Kotimaa Maahanmuutto

Valtion vastaanottokeskukset yhdistetään Maahanmuuttovirastoon

Heikinharjun vastaanottokeskus, Oulu

Valtion vastaanottokeskukset yhdistetään Maahanmuuttovirastoon ensi vuoden alusta alkaen. Vastaanottokeskukset sijaitsevat Oulussa ja Joutsenossa.



Muutosten taustalla on huhtikuussa 2015 valmistunut esiselvitys, jossa tarkasteltiin Sisäministeriön ja Maahanmuuttoviraston rooleja vastaanottotoiminnassa. Valmisteluryhmä esitti loppuraportissaan, että valtion vastaanottokeskukset yhdistetään Sisäministeriön ohjauksessa toimivaan Maahanmuuttovirastoon.

Heikinharjun vastaanottokeskus, Oulu
Heikinharjun vastaanottokeskus, Oulu

Hallitus antoi asiaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle syyskuussa 2016.

Yhdistämisellä tavoitellaan päällekkäisen hallinnon vähentämistä sekä taloudellisia säästöjä pitkällä aikavälillä.

Maahanmuuttovirastolle esitetään lisäksi oikeutta sopia ilman erillistä Sisäministeriöltä pyydettävää valtuutusta muun kuin valtion vastaanotto- ja järjestelykeskuksen perustamisesta, lakkauttamisesta ja sijainnista. Perustamisesta sovittaisiin yhdessä kunnan, kuntayhtymän, muun julkisoikeudellisen yhteisön tai yksityisen yhteisön tai säätiön kanssa kuten nytkin.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa Valtioneuvoston tänään esittelemä laki 16. joulukuuta. Lainmuutokset tulevat voimaan 1.1.2017

Sisäministeriö

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa