Kotimaa Politiikka

Vanhustyöntekijöiden rikostaustat aiotaan jatkossa selvittää

Kuvituskuva: Pixabay (CC0-lisenssi).

Eduskunnalle annettiin viime viikolla esitys, jonka mukaan vammaisten ja vanhusten kanssa työskenteleviltä aiotaan jatkossa tarkastaa rikosrekisteriote. Mikäli valtioneuvoston antama esitys menee läpi eduskunnassa tulisi uudistus voimaan vuoden 2024 alussa.

Esitetty pykälä sisältyy sosiaali- ja terveydenhuollon tuottamisen ja järjestämisen valvontaa koskevaan lakiehdotukseen. Vielä ei tiedetä ehtiikö nykyinen eduskunta hyväksyä kyseisen lakiuudistuksen.

Esityksen mukaan palvelun tuottajan tai järjestäjän tulee tarkastaa työpaikanhakijan rikostausta mikäli virka- tai työsuhde vanhusten tai vammaisten parissa kestää vähintään 3 kuukautta yhden vuoden aikana. Kyseisen esityksen mukaan työnhakijoilta tarkastettaisiin samat rikosnimikkeet kuin lastenkin kanssa työskenteleviltä. Tarkastettavasta rikosrekisteriotteesta pitää selvitä, onko työntekijä tuomittu esim. seksuaalirikoksesta, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta teosta, ihmiskaupasta tai huumausainerikoksesta.

Rikosrekisteriotteen voisi pyytää edellä mainituin edellytyksin työnhakijoilta, joiden työhön kuuluu jatkuvasti ja oleellisesti iäkkäiden tai vammaisten henkilöiden hoitoa, huolenpitoa tai työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa heidän kanssa.

Rikosrekisteriotteen selvittämisellä pyritään parantamaan vanhusten ja vammaisten turvallisuutta, koskemattomuutta ja omaisuuden suojaa. Sosiaali- ja terveyspuolen valvonnassa on tullut ilmi aikaisemmin tapauksia, joissa iäkkäiden henkilöiden tai vammaisten varoja tai lääkkeitä on viety. Myös henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksia on tapahtunut.

Lähde: Keskisuomalainen-lehti 28.11.2022 sivu 13

22 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Jussiboy

Persut yliedustettuna ja vkk

Kata

Jaa oisko sitte pkk parempi? 😀 Kohta onkin yliedustus ja jussapoikin saa tuta kääntymyksen ihanuuden.

Ilkka Forsten

Työnhakijana Somali, hah hah hahahah, niisk, no mutta oletetaan nyt näin. Kaikki on ok ei huomautettavaa, ammatti merirosvo, aiempi toimipaikka Aadeninlahti. Arabi, kaikki on ok, ei huomautettavaa, ammatti imaami. Aiempi toimipaikka Kirkukin ISIS moskeija. Suomalainen, ylinopeus-sakko vuodelta 1975. Ei missään nimessä, hän voi vaarantaa toimillaan lasten turvallisuuden. Edesvastuuton ja todennäköisesti äärioikeistoa suosiva valkonormatiivinen hetero, ei ei ei… Aiempi toimipaikka, Huittisten paloaseman letkumestari.. Erittäin epäilyttävää.

Kata

https://www.foxnews.com/video/6316285718112

Todellakin..kaikki käännetään kuten tässäkin missä Kiina saa kehuja koska bluumperit sun muut…Ja tuollainen väkimäärä elää totalitaristisen johtajan käskyjen alla lukittuina koteihinsa tai kaduilla asuen,hirveää…Onneksi nuo laittaa hanttiin vaikka toki kohta voi olla Tiananmen…ja kertausta mitä schwabbi sanoi….
Koskas meillä?

Eka Kettunen

Eduskunnan, valtion, kunnan, yliopistojen, Ylen ym. verorahoilla pyörivien instanssien työntekijöiden taustat olisi ilman muuta myös tutkittava.

Tuumailija

Eli lyhyesti virkamiesten. Aikoinaan oli ihan virkamieslaissa nuhteettomuuspykälä, joka oli kohtuullisen tiukkakin, mutta vasemmisto sai poistatettua tämänkin ja lopputulos on nähtävissä.
Vastuuvapauspykälän vaikutuspiiriin tuntuu kuuluvan koko virkamieskonklaavi, kiitos vapaan kasvatuksen, eivät ole muutenkaan tottuneet elämässään ottamaan/kantamaan teoistaan vastuuta, sehän olisi este ”menestykselle”/uralle toisten kustannuksella.

Ilkka Forsten

Jos poliitikoilta vaadittaisiin nuo kriteerit, meillä olisi ollut hallitusta enää kymmeniin vuosiin.

John Quiman

Jos löydät rehellisen poliitikon, olet kadottanut todellisuustajusi.

Ilkka Forsten

NASCAR tallin omistaja Roger Penske sanoi aikoinaan kuljettajastaan josta muut valittivat, että hän on huono häviäjä, jotenkin näin. ” Näyttäkää minulle hyvä häviäjä, niin minä näytän teille ikuisen häviäjän.”

Kata

https://www.thegatewaypundit.com/2022/11/bidens-gender-fluid-pup-handler-doe-employee-sam-brinton-charged-felony/?utm_campaign=later-linkinbio-gatewaypundit&utm_content=later-31343879&utm_medium=social&utm_source=linkin.bio

Ei kai Joekaan ihan tarkistanut tämän fluidgenderin taustoja he/he hohoho voi luoja elämme todellakin absurdissa maailmassa!
Kuin presidentti Snown porukkaa Nälkäpelissä…oppia on otettu.Meillä ja muualla…proniminit puikoissa!

Eetee

No sehän nyt ei tietystikään käy. Pientä yliviikarointia vaan. Pitää saada paremmiston harrastaa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Eetee
Eetee

Alkoikohan pelottaa että itsekin vanhenevat joskus. Esim. Lipposta sopisi jonkun osaajan vanhainkodissa laittaa ryppyyruusuun vaikka joka yö, enkä menettäisi uniani.

Jukka

Nyt siis sulkeutuu matumiesten mahdollisuus yhteen hyvintyöllistävään alaan. Töihinhän matu-ukot tulevat! Ei siis hyvä juttu!

Ilkka Forsten

Mina kova tekemän tyo, nut mennä tyo sivu suun, ola toiseutetu, tuntea rakenteeline rassismi, mina liity katujengi, sitä poliisi suojela, ei mtian häta..

Kata

😀 Mutta totta,niin totta.

Jussiboy

Niin valetta, niin valetta. Tästäkin tarpeellisesta lakiesityksestä on saatu väännettyä joku helekatin maahanmuuttokalabalaakki. Voi kettu, ei muuta voi sanoa.

Kata

No sano vaikka batiikkinoitakananen jos se helpottaa! 😀

Kata

Vasta nyt?Eli on saanut kaikenlaiset hörheliinit olla ”vanhusten ja vammaisten hoitajia”?

No tottakai kun nämä eivät mahdollisesti edes osaa kertoa mitä päivän mittaan tapahtuu…minusta he ovat ”haavoittuvaisimmat” ja myös lapset.

Ei ne muotivaatelampsijat….

ike

👍

murre riepunen

Tämä hanke karitutuu vihervasemmiston vastustukseen, siinä ilmiselvästi loukataan kansalaisen yksityisyyttä, tasa-arvoa, myös sukupuolisesti vinksahtaneet ulisevat tulleensa loukatuiksi jos menneisyyttä pengotaan, löytyy varmasti muitakin syitä kunhan Ohisalo ehtii kiireiltään asiaan paneutua.

Juha

Heh. Normaalit ihmiset ovat jo aikoja sitten paenneet punakaupungeista. Jäljellä on enää tyhmimmät ja rikolliset.

John Quiman

Vihesvassut ja muut suvakit sanoivat aikoinaan, että ei turvapaikanhakijoiden kertomuksia saa kyseenalaistaa, he ovat itse oman elämänsä parhaita asiantuntijoita.

Miksi työnhakijoiden kertomuksia elämästään saisi kyseenalaistaa, ovathan hekin itse oman elämänsä parhaita asiantuntijoita?

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman