Eurooppa

Vanhainkodin hygieniamääräykset eivät sopineet syyrialaiselle työntekijälle – lopetti työt ja haki sosiaaliturvaa

Kuvituskuva, Kuva Shutterstock.

Uskonto ei sallinut lyhythihaisen paidan käyttämistä työssä.

Smålandissa asuva vasta Ruotsiin saapunut nainen oli työllistämistukitoimena töissä vanhainkodissa. Hän kuitenkin kieltäytyi noudattamasta hygieniamääräyksiä, joihin kuului muun muassa lyhythihaisen paidan käyttäminen työssä.

Nainen vetosi uskontonsa määräyksiin. Yhteistä säveltä ei löytynyt, ja seurauksena nainen erosi työstään ja haki sosiaaliturvaa.

Vimmerbyn kunta kuitenkin hylkäsi naisen hakemuksen, koska maahanmuuttaja ei ollut tehnyt tarpeeksi saavuttaakseen omavaraisuuden. Nainen ei hyväksynyt päätöstä vaan valitti hallinto-oikeuteen. Valituksessa nainen kertoi tehneensä työnantajalle selväksi, että hän ei voi työskennellä lyhythihaisessa paidassa.

Linköpingin hallinto-oikeus päätti heinäkuussa, että kunta oli toiminut oikein. Nainen ei ollut täyttänyt velvollisuuksiaan vaan tehnyt työllistymisestään tulevaisuudessa entistä vaikeampaa.

51-vuotias syyrialaisnainen on muuttanut Ruotsiin Alepposta vuonna 2016.

Lähde Samhällsnytt.

  • 1.1K
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset