Kolumnit

Väestön degeneroituminen ei ole myytti

Katselemalla ympärilleen erityisesti eri medioiden välityksellä kykenee varsin vähällä vaivalla havainnoimaan, kuinka mukavuudenhaluisuus, ääri-individualismi johdannaisilmiöineen, uusavuttomuus, kaikenlaisiin materiaalisiin turhuuksiin keskittyminen ja vihonviimeisimpänä roskaviihde ovat kaikki yhdessä tai erikseen turruttaneet länsimaalaiset nykyihmiset. Vanhaa mantraa toistaen keskeisin taustatekijä on se, että liian kauan on mennyt liian hyvin, joka on saanut ihmiset kuvittelemaan, että olemme ikuisessa varjeluksessa.

Suurimman huomion saavuttavat tätä nykyä somekohut, jotka ovat enemmän tai vähemmän tyhjästä polkaistuja, mutta sitäkin voimakkaammin paisuteltuja. Jos oikein vainoharhaiseksi heittäytyisi, voisi tämän kuvitella olevan jokin ovelaakin ovelampi sekä erittäin pitkän tähtäimen jo kauan sitten käynnistetty salaliitto. Valtava savuverho, joka sallii äärimmäisen radikaalit poliittiset muutokset ilman, että suuri yleisö jaksaa kiinnittää niihin sen suurempaa huomiota. Toisinajattelijat puolestaan vaiennetaan tuossa tuokiossa mielipidepoliisin toimesta.

Tämä teoria tunnetaan toki myös nimellä kulttuurimarxismi, mutta keskityn tässä kirjoituksessa käsinkosketeltavan ilmiön pinnalliseen puoleen ilman sen syvempiä kulttuurisia ulottuvuuksia. Kutsun tätä vähemmän omaperäisesti ja monen ihmissielun diplomi-insinöörin mielestä eittämättä kulttuurimarxismiin verrattavalla pseudotieteellisellä nimityksellä degeneroituminen. Evoluutiobiologiassa käsitteellä ei ole hyväksyntää ja tarkoitankin sitä lähinnä metaforana väestön henkisestä rappiosta.

Keskimääräistä nykyihmistä kiinnostaa tosi-tv-julkkisten elämä ihmissuhdekiemuroineen, Temptation Island ja Ensitreffit alttarilla -ohjelmien kaltainen ja ihmisten alhaisimpia vaistoja ruokkiva roskaviihde, Kim Kardashianin perse, verkkokauppojen tarjoukset joutavanpäiväisestä krääsästä, nahistelu sosiaalisen median kirpputoreilla, selvitykset kansalaisten seksielämästä, avioeroon johtavista syistä sekä pettämisistä, lifestyle-, muoti- ja sisustusvinkit ja kaikenlainen yksinkertainen hedonismi.

Sitä vastoin nykyihmistä ei kiinnosta työttömien työnhakijoiden alati yltyvä päähän potkiminen valtionjohdon taholta, häikäilemätön yhteiskuntaluokkien välinen tulonsiirto köyhiltä jo entuudestaankin hävyttömän äveriäille, halpatyövoimareservin kartuttaminen työttömien lisäksi kompetenssihaasteellisilla maahanmuuttajilla hallitsevan taloudellisen eliitin hyödyksi, kansallisen koheesion tulevaisuudennäkymät, historiantuntemus, maanpuolustus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tietokirjallisuus jne.

Nykyihmisen karikatyyriä ei kiinnosta mikään konkreettinen asiakysymys paitsi viimeistään (jos silloinkaan) siinä vaiheessa, kun se kapsahtaa jollain tapaa omaan nilkkaan. Silloin onkin jo liian myöhäistä ja aikaa riittää syyllistää muita oikein kaksin käsin. Voisi todeta, ettei nykyihmistä kiinnosta kehittää itseään. Pikemminkin tarkoitus on saada itsensä taantumaan henkisesti takaisin lapsen tasolle, jolloin mielenkiinnon kohteet riittää kattamaan mahdollisimman vaatimattomat virikkeet.

Nykypäivän länsimaiselta arvoyhteisöltä on kaiken runsaudenpulan keskellä unohtumassa toimivan yhteiskunnan peruspilarit. Niihin kuuluvat valvominen sekä ylläpito sen sijaan, että kaiken oletetaan lutviutuvan kuin taivaan lahjana siunaantuneiden ja poikkeuksellisen kyvykkäiden päättäjien ansiosta. Suomen tapauksessa lakia säätävä elin, eduskunta, on tekemisistään vastuussa kansalle, eikä kenellekään muulle. Sen johdosta äänestämättä jättäminen eduskuntavaaleissa on suoranainen synti ja häpeä.

Valitettavasti pelkään, ettei kelkka ole käännettävissä millään muulla tavoin kuin antamalla koko maan ajautua konfliktiin, kuten sotatilaan. Näennäinen ja lähinnä materialismiin perustuva hyvinvointi ja yltäkylläisyys ovat jatkuneet niin pitkään, että olemme ylittäneet taitekohdan, jonka jälkeen paluu ihmisyyden, kansallisvaltion ja sivistyksen perimmäisten kysymysten äärelle ei onnistu millään muulla tavoin kuin ottamalla kaikki näennäisen hyvinvoinnin instrumentit pois.

Kyseisessä tilanteessa olisi vahingoniloisen viihdyttävää seurata, miten Suomen suurimpien kaupunkien erityisesti nuorempi väestö selviäisi, kun yhtäkkiä ei enää olekaan mahdollisuutta pohdiskella, laittaako päälleen Burberryä, Lacostea vai Ralph Laurenia, saako varmasti aamukahviinsa soijamaitoa, värjääkö kyntensä karmiininpunaiseksi vai akvamariiniksi tai miten saa ylipäätään aikansa kulumaan, kun suosikkitubettaja on laitettu rintamalle.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset