Eurooppa Maahanmuutto

Välimeren meripelastusoperaatiot siirtyvät Libyan aluevesille ja kiihdyttävät ihmissalakuljetusta

Laittomia siirtolaisia Välimerellä. Kuvituskuva. Kuva Wikimedia Commons.
Välimeren meripelastusoperaatiot ovat siirtyneet muutaman vuoden aikana Italian aluevesien tuntumasta Afrikan valtioiden aluevesille. Samalla ihmissalakuljetus on kasvanut ennätysmäisiin lukemiin ja muuttunut siirtolaisille yhä vaarallisemmaksi.

The New York Times kertoo, että Italian, EU:n ja kansalaisjärjestöjen ylläpitämillä Välimeren meripelastusoperaatioilla on ollut ei-toivottuja vaikutuksia, ja ne ovat aiheuttaneet ihmissalakuljetusverkoston voimistumista sekä niiden strategioiden muuttumisen yhä vaarallisemmiksi siirtolaisille.

Meripelastusoperaatiot ovat siirtyneet EU:n aluevesiltä Afrikan aluevesille

Merioperaatiot ovat siirtyneet vuosi vuodelta yhä lähemmäs Afrikan valtioiden aluevesiä, siirtyen vuoden 2016 aikana osittain Libyan aluevesien sisäpuolelle.

Kuva New York Times

Ennen vuotta 2014 operaatiot tapahtuivat EU:n aluevesien tuntumassa, ja siirtolaisalukset saapuivat tuolloin lähelle Italiaa. Vuoden 2014 aikana useat operaatiot tapahtuivat jo eteläisellä Välimerellä. Vuoden 2015 aikana operaatiot tapahtuivat jo hyvin lähellä Libyan aluevesiä, ja vuonna 2016 operaatiot ovat suurelta osin siirtyneet Libyan aluevesille.

On selvää, että tällaiset pelastusoperaatiot rohkaisevat yhä enemmän siirtolaisia yrittämään matkaa Afrikasta Eurooppaan, ja ihmissalakuljettajat, jotka ansaitsevat jokaisesta Eurooppaan pyrkivästä siirtolaisesta tuhansia dollareita,  varustavat siirtolaisia varten yhä enemmän ja yhä huonokuntoisempia aluksia.

Enää ei tarvitse päästä Välimerellä Euroopan unionin aluevesille, eikä edes Välimeren arvaamaton sää ole esteenä siirtolaisten matkalle. Pelkkä siirtolaisveneiden merelle hinaaminen riittää, sillä operaatioissa mukana olevat järjestöt hakevat siirtolaiset yhä lähempää Afrikan rannikon tuntumasta.

Nykyään ihmissalakuljettajat ajavat huonokuntoiset siirtolaisveneet Afrikan rannikolta merelle, irrottavat  veneistä moottorin, jättävät siirtolaiset ajelehtimaan ja ajavat toisella veneellä takaisin Libyaan valmistelemaan uutta kuljetusta.

Salakuljetusveneiden tuhoaminenkaan ei paranna tilannetta

Viranomaiset aloittivat ihmissalakuljettajien käyttämien puuveneiden tuhoamisen siinä toivossa, että se vähentäisi salakuljetusta. Veneiden tuhoaminen aloitettiin 2015 ja tähän mennessä niitä on tuhottu yli 400.

Kumivene Välimerellä. Kuva Flickr

Toimenpiteellä on ollut kuitenkin päinvastainen vaikutus, sillä salakuljettajat ovat alkaneet käyttämään halvempia ja vaarallisempia kumiveneitä.

Noin 60 henkilöä varten tarkoitetut, helposti puhkeavat kumiveneet lastataan ääriään myöten täyteen, ja veneitä on nähty lastatun jopa 150 siirtolaisella.

Tuore data Välimereltä osoittaa, että vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana yli 60 000 ihmistä oli saapunut Italiaan – 48 000 viime vuonna samana aikana.

Koska Välimeren kesäkausi on vasta alussa, ja merenkulkusäät alkavat olemaan parhaimmillaan, viranomaiset uskovat, että tänä vuonna Italiaan saapuvien siirtolaisten määrä tulee olemaan ennätyksellinen, ehkä jopa 200 000.

  • 190
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset