Kolumnit

Vihapuheen nykymääritelmä on täyttä paskaa

Tällä viikolla on saatu jälleen kerran seurata sen verran hulvatonta näytelmää, ettei armoitettu näytelmäkirjailija Molièrekaan olisi saanut vastaavaa kynäiltyä. Kun perussuomalaisten (todennäköisin) presidenttiehdokas Laura Huhtasaari mainitsee puheessaan, ettei terrorismi ole hyvä juttu, eikä islamistien vihanlietsontaa tule hyväksyä, ja näin ollen mainitsee ikään kuin rivien välissä, että ehkäpä suomalaisen vakavimmin otettava vihollinen ei olekaan sosiaaliseen mediaan kirjoittava tai kirjoituksia suositteleva toinen suomalainen vaan puukottava, ampuva, räjäyttävä ja/tai moottoriajoneuvolla väkijoukkoon huristeleva terroristi, niin mitä tapahtuu?

Pääministeri Juha Sipilä ei suinkaan kiittele arkirealismin palauttamisesta keskusteluun. Sen sijaan Sipilä ”nuhtelee” Huhtasaarta siitä hyvästä, ettei tämä suostunut matelemaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajien yhteistuumin allekirjoittaman pamfletin edessä ministerin omien ja Turun puukotuksien jälkeen hyvin selkeästi ilmi käyneiden tulkintojen mukaisesti. Hänen mukaansahan Turun puukotuksissa huolestuttavinta oli se, että vaalikarja alkaa käydä turhautuneeksi tai peräti kiukkuiseksi vallitsevan turvallisuuspulan johdosta.

Valtiovarainministeri ja aikanaan sisäministerinä toimittuaan nykyiseen turvapaikanhakijaongelmaan vastuullinen Petteri Orpo puolestaan ilmaisi televisiokameroille järkytyksensä siitä, että joku menee ja kehtaa palauttaa keskusteluun realismia sekä suhteellisuudentajua vihapuhehysterisoinnin sijaan. Itse ongelmia ei pidetä ongelmana vaan ongelma on ongelmista keskustelu tai niiden ratkaisun yrittäminen. Tosiasiallinen vihapuhe ei ole ongelmien ratkaisua, mutta niin ei ole myöskään hysterisointi.

Facebook-kirjoitukseen saati sen peukuttamiseen ei ole kuollut ketään, mutta puukoniskuun, luotiin, pommiin tai ajoneuvon alle jääntiin sitä vastoin on – haavoittuneista puhumattakaan. Sosialidemokraattien nokkamies Antti Rinne sitten tekikin sen, mikä on eliitin ja/tai vasemmiston selkäydinreaktio aina, kun joku lausuu jotain sellaista, jota ei ole miellyttävää kuunnella, eli veti varsinaisen ässän hihastaan ja keksi syyttää Huhtasaarta mistäpä muustakaan kuin vihapuheesta™.

Koko komeuden kruunasi sisäministeri Paula Risikko orwellilaishenkisellä asennekasvatuksellaan:

    • ”Hän kuitenkin halusi täsmentää Huhtasaarelle, että

terrorismista ja islamista ei ole syytä puhua samassa lauseessa

    .”

Hyvä on. Puhutaan siis vastedes eri lauseissa, jotta Paula-täti olisi tyytyväinen.

Mikään määrä rautalankaa tuskin on riittävästi, mutta Huhtasaari avaa näkökantaansa lisää blogissaan:

    • ”– Kuten kaikille on selvää, Suomen turvallisuustilanne on Turun iskun jälkeen muuttunut. Tämä heijastuu väistämättä myös keskusteluilmapiiriin. Keneltäkään ei ole myöskään jäänyt havaitsematta se, että Eurooppa ja sen mukana Suomi ovat ennennäkemättömän maahanmuuttokriisin keskellä. Vaikka kyseessä on kaksi eri asiaa,

on niiden välillä olemassa sidos

    , Huhtasaari alustaa.”

Joka muuta väittää, ei joko ole rehellinen itselleen tai on viettänyt viimeisimmät elinvuotensa tynnyrissä.

Islamisaatiosta kirjoitti oivallisesti Tommi O. Pälve aiemmin tänään. Aivan kuten Pälvekin teki, on syytä painottaa sitä, ettei kukaan väitä muslimien suorittavan vallankaappausta yhdessä yössä vaan saavuttavan järjenvastaisia etuoikeuksia ja muovaavan suomalaista tapakulttuuria vähitellen. Tästä on kiittäminen vain ja ainoastaan suomalaisia kulttuurirelativisteja, eikä muslimeja itsessään. Ei se ole tyhmä, kuka pyytää ja niin edelleen.

Mitäpä itse lausumassa sitten todettiin?

    • ”Tuomitsemme jyrkästi terrorismin kaikissa muodoissaan sekä

kaikenlaisen väkivallan ja vihapuheen

    .”

Ottaen huomioon sen, että islamilaista vihapuhetta esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan on nähty jopa verorahoitteisen Yleisradion keskusteluillassa imaami Abbas Bahmanpourin toimesta ja ilman minkään valtakunnan seurauksia, ei ole lausumaa vapaasti mukaillen missään määrin ”tosiasioihin perustumatonta” kiinnittää huomiota myös kyseiseen aikamme ilmiöön.

Vihapuhe on terminä täysin poliittisen eliitin luoma ja sen tarkoitus on vaientaa ja rajoittaa keskustelua maahanmuutosta tai muista eliitille kivuliaista asioista. Kivuliaita sekä epämiellyttäviä ne eivät ole vähiten sen vuoksi, että ongelmat, joista puhuminen yritetään torpata syyttämällä niitä esiin nostavia henkilöitä vihapuheesta, ovat pääsääntöisesti eliitin itsensä aiheuttamia. Mikäpä ei tuntuisi ikävämmältä kohtalolta valtiomiehelle kuin joutua tilille tekemisistään, jotka lähentelevät toisinaan jopa valtiopetoksen tunnusmerkistöä jättämällä oman maan kansa lehdelle soittelemaan jonkun suuremman hyvän kustannuksella.

Mikäli vihapuheella tarkoitettaisiinkin sen alkuperäisen määritelmän mukaisesti rasistista, herjaavaa ja kunniaa loukkaavaa puhetta tai kirjoittelua, oltaisiin vielä mainiosti hyväksyttävyyden rajoissa. Tarkoitan hyvin pitkälti tämän linkin takaa löytyvää sosiaalisen median törkyä, jollaisen vakavasti otettavuudesta jokainen saa tosin laatia omat johtopäätöksensä.

Tätä nykyä vihapuheen määritelmä kuitenkin venyy, paukkuu ja mahdollistaa täysin päättömiä sekä mielivaltaisia tulkintoja koskien lausuntoja, jotka eivät ole jonkun mielestä kivoja, mukavia sekä sateenkaarenraikkaita. Mainostettakoon täten lopuksi Perussuomalaisten Nuorten johdonmukaista ja periaateohjelmaamme kirjattua linjaa niin sanotusta ajatusrikollisuudesta:

    ”Perussuomalaiset Nuoret kannattaa laajaa sananvapautta sekä hallinnon ja päätöksenteon avoimuutta, jotka ovat demokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteita. Kaikista yhteiskunnallisista aiheista on voitava käydä keskustelua ilman syytteiden pelkoa. Sanomme jyrkästi ei ”ajatusrikoksille” ja mielipidevainoille. Uskonnonvapauden ja uskonnollisten yhteisöjen autonomian turvaamiseksi valtion on oltava erillään kirkosta. Perustuslain tulkinnan on oltava poliittisesti sitoutumattomalla ja riippumattomalla perustuslakituomioistuimella.”

Pitäisikö vihapuhe siis tuomita nykyisen ja eliitin sinnikkäästi määräämän keskusteluilmapiirin vastaisena?

Ei. Ei pitäisi tuomita.

Fokus ja resurssit oikeisiin asioihin niin hyvä tulee, kuten Olli Immonen totesi.

Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Uusimmat uutiset