lakiehdotus jopa velvoittaa hallitusta säännöllisesti antamaan tietoa toimista parlamentille. Unkarin parlamentti keskustelee suurlähetystön mukaan tiedonannoista hyvinkin vilkkaasti.

Uusi lainsäädäntö ei käsittele mielipidevapautta yleisesti, joten se ei myöskään rajoita kritiikkiä hallitusta kohtaan.

– Siinä määrätään rangaistuksia ainoastaan niille, jotka tahallaan levittävät valheita ja tahallaan estävät epidemian hillitsemiseksi tehtyjä toimia.

Unkarissa seuraavat parlamenttivaalit järjestetään perustuslain mukaisesti huhti- tai toukokuussa 2022. Uudella lainsäädännöllä ei suurlähetystön mukaan ole mitään tekemistä tämän kanssa, sillä lainsäädäntö koskee ainoastaan täytevaalien lykkäämistä poikkeusoloissa.

Lopuksi suurlähetystöstä muistutetaan, että perustuslaki Unkarissa on edelleen täysimääräisesti voimassa, kuten myös perustuslaissa määrätyt perusoikeudet ja ihmisoikeudet.

Unkarissa uusi lainsäädäntö on otettu tervetulleena vastaan. Noin 90 prosenttia unkarilaisista tukee valtaoikeuksien laajentamista hätätilan vallitessa. Noin 60 prosenttia on sitä mieltä, että hätätilaa ja uutta lainsäädäntöä tulee jatkaa siihen saakka, kunnes pandemia on kukistettu.

  • 1.2K
    Shares
Tagit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset