Eurooppa Politiikka

Václav Klaus: Eurooppa on vapautettava uudelleen

Václav Klaus, Tsekin presidentti 2003-2013
Syyskuussa pitämässään puheessa Tšekin entinen presidentti Václav Klaus harmitteli sitä, ettei Länsi-Eurooppa hyödyntänyt neuvostoimperiumin romahtamista samalla tavoin kuin kommunismin ikeestä vapautuneet entiset itäblokin maat. Hän katsoo uusvasemmiston vallanneen kaikki perinteiset valtapuolueet Länsi-Euroopassa.

Konservatiiviajattelijat Ronald Reagan, paavi Johannes Paavali II sekä Margaret Thatcher olivat Klausin mukaan merkittävimmät kommunismin kaatumiseen vaikuttaneet henkilöt. Sen sijaan François Mitterrandin, Helmut Kohlin ja Jacques Delorsin kaltaisia eurooppalaispoliitikkoja hän kritisoi kyvyttömyydestä puolustaa tuolloin perinteisiä läntisiä arvoja kommunismia vastaan.

Václav Klausin 25.-26. syyskuuta 2018 Washington D.C.:ssa Ronald Reaganin presidenttikirjaston amfiteatterissa pitämä konferenssipuhe. Konferenssin nimen suomennos on “Ronald Reagan ja Johannes Paavali II: Kumppanuus, joka vapautti Euroopan ja muutti maailmaa”:

Kiitokset tämän konferenssin järjestämisestä, saamastamme kutsusta sekä mahdollisuudestani puhua tälle kunnianarvoisalle yleisölle. Konferenssin aihe on mielestäni erittäin tärkeä ja merkityksellinen sekä Euroopalle että Amerikalle. Ronald Reagan ja paavi Johannes Paavali II muuttivat maailmaa ja vaikuttivat merkittävästi Eurooppaan ja sen seurauksena Keski- ja Itä-Euroopan entisten kommunistimaiden ihmisten elämään, siten myös minunkin elämääni.

Aloitan kahdella huomiolla tai kenties varauksella. Ensinnäkään en ole vakuuttunut siitä, että meidän pitäisi puhua Ronald Reaganin ja Johannes Paavali II:n välisestä kumppanuudesta. Katson sen olleen korkeintaan epäsuoraa kumppanuutta. He molemmat puolustivat vapautta sekä perinteisiä konservatiivisia arvoja ja asenteita. Voin vahvistaa heidän rinnakkaisen toimintansa synergiavaikutuksen olleen huomattavaa. Kommunistisessa Keski-Euroopassa tunsimme vaikutuksen erittäin voimakkaana, ja he molemmat olivat meille suuria innoittajia, mutta kommunistijohtajamme pitivät heitä päinvastoin uhkana.

Toisekseen, konferenssin nimessä mainitaan Ronald Reagan ja Johannes Paavali II, kaksi hyvin merkittävää henkilöä. Siinä ei kuitenkaan mainita kolmatta henkilöä, joka oli tuolloin yhtä tärkeä. Mielestäni Margaret Thatcher ansaitsee tulla myös mainituksi.

Kun Reagan ja Thatcher olivat poliitikkoja, niin Johannes Paavali II oli teologi, joka hyödynsi kokemuksiaan kotimaansa Puolan kommunistisesta todellisuudesta. Nämä kolme henkilöä – enemmän kuin ketkään muut – muuttivat Eurooppaa ja maailmaa. Jotkut luultavasti haluavat korostaa erityisesti heidän poikkeuksellista rooliaan kommunismin kaatamisessa. Kyllä ja ei, he kuitenkin saivat aikaan paljon enemmän.

Puhuessani marraskuussa 2009 Kaliforniassa Ronald Reaganin presidenttikirjastossa Berliinin muurin kaatumisen 20-vuotisjuhlan yhteydessä järjestetyssä konferenssissa, esitin, että eurooppalainen niin sanottu ”Helsinki-prosessi oli hampaaton ja naiivi saamaan aikaan todellisia tuloksia”, ja että “ainoa todellinen ulkopuolinen apu, joka kiihdytti kommunismin lopullista romahtamista, tuli Ronald Reaganilta ja Margaret Thatcherilta, jotka ymmärsivät, etteivät pelkät sanat riitä kaatamaan tätä pahaa valtakuntaa”[1]. He ymmärsivät enemmän kuin ketkään muut sen, että Neuvostoliittoa ja sen laajentumispolitiikkaa oli vastustettava, ei pelkästään pitämällä niitä väärinä.

Näiden kolmen poikkeusyksilön roolia ei voida kieltää, mikä tulisi muistaa yhä uudelleen. Siitä huolimatta korostan jatkuvasti kommunismin romahtaneen hallintonsa sisäisiin ongelmiin. Jo 1980-luvun lopulla kommunismi oli heikko, pehmeä, vanha ja sisältönsä menettänyt termi, eikä lähes kukaan puolustanut sitä vakavissaan. Kuitenkin ilman Ronald Reagania, Margaret Thatcheria ja Johannes Paavali II:sta kommunismi olisi hajonnut huomattavasti myöhemmin.

Kuten totesin, he eivät pelkästään auttaneet meitä pääsemään eroon kommunismista Keski- ja Itä-Eurooppassa, vaan he saivat aikaan paljon enemmän. He muuttivat huomattavasti länttä itseään. He ymmärsivät mikä oli vialla 1970-luvun ja 1980-luvun suhteellisen vauraassa lännessä. He katsoivat kriittisesti Euroopan ja koko lännen vallannutta voittoisaa vasemmistoideologiaa ja uskalsivat vastustaa sitä.

Heillä oli vahvat ideologiset näkemykset ja he puolustivat erittäin lujasti länsimaisia konservatiivisia arvoja. He ajattelivat ja ilmaisivat tavallisten kansalaisten viisaudella, ei poliittisten eliittien viisaudella, ja tällä taustallaan he kykenivät muuttamaan yleisen ajattelun valtavirtaa. He eivät tavoitelleet pelkästään käytännöllistä politiikkaa, vaan kykenivät myös innostamaan. Ronald Reagan Amerikassa ja Margaret Thatcher Britanniassa palauttivat ihmisten jo lähes menetetyn luottamuksen kapitalismiin ja vapaisiin markkinoihin, jotka olivat tuolloin täysin vastakkaisia Euroopassa ja etenkin Länsi-Euroopassa vallinneelle hengelle.

Toisin oli meillä Keski- ja Itä-Euroopassa, jossa kommunismin loppuvaiheissa Ronald Reagania, Margaret Thatcheria ja Johannes Paavali II:sta pidettiin sankareina. Emme kiinnittäneet juurikaan huomiota eurooppalaisiin poliitikkoihin kuten François Mitterrand, Helmut Kohl tai Jacques Delors. He eivät olleet meille innoittajia, emmekä odottaneet heiltä kovinkaan paljon. He eivät aktiivisesti puolustaneet vanhoja hyviä länsimaisia arvoja eivätkä määrätietoisesti ja selvästi vastustaneet kommunismia.

Olen pahoillani siitä, ettei länsi hyödyntänyt kommunismin kaatumista ottaakseen ratkaisevan askeleen eteenpäin. Kommunismin loppu osoittautui ratkaisevaksi hetkeksi myönteiseen suuntaan vain meille (tai lähinnä meille) entisessä itäblokissa. Pitkien traumaattisten sorron, järjettömyyden ja turhautumisen vuosikymmenten jälkeen nautimme suuresti vapauden ja demokratian syntymisestä ja käytimme sitä yhteiskuntamme perusteelliseen muuttamiseen.

Länsi tunsi virkistävää huojentuneisuutta kommunismin kadottua, mutta yhdessä Francis Fukuyaman kanssa se uskoi lähestyvänsä historian loppua, ideologian loppua, kiistojen loppua jne. Naiivisti oletettiin, että läntinen liberaali järjestelmä [2] tulisi vallitsemaan ikuisesti kaikkialla maailmassa, mikä ajatuksena osoittautui kohtalokkaan virheelliseksi ja harhaanjohtavaksi. Se johti holtittomuuteen ja vastuuttomuuteen.

Keskittymiskykynsä menetyksen myötä länsi vasemmistolaistui merkittävästi siirtyen uusvasemmistoon, liberaaliin edistykselliseen vasemmistoon, joka yhdessä vihreiden kanssa otti hallintaansa kaikki valtapuolueet, ja siitä tuli tärkein tekijä uusien puolueiden perustamisessa. Me vuosikymmenien kommunismin ikeen kokeneet olemme hyvin turhautuneita huomatessamme heilurin palanneen pitkän aikavälin tasapainoasemaansa – joka on hyvin kaukana vasemmalla, kaukana Ronald Reaganista ja Margaret Thatcherista.

Valitettavasti tämä todellisten legendaaristen persoonien ainutlaatuisen ja poikkeuksellisen kolmikon vaikutus ei ole jäänyt pysyväksi. Vaikutus riitti vain lyhyelle tai ehkä keskipitkälle aikavälille. Sen alkuperäinen vaikutus on jo täysin haihtunut.

Nykyajan Euroopan merkittävimmät persoonat ovat poliitikkoja, kuten Merkel, Macron, May, Juncker tai uusi paavi Franciscus. Nimet Reagan, Thatcher tai Johannes Paavali II ovat enemmän tai vähemmän unohdettuja. Olemmeko tästä tietoisia ja pyrimmekö aktiivisesti tekemään jotain tämän suhteen? Pelkäänpä että emme.

Mistä löydämme vanhojen hyvien konservatiivisten ajatusten ja arvojen uusia puolustajia ja kannattajia, ja samalla myös kykeneviä, vakuuttavia ja luotettavia poliitikkoja, jotka voisivat saada nämä ajatukset uudelleen hallitseviksi? Ronald Reaganilla, Margaret Thatcherilla ja Johannes Paavali II:lla olivat nämä kaikki ominaisuudet. Oliko tämä vain onnekas, poikkeuksellinen, erittäin epätodennäköinen historiallinen sattuma vai jotain sellaista, joka tulee säännöllisesti, koska ihmiskunta ansaitsee sen? Tässä suhteessa olen melko pessimistinen.

Václav Klaus

[1] Klaus, V., 20 vuotta muurin murtumisen jälkeen, Ronald Reaganin presidenttikirjasto, Simi Valley, Kalifornia, 6. marraskuuta 2009, https://www.klaus.cz/clanky/2066
[2] Käytin tarkoituksellisesti ilmaisua “liberaali järjestelmä” sen sijaan, että käyttäisin hyvin ongelmallista ilmaisua “liberaalinen demokratia”.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset