Eurooppa

V4-maissa halutaan voimakasta kansallisvaltiota ja väestönkasvua perinteisten perheiden kautta

Kuva Visegrád Post.

Euroopan perinteisen kristillisen kulttuurin säilyttäminen, perheet ja kansallisvaltioaate ovat etusijalla V4-maissa.

Századvég-instituutin toteuttamaan Project Europe -tutkimukseen osallistui 27 EU-jäsenvaltiota, Yhdistynyt kuningaskunta, Norja ja Sveitsi. Tutkimuksessa analysoitiin Visegrád-maiden (V4) eli Unkarin, Puolan, Slovakian ja Tšekin tasavallan kansalaisten näkemyksiä Euroopan unionin tulevaisuudesta, laittoman maahanmuuton hallinnasta, perheiden tukemisesta ja syntyvyyden edistämisestä.

Tutkimus osoittaa, että 53 prosenttia EU-perustajamaiden ja 1900-luvulla unioniin liittyneiden maiden ja 59 prosenttia Visegrád-maiden kansalaisista uskoo, että Euroopan tulee säilyttää kristillinen kulttuurinsa ja perinteensä.

Kristittyjen perinteiden hylkäämistä ja siirtymistä kohti maallisempaa kulttuuria kannattaisi 37 prosenttia perustajamaiden ja viime vuosisadalla liittyneiden maiden vastaajista sekä 32 prosenttia V4-maiden kansalaisista.

Väestömäärää ei haluta kasvattaa maahanmuutolla

Euroopan unioni on taistellut demografian ja talousvaikeuksien kanssa jo vuosia, ja mahdolliset ratkaisut näihin ongelmiin ovat jatkuva keskustelunaihe Euroopassa.

Tutkimuksen mukaan yli kolme neljäsosaa (78 prosenttia) V4-kansalaisista on samaa mieltä siitä, että heidän maansa tulisi luottaa kotimaisiin resursseihin tai tukea paikallisia perheitä maahanmuuton sijaan, kun taas EU-perustajamaissa ja 1900-luvulla liittyneissä näin ajattelee 65 prosenttia.

Samaan aikaan 72 prosenttia Visegrád-maiden kansalaisista ja 53 prosenttia perustajamaiden ja viime vuosisadalla liittyneiden maiden kansalaisista uskoo, että väestön vähenemisen aiheuttamaa ongelmaa ei pitäisi ratkaista kannustamalla maahanmuuttoa vaan lisäämällä väestön määrää syntyvillä lapsilla.

On siis selvää, että Unkarin, Puolan, Slovakian ja Tšekin tasavallan kansalaiset haluavat vastata väestörakennetta koskeviin ongelmiin ja siihen liittyviin taloudellisiin haasteisiin tukemalla perheitä ja syntyvyyden lisäämistä eikä suinkaan massamaahanmuutolla.

Valtaa ei haluta luovuttaa Brysseliin

Keskeinen kysymys Euroopan unionin kehitykselle on, tuleeko valtaa keskittää Brysseliin vai jäsenvaltioiden suvereniteettia suojata tulevina vuosina.

Tutkimus osoittaa, että V4-maat ovat Euroopassa keskimääräistä sitoutuneempia kunnioittamaan kansallista itsemääräämisoikeutta sen sijaan, että sallisivat Brysselin vallan kasvattamisen.

34 prosenttia EU:n ja Ison-Britannian vastaajista ja 30 prosenttia Visegrád-maiden kansalaisista uskoo, että Brysselille olisi annettava enemmän valtaa, kun taas enemmän valtaa jäsenvaltioille antaisi 49 prosenttia muista eurooppalaisista ja 54 prosenttia V4-maiden kansalaisista.

Ilmiö voidaan selittää sillä, että Visegrád-maissa nähdään oman maan ja alueen etujen valvominen mahdolliseksi vain vahvan kansallisvaltion avulla.

Lähde Visegrád News.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa