Eurooppa Politiikka

Viktor Orbanin suunnitelma EU:n puolustamiseksi maahanmuuttajilta

Unkarin pääministeri Viktor Orban tulee esittämään EU-kollegoilleen suunnitelman maahanmuuttajatulvan pysäyttämiseksi. Suunnitelman tärkein kohta on Schengen-rajojen puolustaminen. Turvapaikkaoikeuden väärinkäytöstä tulee langettaa ankaria rangaistuksia, todetaan projektidokumentissa.


Unkarin hallitus tulee esittämään EU-maiden johtajille toimintasuunnitelman Euroopan suojelemiseksi maahanmuuttajavyöryltä. Suunnitelman nimi on ”Schengen 2.0”. Se koostuu 10 kohdasta ja pääministeri Viktor Orban tulee esittämään sen henkilökohtaisesti eräille maille, joiden joukossa on Saksa, kerrotaan Unkarin hallituksen virallisessa tiedotteessa. Dokumentti painottaa Euroopan rajojen suojelemisen välttämättömyyttä ja maahanmuuttajien pitämistä EU-alueen ulkopuolella.

Suunnitelman tärkein kohta liittyy Schengen-rajojen suojelemiseen. ”Jos joku valtio ei kykene selviämään tästä velvoitteesta, niin sen tulee pyytää apua muilta jäsenvaltioilta tai Frontexilta”, todetaan suunnitelmassa.

Pakolaisten tunnistaminen biometrisiin tietoihin perustuvalla järjestelmällä tulee tehdä Dublin-sopimuksen puitteissa. Tekstissä todetaan myös, että kaikkia turvapaikkaoikeutta väärinkäyttäviä tulee rangaista ankarilla sanktioilla.

Suunnitelman mukaan turvapaikkahakemusten käsittely tehdään täysin EU-alueen ulkopuolella, täysin eristetyissä ja valvotuissa hotspoteissa. Useissa kohdissa painotetaan välttämättömyyttä tehdä yhteistyötä sellaisten kolmansien maiden kanssa, joita pidetään turvallisina turvapaikanhakijoille.

Viime kädessä suunnitelma perustuu vapaaehtoisuuteen ja se torjuu EU-suunnitelman pakolaisten jakamiseksi EU-maihin. Unkarin hallitus vastustaa jyrkästi kiintiöihin perustuvaa jakojärjestelmää ja se on nostanut kanteen EU-tuomioistuimessa vapautuakseen tästä pakosta. Unkarissa tullaan järjestämään nimenomaan tähän suunnitelmaan liittyvä kansanäänestys.

Asiasta uutisoi Tv Europa

Toimitus
20.4.2016
Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Jarkko Jaakola

Verkkomedia Kansalainen
Vastaava päätoimittaja

Kommentteja

Lisää kommentti

Uusimmat uutiset