Eurooppa Kotimaa Rikos

Viranomaiset tarkastivat tuhat kohdetta ihmiskaupan vastaisella valvontaviikolla

Kuva: Petri Saarela

Suomen viranomaiset ovat kesäkuussa osallistuneet kansainväliseen ihmiskaupan ja työperäisen hyväksikäytön torjuntaan liittyvään valvontaviikkoon. Suomessa valvontaa kohdennettiin siivousalan yrityksiin ja tarkastettuja kohteita oli kaikkiaan yli tuhat, kerrotaan Poliisin julkaisemassa tiedotteessa.

Valvonta järjestettiin 15.–21.6. ja sen aikana yhdeksän poliisilaitoksen alueella oli operatiivista toimintaa. Valvontaa Suomessa tekivät yhteistyössä poliisi, Rajavartiolaitos ja Aluehallintovirasto. Toimintaa koordinoitiin Keskusrikospoliisista, joka tarvittaessa tuki operatiivisen toiminnan suunnittelussa ja yhteensovittamisessa sekä kokosi valvontaviikon tuloksia yhteen.

Tarkastettuja kohteita Suomessa oli kaikkiaan 1087, joista ihmisiä oli 470 ja paikkoja 128. Lisäksi tarkastettiin vajaat 350 henkilön asiakirjaa. Tarkastetut paikat olivat esimerkiksi kauppoja, hotelleja, ostoskeskuksia, varastoja, autopesuloita, kouluja, päiväkoteja, ravintoloita ja asuntoja.

Valvonnan tuloksena kahdeksaa henkilöä epäillään ihmiskaupasta ja asianomistajia tunnistettiin kuusi. Lisäksi poliisi teki rikosilmoituksen epäillystä törkeästä veropetoksesta ja kahdesta epäillystä työsyrjinnästä. Lisäksi kirjattiin yksi epäilty laittoman maahantulon järjestäminen ja yksi huumausainerikos.

– Jokainen tapaus on toki liikaa, mutta kokonaisuutta tarkastellen tilanne siivousalalla näyttää valvontaviikon perusteella olevan hyvä. Valvonnassa oli paljon kohteita, joissa ei ollut mitään huomautettavaa, vaan päinvastoin tilanne oli erinomainen. Työperäinen ihmiskauppa on luonteeltaan kuitenkin piilorikollisuutta, ja siksi valvontaa on tehtävä jatkossakin paitsi teemaviikkoina, myös viranomaisten arkityössä, sanoo rikoskomisario Petri Partanen Keskusrikospoliisista.

Valvontaviikon aikana tavattiin useita tilapäistä suojelua saaneita ukrainalaisia siivoustöissä ja heidän osaltaan kaikki oli pääasiassa hyvin järjestetty. Kevään aikana Ukrainasta saapuneiden joukossa oli kuitenkin kaksi henkilöä, joiden epäillään joutuneen työsyrjinnän kohteeksi. Tässä tapauksessa poliisi epäilee ongelmia palkanmaksussa.

– Viranomaiset kiinnittivät tässä valvonnassa huomiota sotaa paenneiden ukrainalaisten tilanteeseen, sillä arvioiden mukaan he ovat asemansa takia alttiita hyväksikäytölle. Tilannetta seurataan myös tulevissa valvonnoissa, Partanen sanoo.

Euroopassa tunnistettiin liki 500 hyväksikäytön uhria

Suomen valvontaviikko on osa Euroopan-laajuista valvontatyötä, joka toteutettiin osallistujamaissa samanaikaisesti. Valvontaa koordinoi Europol ja johti Alankomaat. Kaikkiaan operaatioon osallistui yli 30 maata, joista valtaosa Euroopan unionin alueelta.

Osallistujamaissa tunnistettiin valvontaviikon aikana kaikkiaan 487 epäiltyä hyväksikäytön uhria ja 59 henkilöä pidätettiin erilaisista rikoksista epäiltynä. Lisäksi tunnistettiin 500 työnantajaa, joiden yrityksissä havaittiin työlainsäädäntöön liittyviä rikkeitä. Näiden rikkeiden kohteena oli noin tuhat henkilöä. Kaikkiaan valvontaviikkoon osallistui 18 500 virkahenkilöä eri maissa ja viikon aikana valvontaa tehtiin muun muassa kaivoksissa, kotisairaanhoidossa, siivousalalla ja ravintoloissa.

Ihmiskaupan torjunta on yksi Europolin monialaisen rikosuhkien torjuntafoorumin (EMPACT) painopistealueita. Ihmiskaupan torjuntaan keskittyvillä valvontaviikoilla keskitytään tunnistamaan ja paljastamaan rikollista toimintaa sekä rikosten uhreja, ja lisätään yleiseurooppalaista yhteistoimintaa rikollisen toiminnan sekä rikosten ehkäisemiseksi ja paljastamiseksi. Valvonnan tarkoituksena on lisäksi parantaa ilmiöön liittyvää ymmärrystä ja tuottaa siihen liittyvää ajantasaista tietoa, joka palvelee ihmiskauppa- ja lähirikollisuuden tilannekuvatoimintaa.

– Keskeisenä osana toimintaa on myös se, että pääsemme viranomaisina tapaamaan työntekijöitä ja keskustelemaan heidän oikeuksistaan Suomen työmarkkinoilla. Uskomme, että oikea tieto leviää tätä kautta tehokkaasti myös muille. Esimerkiksi hiljattain Ukrainasta paenneiden kohdalla tämä on aivan olennaista, Partanen sanoo.

https://www.europol.europa.eu/media-press/newsroom/news/514-employers-linked-to-labour-infringements-identified-across-eu
Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3
Kuva 4
Kuva 5

Poliisi

Tilaa
Ilmoita
guest
31 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Eka Kettunen

Kahdeksan tapausta viikossa ja jos sama toistuisi joka viikko vuoden aikana, niin se tekisi yhteensä 416 tapausta.

Kyse kuitenkin ihmiskaupasta, joten määrää ei voine pitää vähäisenä, etenkin kun ne räikeimmät tapaukset taisivat jäädä jälleen löytymättä.

gameover

Kiitos mustia palvolva ja valkoisia vihaavat suomen kakkajalka sateenkaari palkkasotilaat. Sillä välin kun siivojia vainotaan eliitti pitää pedo satanisti kokkeli bileitään kuten tähänkin asti ja lainaa otetaan lainan päälle ja lainan päälle että voi maksaa lainan lainan korkoja lainan päällle toisten lainojen päälle tulevien suomalaisten lapsien nimeen ja että voi jatkaa biletystä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Poliisit eli petturi siat. Toivottavasti oikeus ja kohtuus joskus toteutuu teitäkin kohtaan.

Kukahullu

Tiedän ainakin kolme paikkaa, missä osassa tapahtuu ihmiskauppaa ja lopuissakin suurella todennäköisyydellä. Kyse on yksinkertaisesti vain siitä, kuka näitä tapauksia saa osoittaa tai tuoda tietoon. Kunhan nyt jotain pintaa päästään esittämään, lopuille voi sitten sanoa, painukaa kotiinne.

juha II

Itse kyllä katsoisin sängyn alle enkä patjan. (Kuva I)

Jos jahti onnistuu hyvin. Niin onnettomia thainaisia löytyy jopa sadoissa määrin ”hellan ja nyrkin välistä”. Ja, mikä kaikken pahinta. Heistä valtaosa käy ansiotyössä, sillä lenkkimakkaraa syövän ja kaljaa juovan punaniskan elämän sulostuttajan osa on verrattavissa entisaikojen suolakaivokseen.

John Quiman

Mitä minä tiedän thai-vaimoista suomalaisten miesten kanssa, niin ei ole lainkaan kuten kuvailet.

Thaimaan kulttuurille on ominaista, että vaimo pitää hyvää huolta miehestään ja tietysti toisinkin päin. Eräs suomalainen vanha kaveri, jonka tapasin Bangkokissa, oli kiusaantunut siitä huolenpidosta, mitä tyttöystävä antoi miehelle. Hän yritti rauhoittaa tyttöä, että ei nyt niin perusteellisesti tarvitsisi, kun tyttö suunnilleen syötti häntä hellästi. Kyse ei ollut mistään katutytöstä, vaan ihan hyvissä töissä oleva nainen, jonka kanssa hän seurusteli.

Viimeksi muokattu 23 päivää sitten by John Quiman
Ilkka Forsten

Sikäläisille opetetaan tietyt omalle kultuurille ominaiset tavat ja ajatukset. Jos hyvin käy, ei länsimainen mies käytä sitä hyväkseen, mutta jos kohdalle sattuu ääliö niin hyöty otetaan irti ja äijäillään urakalla.

Lieväasteinen

Ennen muinoin oli kuulemma Thaihutsu-autoja. Vai oliko se Daihatsu?

Lieväasteinen

On tuttavan tuttava, jonka thaivaimo pitää sukulaistensa kanssa ravintolaa. Kyseinen kantasuomalainen aviomies ei tee mitään ja elelee thaivaimonsa rahalla. Toinen samanlainen tapaus, kun mies toi aikoinaan Ukrainasta lääkärivaimon, joka tekee nyt Suomessa työtä ja tienaa hyvin. Hänen kantasuomalainen aviomiehensä dokaa kaiket päivät lähiräkälässä vaimon rahoilla ja kutsuu vaimoa hyväksi investoinniksi.

Ilkka Forsten

Tutkittiinko samalla Uber:n asiat, vai onko ne kiellettyjen listalla ?

Piikkilampaat

Entäs se että täysin todettu työkyvytömyys tutulla monelta lääkäriltä ei riitä eikä kiinnosta kelan päätävää lääkäriä, vaan tekee omat päätökset olla ikinä päästämättä henkilöä työkyvyttömyyeläkkeelle ja henkilö joutuu tekemään 9 eurolla per päivä 4 päivää viikossa.
Tuon johdosta on reuma yltynyt niin pahaksi että jotuu ottamaan kotihoidon kun ei pysty selviytymään edes enää kotonaan.

Ilkka Forsten

Ei sentään ehdottaneet rasvanippaa polviniveliin.

John Quiman

Jos reuma vaivaa, kannattaa kuuklailla ”reuman hoito ilman lääkkeitä”. Sieltä löytyy mahdollisia apuja. Yksi, joka on ilmeisen toimiva, on gluteenin poisjättäminen eli tavalliset leivät pois. Tämä auttoi moneen vaivaan yhdellä kaverilla, jolla oli todella paljon tuskia vuosien ajan, eikä lääkärien hoidot auttaneet yhtään.

ike

Tuli mieleen tuollainen asia etttä persut olisivat voineet kaataa tuon rahan lappaamisen eurooppaan, eivät tehneet niin. Oli niin kova syy säilyttää nuo suhteet oletettuihin hallistuskumppaneihin. Ei nyt mene perille. Nyt noiden persujen äänestäjille! Täytyy katsoa aika tarkasti.Ylittyykö onko vain huonoja vaitoehtoja huonoista.

Letunviuhake

Minä en tule enää ikinä äänestämään noita valtakusipuolueita koska ryhmäkuri jne jne… Anan ääneni aina tästä eteenpäin vain pienpuolue ehdokkaalle tai jään nukkuviin,jos ei löydy ehdokasta!!! Näitä v. tun Marinin, Ohisalon, Kiurun, Haaviston ja Saarikon lunttuja ei pidä missään nimessä päästää enää mihinkään muuhun virkaan kuin siivoojaksi Sol:lle jos edes siihennkään!!

John Quiman

Kannattaa äänestää pienintä pahaa, joka pystyy jopa vaikuttamaan. Hyvin pienet puolueet eivät kykene vaikuttamaan, elleivät sitten hitaasti kasva ja saa kannatusta useampien vaalien myötä.

Ilkka Forsten

Pienpuolueesta pitää ensin tulla iso, sitten sen valta voi tulla esiin. Sen odottaminen voi viedä pitkäänkin, ja sinä aikana ne joilla olisi jo nyt mahdollisuus muuttaa kurssia jäävät ilman sinun ääntäsi. Ei hyvä strategia. Vähän turhan moni vannoo nyt pienpuolueiden nimeen tajuamatta, että politiikassa ei vaikuteta yhden tai kahden henkilön koaliittiolla yhtään mihinkään. Kannattaa miettiä miten pitkään Perus-Suomalaisilta meni että he pääsivät pois kolmen miehen edustamasta ryhmästä. Puoluepolitiikka on AINA pitkäjänteistä toimintaa. Jos joku menee äänestämään pienpuoluetta ajatuksella, että seuraava hallitus onkin sitten jo avoimena niin pettymys tulee olemaan suuri. Lähtökohdaksi voisi ottaa ajatuksen ettei mikään välttämättä ehdi muuttua omana aikana, mutta seuraaville sukupolville pitää tehdä palvelus. Ikävä kyllä liian moni ei tähän suostu. Ajallemme tyypillisesti uskotaan, heti, kaikki, mulle nyt linjaan, joka on absurdi ajatus.

Noin vertailun vuoksi on hyvä myöskin suhteuttaa mielessään miten pitkään AH:la meni siihen, että pelkkä palavasilmäinen pieniviiksinen johtaja saattoi ammentaa kaiken itselleen. Ei se tapahtunut yhdessä vuodessa, se vaati pitkän prosessin. Puoluehan oli olemassa jo ennen AH:n mukaantuloa. Nimi tosin vaihtui, mutta lähtökohta pysyi samana. Vaikka esimerkiksi Turtiainen keräsi yhdessä vuorokaudessa tarvittavat kannatusluvut, pitää katsoa mitä sen jälkeen on tapahtunut ? Onko tämä nyt turtislandia vai se sama EU:n vasalli jota oltiin aiemminkin ?

Kansallismielisten ongelma on, ja näyttää olevan jatkossakin kyvyttömyys yhteistyöhön, ja loputon väittely siitä kenen ajatuksilla olisi parasta pelata. Miettikää tekeekö vassarit ja vihreät noin omassa politiikassaan ? Ei, he kannattavat toinen toisiaan vaikka asia olisi miten typerä. Tässä on peiliin katsomisen paikka.

Viimeksi muokattu 23 päivää sitten by Ilkka Forsten
Kata

Olen niin sammaa mieltä!
Uusilla pienpuolueilla voi mennä 30-40 vuotta ennenkuin on vaikutus mihinkään.Vanhat puolueet on aina etummaisina ja monesti juurikin siitä syystä että esim persuja on halveksittu,vähätelty,nimitelty ,tuomittu pösilöistä asioista joihin aina vedotaan tuomioiden määrässä jne ja nuo vanhat puolueet rakkikoirineen hoitaa tuon maineen tahraamisen ja niin mennään ja äänestetään vihervasemmistoa….ja rock around the clock jatkuu vaan…koska ,kuten olen kuullut,”ei aina jaksa ottaa selvää mikä on totta..”…O Sancta Simplicitas!

John Quiman

Joutuvat laskeskelemaan haittoja ja hyötyjä toiminnassaan. Jos on pelkästään omalla asialla, voi olla, että ei saa mitään aikaiseksi ja monet tärkeät asiat jäävät sitten toteuttamatta. En ota kantaa tuohon rahan lappaamisen tapaukseen, koska en tiedä mitä persut ajattelivat ja miksi. Ymmärtääkseni eivät olisi voineet pysäyttää, mutta olisivat voineet viivyttää.

Kata

No Sebu puhu vastaan yövuorossakin…mutta kun nämä ärzylän kaverit oli jo päättäneet ”kertaluontoisesti” maksaa jotta nousu alkaa Italiassa ja Epsanjassa…älytöntä!
Matamien ällöttävä nauraminen vain ei muuta vaikutusta.Uskomatonta oman kansan pettämistä.
Meillä on rahaa!

John Quiman

Typeräähän se rahan lähettäminen esim. Italiaan on, koska Italiassa kansalaiset ovat vauraampia kuin suomalaiset. Italian valtio on köyhä, koska se ei verota kulujaan vastaavaa summaa kansalaisiltaan. Sen sijaan Italia haluaa suomalaisten yliverotettujen maksavan heidänkin kulunsa.

Kata

Näin se menee.

John Quiman

Se on sitä Euroopan yhtenäisyyttä ja veljeyttä: maksatetaan toisilla, jos vain voidaan. Se, että se on kaikkien sopimusten vastaista, ei haittaa, maksa nyt vaan.

Kata

Uskomatonta mutta totta.

Antti

Tiedät hyvin ettei ps puolue ollut mukana vaan siniset loikkarit, v..uttaa tuollaiset asioiden vääristelijät niin kuin sinä olet

John Quiman

Nyt Antilla meni ajankohdat sekaisin. Tuo rahanlappamisjuttu oli viime vuonna, siis laitettiin mm. Italialle rahaa, jotta Italian ei tarvitsisi verottaa omia kansalaisiaan, vaan Italia voisi välillisesti verottaa suomalaisia ja muita eurooppalaisia.

ike

Ei sitten tullut mieleen tutkia eduskuntaa, se kun käsittääkseni on ollut suurin ihmiskaupan harjoittaja, niin taloudellisesti kuin muutenkin.

otto suni

Aivan oikein, Suomen eduskunta tukee kaikin tavoin halpatyövoiman maahantuloa syyllistyen Etelärannan pomojen kanssa ihmiskauppaan!

Tuumailija

Senpä vuoksi juuri ei edes silmäkulmassa vilahda moinen laitos, muuthan sitä ihmiskauppaa….kuten SPR, Kirkko yms. hyötyä tavoittelemattomat tahot.

Yksi syy miksi Mc porukoita ei myöskään julisteta laittomiksi, koska on Mc Arkadia (ihan oikeita rikollisia).

Ilkka Forsten

Eikös Cannonball julistettu taannoin laittomaksi ?

Letunviuhake

Ei Canonballin toiminta mihinkään lopu vaikka sen joku kusinen oikeuslaitos lakkauttasi! Voi vaan lähinnä olla vaikeampi tunnistaa heitä kun ei ole liivejä sun muuta päällä😂 jälleen kerran Rottaoikeuslaitos ampuu itseään suoraan sanottuna päähän!!! 😂

Ilkka Forsten

PVL, Cannonball tms juttu ei kaadu eikä lopu siihen että joku oikeus-aste määrää sen lopetettavaksi. Cannonball:n kaverit voivat vaihtaa ” firman ” nimen ja logon, jatkaa toimintaa ja jos se lakkautetaan, tehdä taas uusi aloitus.
Bertold Brecht sanoi osuvat sanat toisen maailmansodan jälkeen. ” Älkää iloitko pahan kuolemasta, sillä narttu joka hänet synnytti on jälleen tiineenä.”

Hän viittasi siihen että vaikka AH kuoli, ei aate kuollut. Se jäi henkiin ja kasvaa sekä voimistuu kaikesta huolimatta.

Olen muuten sanonut että kannattaa perustaa uskonlahko tai uskonnollisen liikkeen nimissä toimiva organisaatio. Sitä ei suomen eikä EU:n lait pysty kieltämään. Jos kieltävät, heidät voi asettaa syytteeseen uskonvapauden rajoittamisesta, ja mikä parasta, jos lakkautuspäätös jää voimaan sen on oltava tasapuolinen jolloin myöskin islam menee kieltolistalle.

Viimeksi muokattu 23 päivää sitten by Ilkka Forsten