Kotimaa

Veronmaksajien Lehtinen kehysriihestä: Menoja paisutetaan ja veroja kiristetään syyttä suotta

Kuva Pixabay.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen päätöksiä huonosti mitoitettuina ja ajoitettuina. Menokehysten ylittäminen puolella miljardilla eurolla vielä vuonna 2023 on kummallista, koska talouden arvioidaan tuolloin olevan jo vahvassa vedossa.

– Menokehykset paukkuvat näköjään aina, oli ajat hyvät tai huonot.

Menojen jatkuva paisuttaminen velkarahalla on Lehtisen mielestä yleensäkin väärä tapa vastata julkisen talouden kestävyyshaasteisiin, ja aivan erityisesti näin on vahvan talouskasvun vuosina.

– Näköpiirissä oleviin menopaineisiin pitäisi löytää rahat normaalien kehysten sisältä, eikä aiemmin sovittuja kehyksiä miljardikaupalla väljentämällä, Lehtinen katsoo.

Myös verotuksen osalta kehysriihen linjaukset jättävät toivomisen varaa. Hallitus päätti jälleen uusista veronkiristyksistä, vaikka talouden terveen ja pitkäjänteiseen kasvun perustaksi verotusta pitäisi päinvastoin asteittain keventää.

– Verotuksen kiristämisen merkeissä taivalletaan näköjään vielä vaalikauden loppuvuodetkin. Tämä on hallitukselta uusi lisäaskel väärään suuntaan.

– Hallitus kiristää verotusta nyt syyttä suotta. Kun samalla menoja edelleen tuntuvasti paisutetaan, kiristyslinjan jatkaminen on outo ratkaisu.

Yksi selkeä valopilkku hallituksen verolinjauksista kuitenkin löytyy. Hallitus linjasi kotitalousvähennyksen ”merkittävästä” korotuksesta muun muassa kotitaloustyön sekä hoiva- ja hoitotyön osalta kahdeksi vuodeksi.

– Kotitalousvähennyksen merkittävä kohentaminen on myönteinen linjaus, jolla torjutaan harmaata taloutta ja edistetään työllisyyttä kotitalouspalvelujen toimialalla, Lehtinen kiittää.

Pieni myönteinen veromuutos on myös työsuhdeautojen verotuksen korjailu huojentamalla hybridiautojen ja vähäpäästöisten autojen verotusarvoa luontoisetujen arvostamisperusteissa.

– Tätä verohuojennuksen laajentamista täyssähköautoista myös hybridiautoihin olemme peräänkuuluttaneet, joten korjaus on tervetullut.

Pääomatulojen verotuksen ja yhteisöverotuksen rakenteellista kehittämistä päätettiin erikseen selvittää.

– Odotan mielenkiinnolla tämän selvityksen tuloksia, Lehtinen toteaa.

  • 42
    Shares
Tagit

Liity kannattajajäseneksi