Kotimaa

Upseeriliitto kantaa huolta sotilaiden taistelukunnosta

Kuva: Wikimedia commons

Puolustusvoimissa lisätään parhaillaan sotilaiden valmiutta ja harjoituksia, jotta olemme iskussa mahdollista painostusvaihetta varten. Valmiutta ei kuitenkaan täysin saavuteta, jos sotilaat eivät pääse palautumaan. Puolustusmäärärahoja nostettaessa on muistettava, että aseet ja järjestelmät tarvitsevat osaavan henkilöstön ja riittävästi koulutettuja johtajia.

Puolustusvoimat on saamassa lisää määrärahoja muun muassa materiaalihankintoja ja kertausharjoituksia varten. Myös henkilöstöön on panostettava, sillä Ukrainassakin on nähty, että hävittäjä, laiva tai tankki ei toimi ilman huoltoa.

– Valmiudessa olemisen ja päivystyksen palvelussuhteen ehtoja on parannettava. Moni upseeri päivystää nyt omalla ajallaan ilman työaikaa. Lisäksi kun sotaharjoituksia lisätään, tarvitaan palautumisaikaa kovan työvaiheen jälkeen. Juuri nyt tätä on vaikeaa tuoda julkisuuteen, mutta kannamme vahvasti huolta sotilaiden taistelukunnosta, sanoo Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita.

– Upseereita on yksinkertaisesti koulutettava lisää tällä vuosikymmenellä. Nopea lääke upseerivajeeseen on, että palveluksesta eronneita upseereita rekrytoidaan nopeasti avoimiin tehtäviin. Niiden täyttäminen auttaa parhaiden joukkojen ja esikuntien valmiuden parantamista, sanoo Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen.

Henkilöstön kuormittaminen huolettaa myös asiantuntijoita

Suomessa on perinne, että kaikkea ei voi sanoa Puolustusvoimien virassa ollessa. Ukrainan sodan myötä keskustelu on avautunut, ja sotilaita on hyödynnetty hyvin asiantuntijoina julkisuudessa.

Upseerit pitävät tärkeänä, että asiantuntijoilta kysytään, millaisia vahvistuksia puolustuksemme suorituskyky tarvitsee. Heidänkin puheenvuoroissaan on tuotu esiin sekä henkilöstön määrän tarpeet että valmiuden kasvattamisen haasteet.

Esimerkiksi puolustusministeriön kansliapäällikön virasta pari kuukautta sitten eläköitynyt Jukka Juusti muistutti Suomen Kuvalehden haastattelussa, että ”jos valmiutta nostetaan, se tarkoittaa, että pitää päivystää vuorokauden ympäri, mikä tarkoittaa henkilöstölle todella isoa rasitusta”.

Upseeriliiton jäsenkyselyssä, joka tehtiin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, jopa lähes joka toinen upseeri ilmoitti jaksamisensa huonontuneen viimeisen vuoden aikana. Kyselyn mukaan palautuminen normaalista sotaharjoituksesta kestää vuorokaudesta kahteen vuorokauteen.

5 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
vesku

Ei ole huolet mitenkään odottamattomia,,,,,kun katselee tänä päivänä , ei oikein ole työmiehen näköistä jengiä,,,,iso osa on ns. KILI-PARTOJA, NUTTURAPÄITÄ sekä PONIN -HÄNTÄ POIKIA,,,Onneksi naisten halukkuus on lisääntynyt,,,,,

Ilkka Forsten

Armeijassa on kuitenkin se hyvä puoli, että tosipaikassa kiliparrat ja nuturat lähtee parturiin siinä kuin muidenkin karvankasvu.

Hh1488

Ite olen huolissaan kansan kahtiajaosta vasemmisto kommareitten toimesta. Se jos joku alentaa taistelu moraalia ja on erittäin vahingollista suomen puolustukselle, myös vahingollista rauhanajan yhteiskunnalle.

pieniä on silakat...

Mä voin het ilmoittautua Lahtiseksi ja jäädä kotikonnuille pitämään vahtia.

GNS

Vasemmisto kommari on sitten sellainen joka ei sydämestään vihaa venäläisiä eikä ymmärrä että Venäjällä ei ole koskaan yhtään minkäänlaista johdonmukaisuutta jota voisi lukea. Eli Venäjä on ainut kansallinen uhka.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by GNS